Enpä juuri loman tuoksinnassa ole kerinnyt bloggaamaan. Tällä hetkellä vaikutamme Pirkanmaalla, jossa säät ovat olleet hyvin hyvin vaihtelevat. Hieman lämpimämpää ja hieman vähemmän sadetta ei olisi pahitteeksi, mutta kyllä tässäkin säässä etiäpäin voipi porskuttaa.
Aitta tekaistussa auringonpaisteessa |
Perheemme täysinäiset saksalaisvahvistukset ovat jo palanneet takaisin Saksaan, ja minä jatkan maalaiselämää Einin ja vanhempieni kanssa. Sauna on lämmitetty monta kertaa, uimassa olen käynyt vain kaksi kertaa. Eilen matkasimme Tuuriin Suomen suurimpaan kyläkauppaan. Tuntui siltä, että puoli Suomea oli saanut saman idean. Väkeä oli aivan liikaa. "Hyvään pyritään, mutta priimaa tuppaa tulemahan", sanoisi Vesa tähän.
Einin ensi kesän mekko, name it ja 4,50 €! |
Sukkaa pukkaa, Veikka & Venla. |
Ensi viikoksi Rostockkiin!