Maanantaina keskipäivällä meillä oli käynyt vieraita, jotka olivat jättäneet meidän pöydälle herkkuja. Omasta puutarhasta poimittuja karviaismarjoja, punaviinimarjoja ja Stuttgarter Riesen -sipuleita eli Stuttgartin jättiläisiä. Tällaiselle pihattomalle perheelle tällaiset oman maan herkut ovat täyttä luksusta!
Samaiset vieraat, eli Jensin vanhemmat, saapuivat eilen meille pariksi yöksi Hollannissa vietetyltä lomaltaan. Sitten pöydällämme oli vuorostaan Jensin hartaasti toivomaa vlata eli hollantilaista vanukasta. Jens ihastui siihen jo joskus 9-vuotiaana Hollannin reissuilla, joten olihan sitä taas saatava. Se on kyllä todella hyvää!
![]() |
Vla-vanukasta suoraan Hollannista |
Mutta herkuista jalkapalloon. Huomennahan Saksa pelaa Argentiinaa vastaan jalkapallon MM-finaalissa. Täytyy taas laittaa kisakoru ranteeseen ja toivoa parasta! Tämä maa kyllä sekoaa, jos voitto tulee. Voi olla että sunnuntain-maanantain välisenä yönä ei nuku silloin kukaan.
![]() |
Auto kisalookissa |
Tässä toisenlaista kisakoristusta. Aika monien autojen sivupeilit ovat saaneet tällaiset peitteet. Ja yhtä monet autot kiitävät ikkunan karmeihin kiinnitettyjen saksan lippujen hulmutessa. Kisahuumaa, kisahuumaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti