Yli vuosi on kulunut viimeisestä blogipostauksesta. No, eipä tässä juuri ole kyllä ollut edes mitään kerrottavaa. Vuoden voi aika pitkälti tiivistää seuraaviin sanoihin: home office, etäkoulu, etäpäiväkoti, maskit, FFP2-maskit, erakoituminen ja hiusten holtiton kasvu.
Koululaiset ovat olleet jo monta viikkoa etäopetuksessa mutta ensi viikolla pääsevät taas kouluun joka toinen päivä (luokat on jaettu kahteen ryhmään). Jokainen päivä alkaa koronatestillä. Olet negatiivinen, jäät kouluun, olet positiivinen – hei, hei! En muuten edes tiedä, ovatko päiväkodit ensi viikolla auki. Meidän perheen pienin ei ole ollut päiväkodissa sitten joulukuun puolenvälin. Joskus talvella päiväkoti oli auki, mutta silloin vedottiin vanhempiin, että jos vain suinkin mahdollista, niin lapset jäisivät kotiin. Joten kotona ollaan oltu.
Käyn tätä nykyä kerran viikossa työpaikalla, muuten käyn vain metsässä kävelyllä. Vieraita meillä ei ole käynyt melkein vuoteen – paitsi kävihän sentään joku viime viikolla: sima ja sen kolme rusinaa!
Tänään meidän pitäisi paistaa joulukinkku. Kyllä, luit oikein. Joulukinkku. Jens hommasi lihakaupasta kaksi kinkkua jouluksi, mutta toinen jäi silloin syömättä. Ei sitä kinkku numero kakkosta ihan ensi jouluun asti viitsi pakkasessa säilyttää, joten tänä vuonna nostetaankin äitienpäiväpöytään kermavaahdolla kuorrutetun kakun sijaan sinapilla kuorrutettu kinkku!
Mutta nyt voisin lähteä viikonlopun viettoon. Viikonlopusta pitäisi tulla lämmin ja aurinkoinen, sunnuntaina jopa +26 astetta. Tähän asti tämä koronakevät on ollut aikaisempiin keväisiin verrattuna huomattavasti kylmempi, sateisempi ja pilvisempi. Nyt saamme kolme päivää lämpöä ja aurinkoa, mutta tiistaina palataan taas sateisiin ja viileyteen.
Oikein mukavaa toukokuun toista viikonloppua!
Juu aar bäk! Jee! Kiinnostaa et mitä söitte äitienpäiväkinkun kanssa? En osaa aatella kinkun kylkeen ku perinteisiä laatikoita :D
VastaaPoistaJee täällä taas! Koetan ryhdistäytyä! Ihan oman suomen kielen kannaltakin olisi hyväksi, että tulisi useammin suomeksi kirjoitettua!
VastaaPoistaMitäs me syötiin kinkun kanssa... siis apua, mä en muista! Kysyin muiltakin äsken, eikä kukaan enää muista... Loput kinkusta syötiin ainakin pitkin viikkoa ruisleivän päällä :D Alle Laran tekemää valkosipuli-yrttivoita, sopi yllättävän hyvin yhteen!