keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Pieni pannu ja sipsihehkutus


Puolitoista viikkoa sitten lauantaina olin pitämässä naapurikaupungissa oppituntia, ja kotimatkalla juna-asemalle ajava bussini oli myöhässä. No voihan... myöhästyisin siis junastani, ja seuraava saapuu vasta puolen tunnin kuluttua. Bussissa seistessäni sain idean. Sama bussi jatkaa matkaansa juna-asemalta kohti Ikeaa. Voisinkin siis pistäytyä siellä pitkästä aikaa!

Ostin jotakin pientä hyödyllistä, ja sitten ostin pikkuisen paistinpannun. Siis todella pikkuisen. Pannu oli pienuudessaan niin söpö, että ei sitä voinut jättää hyllyyn. Mietin hetken pannun tarpeellisuutta, ja tulin siihen tulokseen, että kyllä - kyllä tälle on käyttöä! Ja jos pannu sattuisikin jäämään pyörimään kaapin pohjille, niin pannu on niin pieni, ettei se ahmi tilaa.

Niin siitä käyttötarkoituksesta. Usein salaattia syödessäni heitän salaatin päälle auringonkukan-, kurpitsan- ja pinjansiemeniä, mutta harvemmin jaksan niitä paistinpannulla käyttää, vaikka se kai suositeltavaa olisikin. Ottaa nyt sellainen iso paistinpannu pienelle määrälle siemeniä, ja pahimmassa tapauksessa pannu olisi vielä putsattavakin ennen siementen paahtamista. Joten tämä pieni paistinpannu olisi täydellinen kumppani siementen paahtamiseen.

Kotona Larakin heti ihastui pieneen paistinpannuun, ja ei Jensiltäkään täystyrmäystä tullut. Nyt pannu on siis ollut puolitoista viikkoa kotonamme, ja onpa sitä käytetty! Se on osoittautunut erittäin hyväksi ja näppäräksi keittiökapistukseksi. Ensinnäkin juuri niiden siementen paahtamiseen, toiseksi esimerkiksi kananmunan paistamiseen. Keitämme usein viikonloppuisin aamiaiselle kananmunat, mutta Lara ei pidä keitetyistä kananmunista, mutta sen sijaan rakastaa paistettuja kananmunia. Kun kolme munaa kiehuu vedessä, on tämä pieni pannu täydellinen kananmunan paistamiseen yhdelle hengelle. Muutenkin yhden hengen aterioille pannu on ihan optimaalinen. Siinä saa hyvin paistettua esimerkiksi juustot salaatin päälle, tai proteiinipitoiset täytteet tortillaan (niin kuin alla olevassa kuvassa juuri tapahtuu).

Ja voi sitä putsauksen helppoutta. Periaatteessa tykkään tiskaamisesta, mutta inhoan isojen asioiden, kuten paistinpannujen tai leikkuulautojen tiskaamista. Tämä pieni pannu on siis ihana tiskattava! Ja jos sen jättää kuivumaan tiskipöydälle, niin halleluja, se ei vie yhtään tilaa!

Voipa ihminen olla ihan pähkinöinä yhdestä pienestä pannusta. Mutta kun se on vaan niin kätsy! :) 


Pikku pannu in action


Ostin muuten Ikean ruokapuolelta mm. kuvassakin pilkottavan purkin lakkahilloa ja pussin suolattuja sipsejä. Vähänkö olen nauttinut niistä sipseistä! En ole mielestäni vielä koskaan kohdannut saksalaisessa ruokakaupassa sipsejä, joissa olisi vain suolaa mausteena. Sipsit täällä ovat yleensä todella maustettuja, esimerkiksi paprikajauheella tai curryllä tai you name it. Ja minä kun vannon sipseissäni ihan vain vanhan kunnon suolan nimeen! Joten, kiitos, Ikea. (Ja kiitos pannusta).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti