Nukkumatti karkuteillä

Tuuli on kääntynyt. Noin viimeisen kuukauden ajan Eini nukahti yksin omaan sänkyynsä ilman mitään ongelmia, kun hänet sinne laittoi väsyn tultua. Tutti vielä suuhun, ja hän käänsi päänsä sivulle, ja hetken kuluttua hän oli jo nukahtanut. Tämä oli niin mahtavaa! Niin mahtavaa, etten uskaltanut iloita asiasta, tuulettaa pitkin asuntoa kuin Sefki Kuqi ja avata pulloa kuohuvaa. Sisimmässäni tiesin, että tämä on vain väliaikaista. Tosin se, että nukahtaminen oli yli kuukauden ajan näin helppoa, oli loistava yllätys. Itse veikkasin aluksi noin viikkoa.

Nyt jo muutamien päivien ajan tämä nukkumisidylli ei enää päde. Jos laitan hänet hereillä sänkyynsä, hän alkaa huutaa ja ottaa tutin pois suusta, jos sitä edes saa sinne laitettua. Joissain vauvaopuksissa lukee, että tällaisessa tilanteessa vanhempien tulisi rauhoittaa lasta, kuiskata hiljaa jotakin hänen korvaansa, paijata päätä jne., mutta lasta ei tulisi nostaa pois sängystä. Kokeiltu on. Kuiskiminen ja kaikki edellä mainittu lähinnä vain lisäävät huutoa. Ainoa, mikä Einin rauhoittaa, eikä sekään aina heti, on hänen nostaminen syliin. Sitten taas kävellään ja heijataan, ja siihen hän sitten yleensä nukahtaa. Olemme siis palanneet alkupisteeseen.

Mahdollisia syitä:

1. Pesin Einin makuupussin. Nämä nukahtamisvaikeudet alkoivat oikeastaan täysin samaan aikaan. Kenties makuupussista lähti jokin tuttu ja turvallinen haju, joka nyt on tipotiessään.
2. Einillä on taas "kasvukausi".
3. Hampaat tekevät kiusaa. 

Voin vain spekuloida, vain Eini tietää oikean vastauksen. Mielenkiinnolla odotan, mihin suuntaan nämä nukkumiskuviot kehittyvät. Yhden asian olen kuitenkin oppinut: älä koskaan pese mitään! ;)