"Varaudu. Varustaudu. Varastoi. Osta uusi pyykinpesuainepullo jo ennen kuin edellinen loppuu. Jos näet huhtikuussa jollekulle sopivan joululahjan, hanki se. Kun ajankohta on käsillä, kiität itseäsi, että olet jo ennakoinut tapahtuman - oli se sitten sen tyhjän pyykinpesuainepullon painottomuus kämmenellä, kun pyykit ovat jo pyykkikoneessa, tai joulukuinen joululahjapaniikki."
Vaikka usein toimin tämän periaatteen mukaan, niin silti en läheskään aina. Ja siksi toisinaan mätkin itseäni, että mikset hankkinut tätä asiaa jo aikaisemmin! Kuten eilen. Ja toissapäivänä. Toissapäivänä kävellessäni kaupasta kotiin tajusin, että unohdin ostaa lahjapaperia. Jens sai tästä syystä syntymäpäivälahjansa paperikassipaketissa. (Mutta onneksi olin ostanut sopivan syntymäpäiväkortin jo marraskuussa!) Eilen kävellessäni kaupasta kotiin tajusin, että unohdin ostaa jotakin viemistä päiväkodin vanhempainiltaan. Ärgh. Jos olisin hankkinut nämä asiat jo etukäteen, kaikki olisi ollut no problemo. Mutta kun en. En tällä kertaa.
Joten tänään kaupassa varustauduin jo hyvissä ajoin! Erittäin hyvissä ajoin! Ostin Einille uimapuvun. Ei. Ei täksi kesäksi. Ei ehkä seuraavaksikaan. Vaan ehkä vasta sitä seuraavaksi! (Riippuu siitä, kuinka nopeasti tyttö venyy.) Pienempiäkin kokoja olisi vielä ollut kaupassa, mutta tätä uimapukua Eini voisi kenties käyttää sitten joskus kahtenakin kesänä, kun tuo pituuskasvu ei ole enää niin rakettimaista. Uimapuvun lisäksi varustauduin hiukan vasta huhtikuun lopulla olevaan pääsiäiseen. Pääsiäistarroja ja pääsiäismuna-askartelutarpeita. Eivätpä enää pääse puput, tiput ja noidat tekemään täysyllätyshyökkäystä raeruohopuskasta! Olen nimittäin varautunut! Positiivisesti varautunut pääsiäishiukkanen.
Pääsiäinen ja kesä 2016 saa tulla! |
Vaikka kuinka yrittäisin varautua tulevaan, niin ei se vain aina onnistu. Nelihenkisen (saati isompien kokoonpanojen) perheen elämään kun sitä varautumista riittää. Aina. Sitä suuremmalla syyllä iloitsen onnistuneista ennakoinneista. Kenties vuoden 2016 kesällä pompin tasajalkaa ja kiljun ilosta kamalan kesälomapakkauksen keskellä: "Onneksi ostin sen sattumalta vastaan tulleen kivan uimapuvun Einille silloin 2014! Nyt ei tosiaankaan kerkeäisi enää kahlata kaupoissa, kun rantavedetkin jo odottavat!"
Kunhan uikkari on löydöksissä kesällä 2016 ;)
VastaaPoistaHih, juu, se olisi plussaa! Yksi Einin vaatekaapin laatikoista on täynnä tulevia vaatteita (lähinnä Laran vanhoja), ja ne on siellä jopa kokojärjestyksessä, joten sitten kun on 110 koon aika, niin toivottavasti se uimapukukin sitten siitä pinosta löytyy! :)
Poista