Suuri elämänmuutos?

Olemme ostaneet auton.

Ei leikkiautoa Einille, vaan ihan sellaisen oikean, nelipyöräisen, bensiinillä kulkevan auton.

Joko saa tuulettaa??!!

Olemme siis eläneet autottomana perheenä jo pitkään, ja ehkä noin vuosi sitten alkoi tuntua siltä, että kyllä meidän on auto hankittava. Sen puolesta puhui niin monta asiaa:

1. Kauppareissut
   Olemme nelihenkinen perhe, joka melkein aina valmistaa ruoan kotona ihan alusta asti → monta, suurta, painavaa ostoskassia! Ja koska ainakin yksi Kukkulan jäsenistä on ihan mahoton syömään, niin sitä ruokaa myös kuluu. Joten joudumme käymään lähes joka päivä kaupassa, koska emme kuitenkaan kävellen pysty kerralla tuomaan kotiin kuin rajallisen määrän ruokaa. Tähän mennessä Einin rattaista on ollut kuljetuksessa suuri apu, mutta koska rattaat jäävät nykyään yhä useammin kotiin, niin joko sitten ostat vähemmän ruokaa kerralla tai kanniskelet pussukoita Quasimodona. Auton myötä voimme vähentää kaupassa ravaamista huomattavasti ostamalla kerralla enemmän. (Sitten on vain se pieni ongelma, että tarvitsemme varmaan isomman jääkaapin :p )


2. Laran tuomiset ja viemiset
   Jens on siis noin seitsemän vuoden ajan matkustanut neljä tuntia perjantai-iltaisin julkisilla liikennevälineillä hakemaan Laran luoksensa. Sunnuntai-iltapäivänä hän on matkustanut toiset neljä tuntia julkisilla liikennevälineillä viedäkseen Laran takaisin äitinsä luokse. Joten hänen viikonlopuistaan on aina kulunut tuo kahdeksan tuntia pelkkiin viemisiin ja tuomisiin. Autolla tuo matka taittuisi noin puolessa tunnissa. Joten jokaisesta viikonlopusta hän säästäisi seitsemän tuntia, jos meillä olisi auto. No nyt on. Mutta juuri sopiviksi tämä aspekti ei olekaan enää niin relevantti, sillä Laran äiti muutti syksyllä naapurikaupunkiimme ja tuo matka lyheni kertaheitolla.


3. Seutumatkailu
   Jos me nykyään haluaisimme viikonloppuna käydä jossakin, niin emme me kovin kauaksi voi lähteä. Kysymykseen tulevat vain paikat, jotka ovat järkevien kulkuyhteyksien päässä. Eli esimerkiksi jotkin luonnonhelmassa olevat paikat, jonne ei oikeastaan pääse kuin autolla, olemme voineet tyystin unohtaa. Ja usein jokin mielenkiintoinen paikka, johon autolla ajaisi puolessa tunnissa mutta julkisilla neljässä tunnissa, ei sitten enää niin houkuta. Etenkin kun mukana kulkisi vielä yksi pieni lapsi. Ympärillämme on varmasti niin paljon mielenkiintoista ja kaunista nähtävää, jota emme ilman autoa tulisi koskaan näkemään.


4. Lauantait
   Vedän lauantaiaamuisin erästä kerhoa, jossa Einikin on. Myös tänne matkaamme julkisilla aina yli tunnin suuntaansa ja teemme kolme vaihtoa kamalassa kiireessä. Kerhon jälkeen yritän saada väsyneen lapsen kävelemään noin kilometrin matkan bussipysäkille. Viime lauantaina tällä matkalla suorastaan hypähtelin ilmaan, kun ajattelin, että seuraavalla kerralla mitä todennäköisimmin huristamme pihasta autolla pois ja olemme 20 minuutissa kotona!


5. Minuuttiaikataulut
   Jos bussi ajaa pysäkille klo 15.47, niin se myös kovin usein on siinä klo 15.47. Jos myöhästyt vain minuutilla, niin myöhästyt bussista. Auto kyllä odottaa sen minuutin jos toisenkin. Joten niin odotan sitä, että emme kokisi enää niin usein niin hektisiä lähtöjä. Vaikka kuinka olisit ajoissa menossa, niin ei tarvitse kuin yhden hanskan olla hukassa, niin rauhalliseksi ajateltu lähtö muuttuu Gladiaattoreiden Stunt-radaksi.


6. Tavaran kuljetus
   Kun muutimme Kukkulalle, piti meidän remontoida ja hankkia asuntoomme huonekalut. No, koska tässä onnistuimme ilman autoa, niin se on mahdollista. Mutta sanotaan nyt niin, että autolla asiat olisivat vain hoituneet huomattavasti helpommin ja nopeammin. Maalipurkkejakaan kun ei voi kerralla kantaa liian montaa. Jos nyt tarvitsemme jotakin vähän isompaa asiaa, voimme vain vääntää avainta virtalukossa, miettimättä, että kukakohan kaveri voisi meitä jeesiä ja milloin.   

Joten niin toivon, että auton myötä elämänlaatu sen kuin paranisi. Odotettavissa on vähemmän kiirettä, vähemmän kauppareissuja, huomattavasti lisää aikaa muille asioille ja uusissa paikoissa vierailua. Emme silti aio julkista liikennettäkään kokonaan hylätä, vaan auto astuu silloin mukaan kuvioihin, kun se päihittää julkisen liikenteen. Minä varmaan jatkan töissä käyntiä julkisilla, sillä vaikka autolla säästäisin matkoissa yli tunnin päivässä, niin on silti kiva pystyä lukemaan kirjaa junassa ja ruuhkan sattuessa ei sitä ajan säästöä sitten välttämättä tulisikaan. Jens ja Einikin jatkavat mitä todennäköisimmin töihin ja päiväkotiin kulkemista bussilla, sillä yhteys sinne on niin hyvä.

Ainoat haittapuolet tässä autoasiassa on tietenkin pelko liikenneonnettomuudesta ja auton päästöt. Tosin voivathan bussitkin joutua liikenneonnettomuuteen, ja siellä vielä istutaan ilman turvavöitä. Ja päästöasiaa voimme ehkä kuitenkin kompensoida edes hitusen sillä, että olemme olleet yli kymmenen vuotta autotta.

Rekisterikilvet olemme jo saaneet.
Auto vielä kuitenkin odottaa siirtoaan Kukkulalle.

Nyt sitten vain seuraa enää se hauskin ja hirvittävin osa: nimittäin täytyisi oppia ajamaan sitä autoa! :D Minulla on ollut ajokortti jo yli kymmenen vuotta, mutta olen ajanut todella vähän ja senkin vähän vain automaattivaihteisella autolla. Saksassa en ole koskaan ajanut. Jensillä ei ole edes ollut ajokorttia, mutta hän on tänä syksynä käynyt autokoulussa ja on jo ihan loppusuoralla.

Kunhan automme on löytänyt tiensä Kukkulalle, niin voisin käydä ajeluttamassa sitä jollakin rauhallisella parkkipaikalla. Myöhemmin aion ottaa vielä autokoulujen tarjoamia "virkistysajotunteja", Auffrischungskurs.   

Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi elämä auton myötä muuttuu! (I think it's gonna get fabulous! ;)