tiistai 14. tammikuuta 2014

Joululoma


Joululoma siis tuli ja meni. Jouluaattona "joulupupin" tai "weimanin" (Weihnachtsmann) odottaminen ja saapuminen oli kunnon riemujuhlaa. Pomppimista, juoksemista, hihkumista. Vielä viime jouluna ja kuukausi sitten pikkujouluissa Eini pelkäsi "joulupuppia", mutta kuukauden mittainen hehkutukseni siitä, kuinka joulupukki on niin kiva setä, oli varmaan osunut ja uponnut, sillä pelosta ei jouluaattona ollut enää tietoakaan.


Joulupukki toi junafanille oman junan ja junaradan!

Koska jouluaattona lumi tuli vetenä ja joulupuuro antoi odotuttaa itseään tavanomaista kauemmin, päätimme jättää hautausmaalla vierailun joulupäiväksi. Kynttilämeri odotti meitä vielä silloinkin.





Tapaninpäivänä kävimme pistäytymässä Fallkullan kotieläintilalla. Sielläkin tonttuiltiin.


 


Lehmä oli unohdettu tonttulakittaa!

Eini ja hänen idolinsa. Tonttulakeissa.

Lomaan mahtui myös siis yhdet hautajaiset ja kolmet syntymäpäivät. Kukkulan pienin asukki on nyt sitten jo kaksivuotias! Myös Einin vaari ja kummitäti vanhenivat. Kakkua tuli siis syötyä...

Alhaalla kuvassa on harvinainen karhupumppukukkanen, latinalaiselta nimeltään wcvapaaksamaryllidaceae. Isäni sai sen syntymäpäivänään maalla sattuneen putkitukoksen kunniaksi.





Saavuimme Saksaan vajaa viikko sitten. Meitä oli vastassa auringonpaiste, lintujen sirkutus ja +13 astetta. Mites tässä nyt näin kävi?






3 kommenttia:

  1. Oi että tuli mieleen se Einin synttärikakku, se oli niin hyvää! Ja muutenkin oli hyvät tarjoomukset ja kivat juhlat, kiitokset vielä kerran.
    Täälläkin on nyt pari päivää saatu nauttia auringosta ja joku sekopäinen tirppakin on sirkuttanu kun oon puol kuuden aikaan lähteny töihin, mut asteet on saman verran miinuksella kun teillä plussalla. Jee, oikee talvi kun sitä luntaki saatiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että maittoi, ja kiitokset myös kanssajuhlijalle!
      Sekopäinen tirppa :D Sillä on tainnu mennä puurot ja vellit sekaisin muutamasta aurinkoisesta päivästä.
      Te nyt sitten saitte kuin saittekin lumisen talven! Mites ois nyt sukset ja ladulle?! ;)

      Poista
    2. No sitä lunta on ehkä vaan joku sentin verran :D Tosin Paloheinässä lumettavat jonkun parin kilsan ladun ihmisten iloksi, mutta minä parka oon edelleen sukseton.

      Poista