"Smile, 1-year-old! You're on a very bad camera!"

Meidän Eini-neiti täytti joululomalla yhden vuoden. Leivoin hänelle porkkanakakun, jonka resepti oli erityisesti tuunattu vauvoja varten, mutta se ei ollut kovin suuri hitti yksivuotiaan makuhermoille. Eikä se järin aikuisen makuhermojakaan hivellyt... Mutta olipa ainakin suhtkoht terveellinen torttu.

Olimme joululomalla Einin saksalaisten isovanhempien luona. Niin kivaa kuin meillä olikin lomaa varjosti tragedia. Olimme matkalla kotoa bussissa juna-asemalle, kun Jens parahtaa: "Kamera jäi kotiin!". Toivoin sen ensiksi olevan huono vitsi, mutta se oli karmiva totuus. Meidän keväällä ostamamme järjestelmäkamera, jonka lähinnä hankimme juuri siksi, että saamme hyviä kuvia Einistä tämän ollessa pieni, ei olisi hyppysissämme Einin ensimmäisenä jouluna eikä ensimmäisenä syntymäpäivänä. Meitä-otti-pattiin. Olin sentään ottanut mukaani pokkarikamerani, jota olin hiukan ladannut ennen lähtöämme ja jonka laturin jätin kotiin, koska "enhän minä tällä kameralla juurikaan kuvaa". Mietimme jopa täysin vakavissamme, että Jens lähtisi vielä joulun aatonaattona toiselta puolelta Saksaa takaisin kotiimme hakemaan kameran. Ero järjestelmäkameran ja pokkarikameran kuvien laadussa kun vain on kuin Picassolla ja tuhrijalla.

Joten kuvasaaliimme tältä kahden viikon matkalta, joulusta, uudesta vuodesta ja Einin syntymäpäiviltä on hyvin köyhänlainen, niin määrässä kuin laadussa. Olkaa hyvät ja nauttikaa "tunnelmasta":

Salama ikkunassa

Onko siinä kuusen edessä joku tonttu? Kovin on pimeää.

Kaunis, valaiseva salama

Sävy kuin 70-luvun kuvassa

No, ainakin päivän päätähti on valokeilassa

Se hyvä puoli tässä kaikessa on, että tuskin enää koskaan unohdamme kameraa kotiin. Ja jos unohdamme, niin... Kukkula muuttaa nimekseen Urpola.