Sairaalareissu

Terveisiä sairaalasta!

Olen siis ollut enemmän tai vähemmän kipeä marraskuun alusta asti. Lääkärien mukaan nyt syksyllä on ollut liikkeellä paljon "sehr hartnäckige Viren" eli erittäin sitkeitä viruksia, ja minä olen kai sitten imuroinut systeemiini yhden tällaisen.

Kävin maanantaina lääkärissä, ja koska hän ei halunnut odottaa joidenkin testien tekemisessä seuraavaan päivään, lähetti hän minut niihin testeihin sairaalaan. "Siihen menee noin pari tuntia", sanoi lääkäri.

Lääkärin odotushuone oli siirtynyt joulukuulle

Sairaalan väki otti kuitenkin lääkärin minimaaliset epäilyt enemmän kuin tosissaan (mikä tietysti periaatteessa on vain hyvästä), ja niin minä pian löysin itseni sairaalan kolmannesta kerroksesta, osastolta 15, huoneesta 322. Täällä minä olin viettävän seuraavat kaksi päivää ja kaksi yötä.

Koska lähinnä vain nukuin seuraavaan aamuun ja sairaalan lääkärin visiittiin asti, en onneksi pahemmin kerennyt stressata siitä, että minulla saattaisi olla hengenvaarallinen tulehdus. Joten kun tiistaina lääkärit pistäytyivät huoneeseen 322 ja kertoivat, ettei ainakaan tähän asti tehdyistä tutkimuksista ole löytynyt mitään hälyttävää, saatoin elellä tiistain aika rennoin mielin.

Siispä mitä minä tein? No, minä luin kirjaa! Ja se oli ihanaa. Kotona kirjan lukemisesta ei oikein tule mitään, kun aina jonkin ajan kuluttua pompahtaa mieleen jokin muu asia, mikä olisi tehtävä. Nyt huoneessa 322 ei ollut pyykkikasaa pyykkikorissa, ei puhtaita astioita astianpesukoneessa, ei täyttä roskapussia, ei siis juuri mitään, paitsi sänky, pieni pöytä ja näkymä isoista ikkunoista kaupunkiin. Oli siellä televisio, mutta huonetoverini, vanhempi täti, katsoi sieltä (onneksi) vain kamalia saksalaisia saippuasarjoja, joten niinpä minä sitten vain luin ja luin. Niin sanoinko jo, että se oli ihanaa?

Eivätkä nämä sairaalan hyvät puolet tähän loppuneet. Nimittäin ruoka. Ihan maistuvaa, välistä jopa herkullista, ei tarvinnut itse kokata, ja kun se tuotiin vielä suoraan sänkyyn, niin voiko valittaa? No, ei! Vähän kuin olisi ollut täysihoitolassa. Tietysti sillä poikkeuksella, että kotiin ei lähdetä kesken kaiken, jos alkaa kyllästyttää.

Viimeinen sairaalahehkutus kohdistuu sänkyihin. Niin haluan sängyn, jonka pään puoleista osaa voi liikutella ylös alas. Ehkä siksikin siellä oli niin kiva lukea, kun oli mukava asento. Ei tarvinnut maata suorana tikkuna, tasapainoitella kirjaa pään yläpuolella tai muuten vain etsiä koko ajan uutta asentoa käsien väsyessä. Jens sanoi, että tällaisia säädettäviä sälepohjia olisi saatavilla. Täytyy tutkia asiaa!

Kahden päivän kuluttua lääkäri porhalsi sisään huoneeseen ja hihkui: "Ilouutisia! Kaikki näyttää hyvältä! No, pääsitpä ainakin vähän näkemään sairaalan elämää − voit nyt kirjoittaa siitä romaanin!" 

Heh, en nyt ehkä ihan romaania, mutta jospa nyt vaikka yhden postauksen blogiin. :)