perjantai 3. helmikuuta 2017
Nuttura
Voisin kertoa meidän pienokaisen syntymästä tai jostain muusta merkittävästä asiasta, mutta päätäni vaivaa tällä hetkellä yksi asia ylitse muiden: nuttura.
Einin balettiryhmällä ja -koululla on huomenna ihan kunnon esitys suurella lavalla. Ostin sinne tänään (kalliit) liput, ja saamme myös pulittaa puolitoistakuukautisesta pienokaisestamme, joka toivottavasti nukkuu koko esityksen ajan tai sitten katselee loikkivien tanssijoiden sijasta salin ulkopuoleisia seiniä, 5 euron pääsymaksun.
Tänään oli esityksen kenraaliharjoitukset. Sinne piti tulla nuttura päässä, niin kuin huomiseen esitykseenkin.
Olen netistä katsellut videoita, miten balettinuttura tehdään. Tänään ostin kaupasta nuttura-arsenaalin: kahdenlaisia pinnejä sekä nutturavalkin, ja etsin hiusverkkoa, tuloksetta. Jens olisi varmaan muutoin viennyt tänään Einin yksin harjoituksiin, mutta nutturan takia matkasin päiväkotiin, jossa väänsin Einin hiukset rullalle niin hyvin kuin pystyin. Lopputulos oli hämmästyttävän hyvä, aluksi, mutta jo automatkan aikana huomasin, kuinka suortuvien sojotus kiihtyi. Se suurin tragedia olisi tietysti, että esityksen aikana pinnit ponnaavat ylös ja nuttura nuukahtaa. Voisin sen jälkeen istua ylpeänä katsomossa: "yeees, that was the wörk of mai häänds!"
Kun hain tyttöä kenraaliharjoituksista, niin vanhemmille tuli vielä uusi julistus, josta kävi hyvin selväksi, että nutturoissa oli ollut puutteita. "Käyttäkää hiusverkkoa! Otsatukka pitää olla poissa otsalta!" Mihin minä sen otsatukan huomenna piilotan? Leikkaan pois? Vedän liisterillä ohimoille? Mistä niitä hiusverkkoja nyt sitten saa??? Joten kyllä, mieleeni mahtuu tällä hetkellä vain yksi iso nuttura!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Noh... kerrothan, miten meni.Heguli
VastaaPoistaHieno show! Nuttura olisi vaan voinut olla hienompikin! :P
PoistaVoi nuttura! Täälläkin kiinnostaa miten nutturan kanssa kävi ja kuin esitys sujui.
VastaaPoistaJes, kirjoitin juuri sepustuksen aiheesta! :)
Poista