maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäisreissussa




Pääsiäistervehdys!

Emme kerinneet kovin kauan Kukkulalla oleilemaan, kun taas lähdimme reissuun. Nyt suuntana oli Einin toiset isovanhemmat toisessa päässä Saksaa.

Ensimmäinen yö sujui etenkin reissuilla jo hyvin tutuksi käyneissä merkeissä, nimittäin siivotessa, pyyhkiessä ja vaatteita vaihtaessa. Hienosti sanottuna Einin eväät eivät enää tykänneet mahalaukun pimeydestä... Onneksi seuraavana päivänä hän oli niin kuin mitään ei olisikaan yöllä tapahtunut, eikä kukaan muukaan ole vielä joutunut tämän tempun uhriksi.


Tässä seuraa pienoinen pääsiäiskuvaelma:


Pääsiäismunien värjäyspuuhissa


Valmiit värjäykset ja tipu kukkona tunkiolla

Naapurin kissa valvomassa Einin päiväunia

Lauantainen pääsiäiskokko. Hurjimmat jatkoivat juhlia ulkosalla niin myöhään, kunnes oli aika siirtyä sisätiloihin, jotta pääsiäispupu saattoi rauhassa piilottaa pääsiäistervehdyksensä talon lapsille ennen heidän heräämistään.

Einikin pääsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa etsiskelemään munia!

Löytyneet herkut koriin!

Muniahan on joka paikassa!

Eläintarhan pääsiäisjuhlassa. Munamaniaa täälläkin!

Kaikki munat eivät sentään sisällä suklaata. Nämä pienoiset olivat tänään kuoriutuneet!

Sikateemaa jatkaen: ei piikkisikoja, ei villisikoja, vaan vietnamilaisia roikkovatsasikoja!





Lopuksi: kahden sarvipään kohtaaminen talvisena pääsiäissunnuntaina.


3 kommenttia:

  1. Kukuti-kuu Kukkulan konkkaronkka!

    Olipas kiva lukia teitin päästäisenvietosta:) Spessukivaa oli runsas satsi valokuvia! Oon huomannu, että meen aina ihan huonoks, jos et päivitä blogia hetkeen. Nytkin oon käyny täällä kaiken aikaa kuikuilemassa. Kaikenlaisia riippuvuuksia sitä voi ihmislapselle kehittyä!:)
    Uutta postausta ootellessa!

    VastaaPoista
  2. Heissuliveissuli!
    Voi jei, älä nyt huonoks mee! Eiköhän kohta taas ala postauksia satelee, kun huomenna taas pörähdetään himppeen. Osaakohan sitä enää kotona ollakaan? :O Mitäpä teitille? Alles klar? :)

    VastaaPoista
  3. Alles klar und bar- fuß!:)
    Himppeenpörähdys saattaa tuntua hassulta pitkän muilla
    mailla huitelun jälkeen, lykkyä pyttyyn vaan kotiutumisellenne!
    Ootan hartaudella postaussadetta!
    Olittako koko ajan Saksan itämailla vaiko kuinko?

    VastaaPoista