Karnevaalimunkit

Saksassa eletään taas paikoin karnevaalihuumassa. Meidän perheen tyttöjen osalta huuma rajoittui tänään viime vuotiseen tapaan munkkeihin. Tänä vuonna Einikin sai ihka oman Willi vanilli -munkin lautaselleen. Minä vuorostani näin ja söin elämäni ensimmäisen Baileys-munkin!

Einin Willi vanilli -munkki

 Satsuman Baileys-munkki

Se perheen ainoa XY-kromosominen yksilö korvasi karnevaalimunkit palalla omenapiirakkaa, joten karnevaalihammasta jäi varmaankin kolottamaan. Kolotusta hillitäkseen hän matkusti alkuillasta pääkallopaikalle Kölniin. Eiköhän hän palaa sieltä kotiin karnevaalia pursuten.

Karnevaalikävijän ah niin ihanat syntymäpäivätulppaanit!

Etuajassa

"Varaudu. Varustaudu. Varastoi. Osta uusi pyykinpesuainepullo jo ennen kuin edellinen loppuu. Jos näet huhtikuussa jollekulle sopivan joululahjan, hanki se. Kun ajankohta on käsillä, kiität itseäsi, että olet jo ennakoinut tapahtuman - oli se sitten sen tyhjän pyykinpesuainepullon painottomuus kämmenellä, kun pyykit ovat jo pyykkikoneessa, tai joulukuinen joululahjapaniikki."

Vaikka usein toimin tämän periaatteen mukaan, niin silti en läheskään aina. Ja siksi toisinaan mätkin itseäni, että mikset hankkinut tätä asiaa jo aikaisemmin! Kuten eilen. Ja toissapäivänä. Toissapäivänä kävellessäni kaupasta kotiin tajusin, että unohdin ostaa lahjapaperia. Jens sai tästä syystä syntymäpäivälahjansa paperikassipaketissa. (Mutta onneksi olin ostanut sopivan syntymäpäiväkortin jo marraskuussa!) Eilen kävellessäni kaupasta kotiin tajusin, että unohdin ostaa jotakin viemistä päiväkodin vanhempainiltaan. Ärgh. Jos olisin hankkinut nämä asiat jo etukäteen, kaikki olisi ollut no problemo. Mutta kun en. En tällä kertaa.

Joten tänään kaupassa varustauduin jo hyvissä ajoin! Erittäin hyvissä ajoin! Ostin Einille uimapuvun. Ei. Ei täksi kesäksi. Ei ehkä seuraavaksikaan. Vaan ehkä vasta sitä seuraavaksi! (Riippuu siitä, kuinka nopeasti tyttö venyy.) Pienempiäkin kokoja olisi vielä ollut kaupassa, mutta tätä uimapukua Eini voisi kenties käyttää sitten joskus kahtenakin kesänä, kun tuo pituuskasvu ei ole enää niin rakettimaista. Uimapuvun lisäksi varustauduin hiukan vasta huhtikuun lopulla olevaan pääsiäiseen. Pääsiäistarroja ja pääsiäismuna-askartelutarpeita. Eivätpä enää pääse puput, tiput ja noidat tekemään täysyllätyshyökkäystä raeruohopuskasta! Olen nimittäin varautunut! Positiivisesti varautunut pääsiäishiukkanen.

Pääsiäinen ja kesä 2016 saa tulla!

Vaikka kuinka yrittäisin varautua tulevaan, niin ei se vain aina onnistu. Nelihenkisen (saati isompien kokoonpanojen) perheen elämään kun sitä varautumista riittää. Aina. Sitä suuremmalla syyllä iloitsen onnistuneista ennakoinneista. Kenties vuoden 2016 kesällä pompin tasajalkaa ja kiljun ilosta kamalan kesälomapakkauksen keskellä: "Onneksi ostin sen sattumalta vastaan tulleen kivan uimapuvun Einille silloin 2014! Nyt ei tosiaankaan kerkeäisi enää kahlata kaupoissa, kun rantavedetkin jo odottavat!"

Pyöräretki kevääseen

Tänään oli jo aimo annos kevättä ilmassa. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja lämpötila taisi olla noin +12 asteen tietämillä. Joten tälle päivälle ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin ylös, ulos ja satulan selkään!

Auta armias, siis ihan vain pyörän satulan selkään. Jätetään pollet ammattilaisille.

Ihan pyöräretkemme alkutaipaleella näimme tämän pollen viettämässä omistajansa kanssa juomataukoa. Kun pysähdyimme pällistelemään tätä kaunista heppaa, niin hienoihin western-tyylisiin housuihin pukeutunut ratsastaja kysyi lapsukaisilta, josko he haluaisivat antaa hevoselle herkkuja. "No, toki!" Hevonen hamusi suullaan useammankin herkkupalan kikattelevien lasten käsiltä, ennen kuin jatkoimme matkaamme. Ja tytöt tykkäsivät!

Metsä loppui, kevät alkoi

Ajelimme aluksi metsän siimeksessä. Metsä loppui äkkinäisesti, ja saavuimme alaville ja avarille maille. Saavuimme kevääseen. Yht'äkkiä aurinko lämmitti kasvoja, ja kevät vain oli kaikkialla.

Pienet valkoiset kukinnot

Luonnossa auringon osuessa näihin (kaisloihin!?!) ne olivat kuin kultaisia seipäitä!

Ei ristin sielua!

Yllä oleva kuva on hämäävä. Erittäin hämäävä. Näyttää siltä, kuin olisimme olleet lähes ainoat ulkoilijat liikenteessä. Täysin päinvastoin. Ihmisiä oli liikkeellä pilvin pimein. Aivan liikaa. En taida koskaan tottua tähän, että etenkin hyvän sään aikaan ulkona luonnossa ei olekaan vain minä, sinä, Sirpa ja Pertti, vaan sen kymmenen tuhatta muuta kävelijää, rullaluistelijaa ja pyöräilijää. Paikka kuhisi ihmisiä, ja pyörien soittokellot kilkattelivat kilpaa lintujen laulun kanssa. Tai paremmin sanottuna peittivät sen alleen.

Tästäkin huolimatta reissu oli kiva. Ja siitäkin huolimatta, että Lara lensi kerran kunnolla kumoon ja minun pyörästäni tippuivat ketjut. Saimmepa ainakin rutkasti raitista ilmaa, reisilihakset maitohapoille ja aurinkoa ohimoille!

Aamujamit

Aamu alkoi aika grooveissa meiningeissä, kun Jens ja Eini pistivät jammaten ja svengaten musiikin tahtiin. Eini etenkin oli kuin aito rockabilly hameineen ja otsahiustöyhtöineen.

 

Reteetä lauantaita kaikille! :)

Mein Sauerkraut hat sich versteckt

Ystäväni Suomesta soitti minulle toissa päivänä. Olipa ihanaa pitkästä aikaa turista! Kun hän kysyi kuulumisiamme, niin hetken mietinnänkin jälkeen ei minulla ollut juuri mitään kerrottavaa. Meillä on nykyään lähes aina joku kipeänä, joten se vähän verottaa tekemisiä. (Paitsi itseasiassa juuri tänään ovat kaikki terveitä, jihuu!)

Sain sitten ruoan terveysvaikutuksista hyvin perillä olevalta ystävältäni vinkin, jolla tulisi pysyä hyvin terveenä: hapankaali eli tuo perikliseinen saksalainen Sauerkraut! Etenkin raaka hapankaali sisältää paljon maitohappobakteereja, jotka vaikuttavat suoliston hyvinvointiin, joka taas vuorostaan vaikuttaa vastustuskykyyn. Hapankaalissa on myös paljon A-, B-, C- ja K-vitamiineja. Sanoin ystävälleni, että heti seuraavalla kauppareissulla ostoskoriin tipahtaa hapankaalia!

Mietin jälkeenpäin itsekseni, että minkä ihmeen takia emme ole ostaneet/syöneet hapankaalia. Kunnes tänään kaupassa sen muistin: en ole löytänyt sitä kaupasta! Kuulostaa niin pöllöltä, että Sauerkrauttia ei löydy saksalaisesta kaupasta. Haluaisin ihan pelkkää, raakaa hapankaalia. Kaupoissa on myynnissä hapankaalia säilökepurkeissa, mutta tämä pitäisi ennen käyttöä kuumentaa kattilassa ja se on löllömpää kuin raaka hapankaali. Kypsennetyssä hapankaalissa on myös paljon vähemmän niitä hyviä ainesosia kuin raa'assa hapankaalissa. Kaupoissa on myynnissä myös kaalisalaattia (Krautsalat), mutta ei siinäkään ole hapankaalia. Ei ole löytynyt, ei olla syöty.

Koitin vähän netistä etsiskellä tietoa hapankaalista, ja siellä sanottiinkin, että raakaa hapankaalia myydään yleensä luontaistuotekaupoissa, lihakauppojen tiskeillä ja toreilla. Täytyykin tehdä siis tiedusteluretkiä näihin tahoihin!

Raa'an hapankaalin himo oli kuitenkin kaupassa jo niin kova, että päädyin ostamaan korvikkeeksi sellaisen Krautsalat-purkin. Hyvää sekin oli, ja lisäpisteitä se sai näistä kahdesta vekkulista:

Maxin ja Moritzin Krautsalat

Mutta ei ole hapankaalia nahkahousuissani, jahka sitä raakaa hapankaalia löydän, niin sitten voi asia muuttua!

Pyöräilykaluston päivitys ja pyöräretki

Lauantaina päivitettiin perheen pyöräilykalustoa. Laralle ostettiin uusi polkupyörä, Einille pyöränistuin sekä kypärä. Jo ennen liikkeeseen menoa olimme selittäneet Einille, että hän saa tänään oman pyöräilykypärän, johon vastaus oli innostunut: "JOOOOoooooo!" Liikkeessä Eini juoksi määrätietoisesti suoraan lasten pyöräilykypärien luokse ja nappasi heti käteensä vaaleansinisen kypärän, jossa oli vihreitä krokotiileja. Osalla krokotiileista oli merirosvomaisesti silmälappu toisen silmän päällä. Tämä se oli. Einin valittu.

Hänelle näytettiin monia muitakin kypäräkuoseja, mutta jok'ikinen näistä muista kypäröistä sai täystyrmäyksen. Krokotiilikypärä sen oli oltava. Se oli kiintymystä ensi silmäyksellä. Kypärä krokotiileineen lähti siis Einin matkaan. 

Se ainoa oikea päänsuoja

 Sunnuntaina kävimme sitten testiajolla. Hyvin rullasi! Ja olipa kiva pitkästä aikaa pyöräillä ja tuntea tuuli kasvoilla! Tässä muutamia otoksia reittimme varrelta.

Pollet rivissä rinteessä

Einin uusi istuin. Se kasvaa lapsen mukana, ja selkänojaa saa kallistettua, jos lapsi nukahtaa. Ovatpa nämäkin nykyään aika high-tech-laitteita!

Kuusipeura villieläinaitauksessa

Forellenhof

Sattumalta saavuimme paikalle, joka ei ole kovin kaukana kotoamme ja jonne oli viime kesänä avattu pieni ravintola-kahvila ja kalastuspaikka, jossa voi itse onkia mm. taimenia, kirjolohia tai vaikkapa ankeriaita. Kalan voi savustaa paikan päällä tai viedä sellaisenaan kotiin. Onkimiseen tarvitaan tosin kalastuslupa, joka Saksassa onkin vähän pidempi prosessi kokeineen päivineen. (Saksassa ei saa onkia edes mato-ongella ilman kalastuslupaa.) Paikan päältä voi myös hakea kalaa kotiin onkimattakin. Jens jo maalaili, miten hän kesällä töiden jälkeen suhauttaa pyörällä paikalle, hakee pari kalaa ja kotona laittaa ne grillille paistumaan. Oikein tuoretta lähiruokaa! (Toinen, myöskin retkellämme huomaamaamme, tuore lähiruokavaihtoehto oli maatilalla ollut 24h auki oleva muna-automaatti!) Jens oli tämän kalapaikan löytämisestä niin innoissaan, että hänen naamansa oli virneessä koko loppuretken ajan.

Kalastuspaikalla oli lisäksemme toinen perhe, jonka poika hetken aikaa katseli Einiä ja otti sitten askeleet Einiä kohti. Pian pojan käsi oli jo Einin kypärällä ja kypärä sai osakseen paijausta. Jokin siinä kypärässä taitaa lapsiin vedota.

Ystävänpäiväpöpö

Amore, amore, Liebe, Liebe, armastus, armastus. Perjantaina oli vähän erilainen ystävänpäivä, kun minä olin jossakin vatsapöpössä ja käytännössä katsoen nukuin lähes koko päivän. Iltaan mennessä jo vähän piristyin ja veden noustessa kielelleni nähdessäni wieniläisen kahvilan upean kakkutarjonnan Ylellä pyörivän Junamatka Eurooppaan -sarjan toisen jakson lopussa, tiesin, että pahin on jo takana.

Minun oli tarkoitus loihtia jonkinsorttinen ateria illalla kotiin palaavalle katraalle, mutta pöpö päätti siis toisin. Onneksi Lara oli saanut kotimatkalla loistoidean: tomaattikeitto. Keitto hellisi vatsaa ja bonuksena se olisi punainen! Ystävänpäivän pääväri. Sillä olihan perjantaina edelleen ystävänpäivä, vaikka sen päivän ajan parhaat ystäväni olivat olleet sohva, peitto ja tyyny.

Meidän täytyy varmaan tästedes syödä joka ystävänpäivä keittoa, sillä alunperin Pentikin poistomyynnistä jouluksi ostamani sydänkulhot (näkyvät alhaalla olevassa kuvassa, tosin vain puolikkain sydämin) soveltuvatkin mainiosti myös ystävänpäivän teemaan. Tätäkään en olisi hokannut ilman keittoa, tomaattikeittoa.

Seuraavana aamuna olinkin jo huomattavasti energisempi ja löysin itseni paistamasta pannukakkuja! Olen jo ajat sitten saanut reseptin ystävältäni, joka vastaavasti oli saanut reseptin omalta ystävältään (liikutaan siis vielä ystävänpäivän vanavedessä), mutta en ollut tullut vielä niitä tehneeksi. Mutta lauantaiaamuna hetken mielijohteesta halusin tehdä pannukakkuja, juuri sellaisia muhkeita ja paksuja, niin kuin tällä reseptillä tulee.

 
Isoäidin amerikkalaiset pannukakut

• 3 dl jauhoja
• 1 rkl sokeria
• 1/2 tl suolaa
• 1 tl leivinjauhetta
• 1/2 tl ruokasooda
• 3 dl luonnonjogurttia (esim. kreikkalaista jogurttia)
• 1 kananmuna
• 1 rkl öljyä tai sulatettua voita 

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet joukkoon. Paista (lettu)pannulla. Tarjoile mm. vaahterasiirapin kanssa.

Isoäidin amerikkalainen pannukakku - jolla onkin silmät ja hymysuu :)

Ystävänpäivän punaista

Näitä pannukakkuja pitäisi kuulemma alkaa paistaa joka viikonloppu!


Seuraavaa pannukakkuviikonloppua odotellessamme päättäkäämme tämä ystävänpäivän postaus
Victor Hugon sanoihin:

"Elämän ylin onni on varmuus siitä,
että sinua rakastetaan sinun itsesi takia
- tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta."

Omatoiminen aamuihminen

On varmaan sanomattakin selvää, kuka meidän perheessämme herää aina ensimmäisenä aamuisin. Ja on varmaan sanomattakin selvää, kuka meidän perheestämme on aamuisin pirtein, energisin ja toimintavalmein. Nykyään myös omatoimisin.

Toinen aivopuoliskoni on vielä höyhensaarilla, ja Eini vasta herännyt, kun kuulen jo unen sekaani sanat: "Puuroa syö!". Sitten kuulen, kuinka astiakaapin ovi käy, kuinka pienet jalat tepastelevat keittiöön ja puurokulho kolahtaa keittiön pöytätasolle. Sen jälkeen kuulen sanan "tusikka" (lusikka), ja aterimet sisältävä vetolaatikko aukeaa. Lusikka kilahtaa puurokulhoon. Sitten keittiökaapin ovi aukeaa, ja puuropaketti nousee pöydälle puurokulhon viereen. Kuuluu sana "maitoa", ja jääkaapin ovi aukeaa. Maito löytää tiensä puurokompleksin viereen. Enää tarvitaan paikalle puuronkeittäjä. "Äiti ylös, äiti nousee!". Toinen silmä vielä ummessa laahustan keittiöön ja pistän veden kiehumaan.

Kaikki on valmiina, kun puuronkeittäjä astuu keittiöön.

On se kiva, että intoa riittää oman aamupalan tekemiseen. Katsotaan, mikä on tilanne kymmenen vuoden kuluttua. Veikkaan, että silloin äiti on se joka huutaa: "Eini ylös, Eini nousee!", ja puurovehkeet ovat vielä visusti kaapissa piilossa. Siispä nautitaan tästä osallistumisen halusta niin kauan kuin sitä kestää. :)

Pieni pannu ja sipsihehkutus

Puolitoista viikkoa sitten lauantaina olin pitämässä naapurikaupungissa oppituntia, ja kotimatkalla juna-asemalle ajava bussini oli myöhässä. No voihan... myöhästyisin siis junastani, ja seuraava saapuu vasta puolen tunnin kuluttua. Bussissa seistessäni sain idean. Sama bussi jatkaa matkaansa juna-asemalta kohti Ikeaa. Voisinkin siis pistäytyä siellä pitkästä aikaa!

Ostin jotakin pientä hyödyllistä, ja sitten ostin pikkuisen paistinpannun. Siis todella pikkuisen. Pannu oli pienuudessaan niin söpö, että ei sitä voinut jättää hyllyyn. Mietin hetken pannun tarpeellisuutta, ja tulin siihen tulokseen, että kyllä - kyllä tälle on käyttöä! Ja jos pannu sattuisikin jäämään pyörimään kaapin pohjille, niin pannu on niin pieni, ettei se ahmi tilaa.

Niin siitä käyttötarkoituksesta. Usein salaattia syödessäni heitän salaatin päälle auringonkukan-, kurpitsan- ja pinjansiemeniä, mutta harvemmin jaksan niitä paistinpannulla käyttää, vaikka se kai suositeltavaa olisikin. Ottaa nyt sellainen iso paistinpannu pienelle määrälle siemeniä, ja pahimmassa tapauksessa pannu olisi vielä putsattavakin ennen siementen paahtamista. Joten tämä pieni paistinpannu olisi täydellinen kumppani siementen paahtamiseen.

Kotona Larakin heti ihastui pieneen paistinpannuun, ja ei Jensiltäkään täystyrmäystä tullut. Nyt pannu on siis ollut puolitoista viikkoa kotonamme, ja onpa sitä käytetty! Se on osoittautunut erittäin hyväksi ja näppäräksi keittiökapistukseksi. Ensinnäkin juuri niiden siementen paahtamiseen, toiseksi esimerkiksi kananmunan paistamiseen. Keitämme usein viikonloppuisin aamiaiselle kananmunat, mutta Lara ei pidä keitetyistä kananmunista, mutta sen sijaan rakastaa paistettuja kananmunia. Kun kolme munaa kiehuu vedessä, on tämä pieni pannu täydellinen kananmunan paistamiseen yhdelle hengelle. Muutenkin yhden hengen aterioille pannu on ihan optimaalinen. Siinä saa hyvin paistettua esimerkiksi juustot salaatin päälle, tai proteiinipitoiset täytteet tortillaan (niin kuin alla olevassa kuvassa juuri tapahtuu).

Ja voi sitä putsauksen helppoutta. Periaatteessa tykkään tiskaamisesta, mutta inhoan isojen asioiden, kuten paistinpannujen tai leikkuulautojen tiskaamista. Tämä pieni pannu on siis ihana tiskattava! Ja jos sen jättää kuivumaan tiskipöydälle, niin halleluja, se ei vie yhtään tilaa!

Voipa ihminen olla ihan pähkinöinä yhdestä pienestä pannusta. Mutta kun se on vaan niin kätsy! :) 

Pikku pannu in action

Ostin muuten Ikean ruokapuolelta mm. kuvassakin pilkottavan purkin lakkahilloa ja pussin suolattuja sipsejä. Vähänkö olen nauttinut niistä sipseistä! En ole mielestäni vielä koskaan kohdannut saksalaisessa ruokakaupassa sipsejä, joissa olisi vain suolaa mausteena. Sipsit täällä ovat yleensä todella maustettuja, esimerkiksi paprikajauheella tai curryllä tai you name it. Ja minä kun vannon sipseissäni ihan vain vanhan kunnon suolan nimeen! Joten, kiitos, Ikea. (Ja kiitos pannusta).

Eini puhuu / Eini spricht

Noin vajaa vuosi sitten kaikki oli "Puuw-wa". Eini istui ruokapöydän päässä syöttötuolissaan, osoitteli lamppua ja sanoi "puuw-wa", osoitteli äitiään ja sanoi "puuw-wa". Kaikki oli "puuw-wa".

Nyt sanavarasto on jo huomattavasti laajentunut ja käsittää jopa ihan oikeita, ymmärrettäviä sanoja. ;)

Eini kasvaa siis kaksikielisesti. Minä puhun Einille vain suomea, ja Jens puhuu Einille vain saksaa. Toistaiseksi Eini puhuu vielä enemmän suomea kuin saksaa, mutta on ehkä vain ajan kysymys, milloin tämä asetelma muttuu. Hän on kuitenkin jo sisäistänyt sen, että äidille puhutaan suomea ja isälle saksaa. Minulle Eini sanoo ruokapöydässä "lisää vettä", "puuroa syö" ja "loppu!", kun taas Jensille hän sanoo "mehr Wasser", "Brei essen" ja "alle!". Saa nähdä kuinka hyvin kielet pysyvät toisistaan erillään sitten, kun lauseet pitenevät.

Pitkistä lauseista puheen ollen, joitakin päiviä sitten Eini sanoi ensimmäisen viisisanaisen lauseensa. Se meni jotakuinkin näin: "Äiti tulee hakemaan Einiä päiväkodista." Se oli aikamoinen veto, sillä yleensä hänen lauseensa ovat kaksi- tai kolmisanaisia.

On huvittavaa, että jotkin sanoista, jotka Eini oppi ensimmäisten sanojen joukossa, ovat edelleen samassa muodossa kuin silloin oppimisaikana. Leipä on edelleenkin piipä, samoin banaani on edelleenkin bammi. Veikkaan, että jos hän vasta nyt oppisi nuo sanat, niin hän lausuisi ne lähemmäksi oikeaa sanaa.

Muita huvittavia Einin käyttämiä sanoja ovat esimerkiksi kaulahuilu, joka tarkoittaa kaulahuivia. Jostain syystä Pikku Myy ei ole esimerkiksi Pipputyy vaan Pippula. Se on poikkeuksetta Pippula. Muut muumihahmot hän osaakin lausua aika hyvin, mutta Nuuskamuikkunen. Voi Nuuskamuikkunen, ethän vain ole sukua Harry Potterin Lordi Voldemortille alias ”Hän-joka-jääköön-nimeämättä”, sillä sinun nimesi sivuutetaan usein vain pienellä ynähdyksellä.

Seuraava lista Einin tähän asti osaamista sanoista on lähinnä itselleni (ja Einillekin) muistoksi, mutta jos jotakuta kiinnostaa, että mitä eräs kaksikielinen kaksivuotias jo osaa sanoa, niin vilkaistaa, vilkaistaa, muuten sanon tässä kohtaa näkemiin! :)  


Suomalaisia sanoja:

• Isi
• Äiti
• Plara (Lara)
• Mummo
• Vaari
• Hyvää yötä
• tutti
• tänky (sänky)
• puu
• tuu (kuu)
• suu
• talo
• auto
• koira
• kissa
• pupu
• pippa (heppa)
• hiiri
• nukke
• käsinukke
• tyttö
• vauva
• trusina (rusina)
• puuro
• tee
• kiitos
• ole hyvä
• vaippa
• uusi
• amme
• saippua 
• sauna
• joulupuppi (joulupukki)
• joulutuusi (joulukuusi)
• joulutinttu (joulukinkku)
• vene
• tynttilä (kynttilä)
• savu
• ilotuli (ilotulitus)
• poro
• valo
• tiitennetympyrä (liikenneympyrä)
• pallo
• hanska
• housut
• sukkahousut
• villatakki
• boti (body)
• tonttulakki
• pipo
• takki
• kaulahuilu (kaulahuivi)
• kenkä
• kirja
• puhi (puhelin)
• tusikka (lusikka)
• lintu
• kaunis
• tylmä (kylmä)
• tuuma (kuuma)
• lämmin
• panda
• junarata
• ilmapallo
• kruunu
• traktori
• grilli
• keinu
• tova vauhti (kova vauhti)
• liukupäpi (liukumäki)
• pomppia
• hyppiä
• pois
• päälle
• kiinni
• vavaa (avaa)
• pukee
• nukkuu
• se pitu se (sen pituinen se)
• papua (apua)
• tävelypeppi (kävelykeppi)
• bussi
• tentokone (lentokone)
• lentää
• tätti (tähti)
• paistaa
• pesee pampaat (hampaat)
• hiuspompula
• puna (punainen)
• tynä (kynä)
• truokalappu (ruokalappu)
• possu
• iso
• pieni
• paukku
• naapuri poraa
• tiekkaranta (hiekkaranta)
• meri
• ui
• moi moi!
• hei hei!
• päiväkoti
• ankka
• ehmä (lehmä)
• tuva (kuva)
• tuutto (juusto)
• turkku (kurkku)
• voi
• mopo
• rekka
• parkkihalli
• uimahalli
• penkki
• sattuu
• kipeä
• nenätippa
• tuume (kuume)
• pissa
• kakka
• noin
• No niin
• maito
• leikkipuisto
• silmä
• nenä
• napa
• pylly
• tissi 
• pyyhkii
• tuoli
• enkeli
• viulu
• norsu

Saksalaisia sanoja:

• Papa
• Mama
• Popa (Opa)
• Oma
• Wasser
• Piepats (Spielplatz)
• Schnulli (Schnuller)
• Hallo
• Tschüß
• Brei
• Essen
• kommt
• Ball
• Kindergarten
• Neue Pampers
• Milch
• Baum
• Bus
• tääne putten (Zähne putzen)
• Weihman (Weihnachtsmann)
• wiltswein (Wildschwein)
• Poop (Brot)
• Buch 
• Danke schön
• Bitte schön
• Oh, wie schön

Oho, osaako Eini NOIN paljon enemmän suomea kuin saksaa. No toisaalta, voi olla, että kaikki saksalaiset sanat eivät vain ole kantautuneet minun korviini...

Vuorokauden "jin"-osio

(Ennen jin-osion lukemista kehotan lukemaan alempana olevan "jang-osion" otsikolla Tarinat päivistä, jolloin kaikki menee pieleen. Koherenssin tähden. :)

Tulin vain kertomaan, että vuorokauden toiset kaksitoista tuntia (tähän asti) ovat sujuneet itseasiassa hyvinkin seesteisesti. Pysynemme siis balanssissa tämän päivän osalta.

Jenskin sai töihinsä puhelinsoiton erään koulun opettajalta. Hänen oppilaansa oli löytänyt Jensin lompakon bussista ja kiikuttanut sen opettajalleen. Kaikki kortit ja rahat olivat vielä tallella. Opettaja oli kuulemma ollut yllättynyt, että juuri tämä oppilas oli niin rehellinen ja palautti lompakon. En tiedä, oliko oppilas varsinaisesti häirikkötapaus, kun opettaja oli niin yllättynyt, mutta ainakin oppilaan perheellä on kuulemma rahallisesti tiukkaa. Jens oli askarrellut töissään kirjekuoren, jonka päälle oli kirjoittanut "Kiitos rehelliselle löytäjälle" ja sisälle laittanut löytöpalkkion. Toivottavasti pojalle tuli tästä hyvä mieli! Sillä pojan ansiosta Jensille ainakin tuli huomattavasti parempi mieli.

Minä päätän tämän jin ja jang -päivämme katselemalla Downton Abbeyn ihka ensimmäisen jakson, jota en ole vielä koskaan ennen nähnyt. Mukaan sohvalle otan sekoituksen Fazerin sinistä ja salmiakkia.

Hyvinhän tämä päivä lopulta päättyikin.

Tarinat päivistä, jolloin kaikki menee pieleen

Jostain kumman syystä pidän tarinoista päivistä, jolloin kaikki on mennyt pieleen. Periaatteessahan ei ole ollenkaan mukavaa, että asiat eivät luista kuin liukuri lumessa, mutta jotenkin se yhteen päivään kasautunut vastoinkäymisten suma on niin käsittämätöntä, että siitä tulee väkisinkin vähän tragikoomista. Ja mitä enemmän etäisyyttä tuohon päivään saa, sitä enemmän sen päivän tragediakasa myös joskus naurattaa.

Vielä ei ehkä ihan naurata. Siis tämä päivä. Nimittäin tänään meillä on tuollainen "kaikki pieleen" -päivä, ja ne pieleen menneet asiat tapahtuivat jo kaikki ennen kello kymmentä aamulla. 

Eini nukkui yötään levottomasti, ja haimme hänet viereemme nukkumaan. Jonkin ajan kuluttua heräsin siihen, että Eini oksentaa vieressäni. Putsausoperaatiot, ja takaisin nukkumaan. Paitsi että enhän minä pitkään aikaan voinut nukkua, kun olin koko ajan valmiustilassa korvat höröllä mahdollisen uuden ryöpyn takia. Sitä ei tullut, joten lopulta nukahdin. Vain herätäkseni pian uudestaan. Yskitti, yskitti, yskitti. Kunnon köhimiskohtaukseni jälkeen lopulta nukahdin. Vain herätäkseni pian uudestaan. Eini oksensi taas. Seurasi taas puhdistusoperaatiot. Katsoin kelloa. Kuusi. Puolen tunnin kuluttua soi herätyskello. Kello kahdeksan meillä olisi aika lääkärille, Einin 2-vuotistarkastus. Olin sitä mieltä, että ei mennä, Jens oli sitä mieltä, että mennään. No niin me sitten mentiin. Lääkärireissu meni sinällänsä ihan hyvin, mitä nyt Eini huusi koko tutkinnan ajan, mutta niin hän olisi varmaankin tehnyt joka tapauksessa. Lääkärit eivät ole tällä hetkellä kovin in.

Lääkäristä tulin Einin kanssa kotiin, ja Jens jatkoi töihin. Kymmenen kieppeillä Jens soittaa minulle ja pyytää tarkistamaan takkini taskut ja laukkuni. Hänen lompakkonsa on hävinnyt. Ei, se ei ole minulla. Eikä siis hänelläkään. Vanished. Siispä korttien kuolletusrumba alkakoon.

Kello on nyt kaksitoista. Vielä kaksitoista tuntia aikaa tapahtua... 

Epäkorrektit Runebergintortut

Eilen, Runebergin päivänä, tein ensimmäistä kertaa itse Runebergintorttuja. Suomessa olen mennyt aina helpoimman kautta ja ostanut torttuni, mutta laajasta saksalaisesta leivostarjonnasta huolimatta Runebergintortut eivät (vielä?!) kuulu täällä valikoimiin. Joten kietaisin apukokkini ympärille esiliinan ja aloimme yhdistellä (tai aloimme yhdistelemään!) aineita.

Kun torttuset tulivat uunista olin jo hylännyt ajatuksen sokerikuorrutteen tekemisestä itse. Apukokki oli hieman huonolla päällä, joten halusin tortut valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Jouduin siis turvautumaan valmiiseen sokerikuorrutteeseen, jota minulla oli vain väreissä punainen, sininen, vihreä ja keltainen. Hmm...mikä näistä olisi se pienempi paha? Ehkä keltainen? Joten äkkiä vain keltainen tuubi auki ja pursuti pursuti. Ymmärrän nyt paremmin kuin koskaan ennen, miksi Runebergintorttujen sokerikuorrute on valkoinen eikä vaikka - keltainen.     

Ei näin...

Hämäräperäisestä ulkonäöstään huolimatta tortut olivat tosi hyviä. Einikin söi torttunsa "Hyvää!" -huutojen säestyksellä. Jospa ensi vuonna tortut näyttäisivät siltä miltä pitäisikin... Nyt voin vain sanoa: "Anteeksi, Fredrika!"

Apukokki kieli pitkällä odottamassa ensimmäistä puraisua

Kukkiva ikkunalauta

Olohuoneemme ikkunalaudalla on pari orkideaa. Toisen, pienemmän niistä, saimme noin pari vuotta sitten lahjaksi, ja toinenkin on kuulunut kuppikuntaamme jo reilun yli vuoden ajan. Ja ne jaksavat yllättää.

Pitkän aikaa ne saattavat oleilla ikkunalaudalla ja leikkiä kuollutta. Jenskin on monta kertaa sanonut, että pitäisikö nuo heittää pois. Onneksi emme ole heittäneet, sillä yks kaks jokin päivä ne pukkaavat uutta vartta ja uusia nuppuja - olemattomasta kastelusta huolimatta. Nyt kumpainenkin kukka on suorastaan villiintynyt, ja nuppuja ja kukkia syntyy kuin pullia leipomossa. Varaslähtö kevääseen?

Se pienempi orkidea...

...ja se isompi.

Pyyhkijän evoluutio: taantumuksellinen

Pyyhkiminen ei ole enää niin keskeisessä roolissa elämässäni kuin vielä viime vuoden keväällä. Kuka olisi uskonut, että pyyhkiminen voisi vähentyä?! Totta kai joudun vielä heiluttelemaan rättiä usein, mutta pyyhittävän aineen määrä on ilokseni vähentynyt. Positiivista!

Mutta: pyyhkijän henkilökohtainen taantuma kompensoi riemua. On hienoa, että kaksivuotias osaa juoda mukista vettä jopa aika siististi. Montaa kertaa Eini ei ole kaatanut vesimukiaan pöydällemme. Mutta Einin äiti, juu, hän kyllä korjaa tämän epäkohdan ja työllistää sisäistä pyyhkijäänsä. Aamun hän aloitti sillä, että korjatessaan Einin lautasta pöydästä sohaisi vahingossa tämän vesimukin nurin, ja vedet kastelivat syöttötuolin. Jes - pyyhkimään! Pyyhkijä ei ollut selvästi oppinut mitään aamuisesta episodista, vaan sama proseduuri toistui lounaan jälkeen. Tällä kertaa mukissa oli vettä vielä huomattavasti enemmän, ja pyyhittävä pinta-ala sen mukaisesti suurempi. Kyykkiessään ja pyyhkiessään jossain syöttötuolin, pöydän ja penkin alusen välimaastossa hän kolautti vielä päänsä syöttötuoliin. Piste i:n päälle ja kolaus pään päälle.

Kyllä näistä vedenpaisumuksista jotain hyvääkin seuraa. Pöytään ja syöttötuoliin kuivuneet puuronrippeet, jotka ehkä juuri ja juuri saisi hiomakoneella poistettua, saivat nyt aimo annoksen kosteutusta ja sen myötä pehmennystä, joten pystyin raaputtamaan niistä osan veitsellä pois.

Mutta kyllä sitä joskus miettii, että missä ne kädet oikein heiluvat. 

Tätä on sotkettu ja pyyhitty: viime kesänä Linnanmäeltä ostettu Muumi-alusta

*****

Pyyhkijän puolustuspuheenvuoro: Pyyhkijä tunsi olonsa lounaan jälkeen aika voimattomaksi, etenkin käsistä tuntui kaikki voima kadonneen. Nyt käsien lisäksi kolottaa jo selkä ja koivetkin. Paleltaa. Jospa käsimotoriikan taantuman voisikin pistää pöpön piikkiin, ja pyyhkijän evoluutiokäyrä koki vain hetkellisen notkahduksen!