tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pipo, piponi, piponi jäi joulumarkkinoille


Kävipäs eilen hyvä tuuri! Kävelin Malminrinnettä pitkin matkallani Helsingin maistraattiin, kun Novitan Lankadeli muistutti olemassaolostaan. Ostin sieltä vuonna 2010 valkoista Crystal-lankaa, jota ei ihan joka paikasta saanut ja josta neuloin pipon, josta kovasti pidin. Tämän pipon unohdin suureksi harmikseni viime vuoden joulumarkkinoilla jonnekin. Kuka tietää minne. Toivottavasti pipo on löytänyt uuden kivan pään!

No joka tapauksessa mietin joskus, että pitäisi ostaa lisää tuota Crystalia, jotta voin neuloa uuden vastaavan pipon. Päätinpä siis käydä katsomassa eteeni ilmestyneestä Lankadelista, jos kyseistä lankaa olisi vielä myynnissä. Syynään kaupan lankoja ja hyllyjä. Ei löydy. Menen vielä takahuoneen taaimpaan nurkkaan, jossa on iso korillinen täynnä pussitettuja lankakeriä. Siellä korin päällimmäisenähän minun valkoinen Crystallini tapittaa minua paljeteillaan! Yritin muistella, kuinka monta kerää pipoon meni, mutta muistelu oli turhaa, kun myyjä kertoi, että pussi sisältöineen myydään yhtenä kappaleena. Eli minun oli ostettava koko pussi kuusine lankakerineen. Taisin silloin kolme vuotta sitten pulittaa yhdestä Crystal-kerästä noin 7 euroa, joten tämä kuuden kerän satsi olisi maksanut nyt 42 euroa. Mutta kas! Koko pussi maksoi vain 11 euroa! Ja kaiken kukkuraksi valkoinen Crystal-lanka on jo poistunut tuotannosta, joten jos olisin ollut yhtään myöhempään liikenteessä, niin piponi toinen tuleminen olisi jäänyt tulematta.

Tarkistin kotona, että kuudesta lankakerästä saisin vielä kaikkiaan neljä pipoa tehdyksi! Joten voin hävittää piposeni vielä kolme kertaa! Kolmas kerta olisi jo tosin kriittinen ja neljäs turmiollinen. Tämän vuoden joulumarkkinoilla ei pään kuitenkaan tarvitse palella, eikä minun tarvitse puristaa Glühwein-mukia rystyset valkoisina ja jännätä, kokeeko pipo numero kaksi saman kohtalon kuin edeltäjänsä. Sillä jos niin kävisi, menisin kotiin ja neuloisin uuden. Oi tätä reservin riemua!



Pussillinen kristallia



4 kommenttia:

  1. No nih! Siitä se lankojen hamstraus alkaa. Varo vaan! ;)

    VastaaPoista
  2. Hihih, iik, nyt olen liemessä! ;) On mulla käynyt tässä muutamaan otteeseen mielessä, että olisi pitänyt ostaa se toinenkin kuuden kerän Crystal-pussi sieltä korista ja mitäs muita kivoja lankoja en edes huomioinutkaan... Ties vaikka pitäis vielä Lankadeliin takaisin mennä! Kääk!

    VastaaPoista
  3. Joko on pipo tehty? Millä ohjeella teit sen ekan pipon? Itsekin vasta ostin crystalia ja tässä pohdiskelen valmistusohjetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei ole pipo valmistunut, sillä nro 10 sukkapuikkoni ovat jossakin hukassa! Kunhan ne löytyvät, niin eiköhän pipokin sitten valmistu.

      Pipon ohje oli Novitan sivuilta: http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=92788

      Oli tosi helppo ja nopea neuloa! Ei mennyt edes yhtä kokonaista iltaa, jos oikein muistan. Että jos malli muuten miellyttää, niin voin suositella! :)

      Poista