Hep, hereillä ollaan, vielä. Menimme viime yönä todella myöhään nukkumaan, kerkesimme nukkua noin kolme ja puoli tuntia, kun korvani vierestä kuului harakan karjumista. Nukuimme ikkuna auki, joten parvekkeella eläköinyt harakka sai meidät hereille. Myös Einin. Ja Eini päätti näemmä sitten, että kun kerta jo päivä vähän sarastaa, on aamu eikä enää sängyssä saa kuhkia. Joten katsotaan, kuinka pitkään tässä tänään hereillä pysyn. Eini koisii parhaillaan, minä en vain oikein päiväunista tykkää, joten tässä sinnittelen teen ja kahvin voimalla. Ja mansikoiden. Ja sisilialaisen omenakakun.
Täytyy taas kertoa teille, mitä eilen syötiin. Nimittäin sieltä vegaaniruokablogista nappasin taas reseptin. Tällä kertaa Paahdettu porkkana-linssisalaatti, jota tosin vähän juustokuutioilla "koristelin". Oli niin, niin hyvää! Jensistä tosin "vain" hyvää, koska ei linsseistä järin pidä. Joten tätäkin reseptiä voin lämpimästi suositella. Masu tuli myös täyteen, sellaisella miellyttävällä tavalla.
Ehkä kuitenkin pakotan itseni nyt tuonne sohvalle. Ei tällainen zombie nyt näytä saavan mitään muutakaan järkevää aikaiseksi. Tv-kaistalta jokin ohjelma pyörimään, jospa sitä sitten sen tahtiin alkaisi päällään pilkkiä. Täytyy vain varoa, ettei liian syvään pilki. Toinen sarvi otsassa ei välttämättä ole toivomuslistallani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti