maanantai 7. lokakuuta 2013

Uudessa Berliinissä


Teimme männä viikolla piipahduksen itäiseen Saksaan. Yhden päivän vietimme Leipzigissa, josta käytetään tällä hetkellä nimeä "Uusi Berliini". Leipzigissa kohtavaat taiteilijat ja kirjailijat, ja yhä useampi haluaa opiskella Leipzigissa. Ymmärrän ihan hyvin, että miksi.


Päivämme Leipzigissa alkoi tietenkin Leipzigin rautatieasemalta. Se on pinta-alaltaan Euroopan suurin. Ja se on hieno. Ja siellä kaikuu jännällä tavalla. Siellä on myös upein Starbucks-kahvila, jonka olen koskaan nähnyt.



Ensin katse oikeaan...

...ja sitten vasempaan.

Kävimme Leipzigin torilla, ja normaalin torin lisäksi Augustusplatzin laidalla oli viime viikolla myös perunamarkkinat. Siellä sai tutustua erilaisiin perunalajikkeisiin, muun muassa suomalaiseen Puikulaan! Ostimme myös markkinoilta kerrassaan herkullisen Perunatornadon.





Puikula aus Finnland

Perunatornado Leipzigin yliopiston edustalla

Kävimme myös katsomassa keväällä paljastettua Leipzigissa syntyneen Richard Wagnerin 200-vuotisjuhlan kunniaksi tehtyä muistomerkkiä. Se on kuulemma jakanut paljon mielipiteitä, enkä yhtään ihmettele. Ainakaan muistomerkki ei ole mitään tusinatavaraa.


Richard Wagner jalustalla

Tällaisia näkymiä Richard näkee jalustaltaan.


Jatkettuamme matkaamme näin kaukana toisella puolella autotietä rakennuksen seinustassa sanan Kellari. Se ei ollut suomalainen ravintola, pubi eikä kellari, vaan kreikkalaisia herkkuja tarjoava ravintola. Tietääkö kukaan, mitä kellari mahtaa kreikaksi tarkoittaa? Pikainen googlaus ei antanut vastausta.






Kellarin ohitettuamme tulikin jo seuraava mielenkiintoinen näkymä vastaan. Ei näyttänyt bemari enää kovin hohdokkaalta saatuaan linnunkakkanaamion kupeillensa.






Matkamme jatkui "Ruusulaakso"-puiston kautta Gohlisin kaupunginosaan. Sinne eräs leipzigilainen rikas kauppias halusi 1700-luvulla rakentaa itsellensä linnan. Hienon linnan rakensikin.
 

Gohliser Schlösschen

Samassa Gohlisin kaupinginosassa on jätetty yksi ainokainen vanha maalaistalo pystyyn uusien rakennuksien tieltä, sillä Friedrich Schiller asui tuossa pikkuruisessa talossa kesällä vuonna 1785. Talon yläkerrassa hän kirjoitti kuuluisan runonsa Oodi ilolle





Kiertueemme päätimme vanhaan ja perinteikkääseen leipzigilaiseen ravintolaan Gosenschenken - "Ohne Bedenken". Ihan kuin olisi siirtynyt ainakin puolivuosisataa ajassa taaksepäin, siitä piti vanhanaikainen miljöö kauniin tummine ja puisine huonekaluineen huolen. Seinät olivat myös täynnä vanhoja julisteita ja tauluja, ja ravintola täyttyi illan mittaan iloiseen puheensorinaan. Ruokamme kyytipoikana joimme totta kai Gosea, tuota leipzigilaista olutta, jota ei kuitenkaan saa olueksi kutsua, sillä se sisältää neljän pyhän olutainesosan (vesi, humala, mallas, hiiva) lisäksi vielä hiukan suolaa ja korianteria. Lisäksi, kun kippaat Gosella, vaihtuu arkinen "Prost!" voimakkaaseen "Goseanna!" -huudahdukseen.

Tässä oli vain muutamia Leipzigin nähtävyyksiä ja erikoisuuksia. Kaupungilla on vielä paljon enemmän tarjottavana. "Ei uusi Berliini, vaan parempi Berliini", niin kuin joku närkästynyt leipzigilainen oli todennut.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti