tiistai 16. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän ehtoo


Tulin nyt vielä pyytämään näin julkisesti anteeksi, että epäilin itsenäisyyspäivän iltapäivällä mieheni kykyä löytää jokin kinkkua muistuttava paisti ja vieläpä jopa saada se ruokapöytään illaksi. Sillä sellaisen hän tosiaan löysi ja paistoi. Se jopa maistui mielestäni ihan suomalaiselta joulukinkulta. Tosin en ole joulukinkkuekspertti ja tursutin niin paljon Kotisinappia kinkun kylkeen, että ehkä koko kinkku maistuikin sitten vain hyvältä sinapilta. Rosollinkin tuo mies väänsi ja osti silliä pöytään, joten saatiinkin aika mukava ex tempore -jouluruoka itsenäisyyspäivän kunniaksi.




Eini oli edellispäivän pikkujouluissa saanut joulupukilta pikkujoululahjaksi muovailuvahaa, joten oli elämäni ensimmäinen kerta, kun katsoin samalla Linnan juhlia ja möyhensin muovailuvahaa näpeissäni. Päivän teemaan sopien askartelimme Suomen lipun. Sekä "ravun" (jolla ei siis ollut mitään tekemistä päivän teemalla, muuten kuin rapurapurallaa).







Vaikka katselinkin Linnan juhlia muovailuvahamöykkyjen takaa lähinnä vain toisella silmällä, niin satuin kuitenkin sopivaan aikaan vilkaisemaan ruutua nähdäkseni, että lapsuuteni aikainen naapurini oli päässyt Linnaan! Loistava yllätys!

Ja tuo Suomesta saapunut itsenäisyyspäivänkynttiläkin pääsi lopulta tositoimiin:








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti