Oi oi oi, minun "yhtä kirjaa kerrallaan" -lukutaktiikkani on aika retuperällä. Sitten Sokean surmaajan en ole saanut yhtäkään kirjaa luettua loppuun asti, kun ensinnäkin olen lukenut todella vähän ja toiseksi olen lukenut välillä sitä kirjaa, välillä tuota.
Mutta nyt olen ehkä jäänyt vähän yhteen kirjaan koukkuun. Nimittäin Eve Hietamiehen Yösyöttöön.
Kirja on hauska, aika lailla mustalla huumorilla höystetty, sillä periaatteessa kirjan tarina on traaginen: perhe, johon syntyy poikavauva, jonka äiti sitten ottaa ja pimahtaa. Mies jääkin sitten yks kaks yksin vauvan kanssa. A-P-U-A.
"Joten millä oikeudella se [vauvan äiti] jätti kaiken minun niskoilleni!
Mistä minä tiesin millaisia vellipurkkeja pitää ostaa ja mistä erottaa yöpuku muista potkupuvuista, kun niissä kaikissa on joitain saakelin kaninkuvia. Mitä panna sen penskan takapuoleen, kun se oli väriltään kuin kirjava kana? Miten saada karsta pois sen päästä, milloin se saa istua ja kumpaa pitää käyttää, niitä alkkareiden mallisia vaippoja vaiko sivusta teipattavia?
En minä voinut tietää sellaisia asioita, koska olin äijä.
En niin äijä, kuin joku Jone Nikula, mutta siihen suuntaan kuitenkin."
Sain kirjan lainaan ystävältäni. Se oli ensimmäinen kerta, kun kohtasin Miki-kirjaformaatin, eli suurin piirtein korttipakan kokoisen, kevyen minikirjan, jossa on virsikirjamaiset ohuet sivut. Ihan loistava keksintö! Kirja mahtuu pieneenkin laukkuun tai vaikkapa takin taskuun, eikä se paina juuri mitään. Sitä voi huoletta kuljettaa aina mukana, vaikka ei kerkeäisikään lukea kuin muutaman sivun metromatkan aikana. Saksassa en ole vielä nähnyt tällaisia kirjoja, vaikka formaatti onkin kehitetty Hollannissa. Seuraavalla Suomen reissulla täytyy hankkia ainakin yksi tämän kirjamallin edustaja. On se vaan niin kätevä matkaseuralainen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti