Meitä on ilostuttanut jo ainakin kolme päivää jatkunut aurinkoinen sää. Öisin lämpömittarin elohopea on pudonnut pakkasen puolelle, ja aamuisin onkin talojen katot ja maa olleet valkoisen kuuran peitossa. Myös tienpinnat ovat paikoittain jäisiä.
Kävelin eilen taas kotiimme vievää metsätietä pitkin. Tien pinta oli hieman jäässä. Eräs koiranulkoiluttaja sanoi minulle, että "Varovasti! Tie on todella, todella jäässä!" Vastasin hänelle: "Kiitos tiedosta, täytyykin sitten kulkea varovasti." Oikeasti ajattelin: "Kiitos tiedosta, oikein ystävällistä, että varoitit, mutta minä tulen Suomesta..." Tie oli jäässä ja liukas, mutta Suomen katuluistelukeleihin sitä ei oikein voinut verrata.
 | |||||||
| Tällä tiellä sain varoituksen erittäin jäisestä tienpinnasta. Kuvan pariskunta oli juuri käynyt ostamassa joulukuusen. |
Olen joskus joidenkin ystävieni kanssa puhunut siitä, kuinka heidän ulkomaalaiset ystävänsä liukastelevat paljon jäisellä kelillä. Muistan myös, kuinka olimme vuosia sitten Jensin kanssa käymässä Tallinnassa joululomalla, ja siellä oli aivan uskomattoman liukas keli. Minullakin oli vähän tekemistä, että pysyin pystyssä, mutta Jens. Hän kaatui kumoon jatkuvalla syötöllä. Mukkelis, makkelis, ja taas hän pyöri maassa. "Miten sinä et kaadu?", hän ihmetteli.
Sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi, mutta liukkaalla tiellä kävelemisen taito on sekin näemmä opittava. Suomessahan tälle tarjoutuu lähes joka talvi hyvät puitteet, ja ihmiset oppivat liukkaille keleille jo lapsesta lähtien. Kyllähän suomalaisetkin pyllähtelevät, mutta moniin muihin jäättömiin kansoihin verrattuna suomalaiset pysyvät kuitenkin pystyssä kuin kengät olisivat betoniin valettuja.
Kai jäisellä tiellä kävely pitää oppia siinä missä pystyssä pysyminen luistimilla ja suksillakin.
Tämän sanottuani, enköhän huomenna pyllähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti