lauantai 22. marraskuuta 2014

Paperihäät


Nyt on vuosia rouvana ja herrana takana kaksi. Juhlistimme toista hääpäiväämme pannukakkukuohuviiniaamiaisella. Kuohuviinin joimme luonnollisesti häälahjaksi saamistamme ihanista Iittalan Aurora-kuohuviinilaseista. Skål!






Päivän otimme rennosti kotona ja illalla menimme ruokailemaan lähistöllämme sijaitsevaan espanjalaiseen ravintolaan koko perheen voimin. Oli sunnuntai, ja juuri sunnuntaisin tuossa ravintolassa on kello viidestä kello kahdeksaan paikalla lastenhoitaja. Käytännössä homma toimii siten, että ravintolassa on erillinen tila lapsille, jossa he voivat leikkiä, piirtää tai värittää, ja touhuamista valvoo paikan päällä yksi maija poppanen. Oli kyllä aivan ihanaa olla niin lapsiystävällisessä ravintolassa. Se, että lapset välillä juoksivat touhuhuoneeseen ja välillä taas pöytään, ei haitannut ketään. Ei tarvinnut käyttää energiaansa ja ammentaa luovuuden arkkuuan tyhjiin miettimällä, miten saisit lapsen viihtymään ja istumaan pöydässä koko ruokailun ajan. Kuten joskus olen jo saattanut mainitakin, on tämä meidän neiti nimittäin varsinainen ikiliikkuja.

Joten kerrassaan mainio konsepti! Ja toimiva ja suosittu: ravintola oli tupasen täynnä. Tällaisia paikkoja saisi olla huomattavasti enemmän! Lapset viihtyvät, ja sen myötä aikuisetkin.


Einin tekeleitä touhuhuoneesta.
Ja jottei ravintola kuulostaisi ihan utopistisen täydelliseltä,
niin sanottakoon, että lasinaluset olisivat olleet ihan kivat. ;)

Niin ja mites se ruoka? No ei valittamista. Ihania espanjalaisia tapaksia!


Mm. patatas bravas, queso manchego, oliiveja...mmm...



2 kommenttia:

  1. Voi pikku ponnaripää.... ponnari on kasvanut sitten viime näkemän. Ja mitkä tapakset... laulun sanoin eli voi jospa oitais saatu olla mukana....hääpäiväonnitteluin ja terveisin Plahden väki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Puhuttiinkin jo tuolla ravintolassa, että sinne voitaisiin mennä sitten, kun olette täällä! :)

      Poista