Keramiikkahäät

Eilen vietimme neljättä hääpäiväämme. Se alkoi mahtavasti: Jens soitti minulle aamulla: "Olin juuri kolarissa".

Onneksi kolari oli aika vähäpätöinen. Jensin ajaessa parkkiruutuun ei viereisen ruudun rouva ollut huomannut kaaraamme, vaan hän peruutti liian aikaisin pilttuustaan ja puski pienet naarmut automme takakylkeen. Nainen ei edes itse tajunnut osunneensa autoomme, joten hän ajoi pois paikalta. Jens painoi rekisterinumeron mieleensä ja soitti paikalle poliisit. Ajaja palasi kuitenkin sattumoisin vielä myöhemmin paikalle, joten hän ei onneksi saanut lopulta mitään syytettä onnettomuuspaikalta pakenemisesta. Naisen vakuutus maksaa nyt automme "entisöinnin". Vahingot eivät siis olleet suuret, ja Jens sanoikin, että jos kyseessä olisi ollut edellinen, käytettynä ostettu automme, niin hänelle olisi riittänyt, että nainen olisi tarjonnut hänelle kahvit, mutta kun kyseessä oli nyt kuitenkin täysin uusi auto, joka ei ole vielä 1-vuotispäiväänsäkään juhlinut, niin ei sen vielä tarvitsisi näyttää ryppyiseltä autovanhukselta. Joten auto päässee tässä kohtapuoliin pieneen ehostukseen.

Kun kolariasiat olivat selvitetty, niin lähdimme kahdestaan lounastamaan aasialaisen ravintolan buffettiin. Paikka on ihan huikea. All you can eat -lounasbuffetti maksaa vain 8,90 €, ja siihen kuuluu kylmä salaattibuffetti, jossa on mm. myös sushia, 2 erilaista päivänkeittoa, lämpimiä aasialaisia ruokia, Wok- ja barbeque-tiskit, joista voit valita lautasellesi tuoreista raaka-aineista kombon, jonka kiikutat kokille, joka wokkaa/grillaa ainekset, jotka saat sitten pöytääsi tarjoiltuna. Ja tietysti buffettiin kuuluu vielä suuri jälkiruokatiskikin, jossa oli mm. panna cottaa, friteerattuja banaaneita, tuoreita vohveleita ja hedelmiä, nam nam! Viime vierailustamme buffettiin oli kulunut jo vuosia, ja Jens sanoikin lapatessaan ruokia lautaselleen, että eikö niin, että me voidaan tulla tänne myös muulloinkin kuin vain hääpäiväna, voidaanhan??!! No, todellakin voidaan. :)

Hääpäiväsää oli tänä vuonna erittäin kostea!
Vettä satoi aamupäivällä litrakaupalla ja aurinko piileksi muilla mailla.

Illalla lasten mentyä nukkumaan katsoimme vielä elokuvaa ja jännäsimme, että saammeko vielä hääpäivälahjaksi vauvan. Minulla oli paljon supistuksia ja mietin jo, että nytkö se jo syntyy. Teimme jo pieniä suunnitelmia, miten toimimme, jos kohta tulee lähtö sairaalaan. Onneksi supistukset kuitenkin yön aikana laantuivat eikä tänään ole ollut enää mitään merkkejä siitä, että olisi jo tosi kyseessä! Pysy nyt vaan vielä siellä mahassa, vauveli!

Keramiikkahääkukkakimppu

Spontaani isänpäivä

Saksassahan isänpäivää, tai yleisesti ottaen vain miestenpäivää, vietetään toukokuussa. Se ei vieläkään oikein ole iskostunut kaaliini, ja usein muistan kyseisen päivän lähestymisen aivan liian myöhään.

Toisaalta tämä Suomen marraskuinen isänpäivä muistuu myöskin aina liian myöhään mieleen, kun ei sitä mistään tuutista kuule toitotettavan.

Lopuksi on vielä olemassa tämän kahden eri juhlapäivän dilemma: kumpana päivänä me nyt sitten isänpäivää juhlimme??? Keväällä vai syksyllä??? Vai molempina päivinä? Tendenssi on ehkä näinä neljänä vuotena ollut, että vähän keväällä ja vähän syksyllä. :P

Tämän syksyn isänpäiväjuhlinta tapahtui kyllä hyvin spontaanisti. Heräsin aamulla ja sosiaalinen media minua muistutti, että tänään on isänpäivä. Päätin siinä samassa sitten, että juhlistetaan nyt edes vähäsen!

Eini oli edellisenä päivänä askarrellut Suomi-koulussa isänpäiväkortin, jonka joka tapauksessa olimme antamassa Jensille. Kaivoin myös pienen, oikeastaan hääpäivällemme tarkoitetun lahjan kaapista ja pistin sen pakettiin. Sitten valmistimme Einin kanssa astetta näyttävämmän aamupalan.

Ja sehän sopi vielä kuin tikku pullaan, että olin joka tapauksessa leipomassa tuona päivänä edellisen postauksen kirsikkakakun. Joten juhlinta jatkui vielä iltapäiväkahveillakin! Itse isänpäiväsankari oli vain harmillisesti flunssan takia näitä ruokailuhetkiä lukuun ottamatta poissa pelistä koko päivän. No, eihän siihen seuraavaan isänpäivään ole enää kuin puoli vuotta! ;)

Kirsikkakakku

Viime perjantaina oli siis viimeinen työpäiväni ainakin vuoteen (jes, jes, jes, jes, jes! ;) )!

Leivoin läksiäisiksi kirsikkakakun, jote en ollut tehnyt vielä koskaan ennen. Pomoni kävi hakemassa keittiöstä ensimmäisen palan, ja kun hän söi sitä, kuulin paikalleni toiselle puolelle huonetta vain "mmmmmmmm", "mmmmmmmm", "mmmmmmmm" ja pian hän kehottikin jo muitakin hakemaan kakkua, ennen kuin se loppuisi. Ja niinpä tuo kakku oli pistetty sileäksi jo ennen kello kymmentä.

Koska kakku sai niin paljon kehuja enkä itse päässyt perjantaina sitä maistamaan, minun oli pakko leipoa meille sunnuntaina toinen kakku. Ja kyllä! Olipas se hyvää! Reseptiin tulee 2 lasipurkillista säilykekirsikoita (ei cocktailkirsikoita!), joita Saksassa käytetään hyvin usein leivonnaisiin. Suomessa en ole ainakaan vielä näihin koskaan törmännyt, mutta ehkä kakun voi tehdä joistain muistakin marjoista tai hedelmistä.

Kirsikkakakku

Pohja:

• 200 g jauhoja
• 1/2 tl leivinjauhetta
• 2 rkl kaakaota
• 100 g sokeria
• 1 muna
• 125 g voita 

Täyte:

• 2 tlk säilykekirsikoita (ei cocktailkirsikoita!)
• 3 munaa
• 80 g sokeria
• 1 tl kanelia
• 1 prk ranskankermaa
• 1 prk luonnonjogurttia
• 1 rkl maissitärkkelystä

Valmistus:

Sekoita kaikki pohjan aineet keskenään kiinteäksi taikinaksi. Laita viileään.
Voitele piirakkavuoka. Kauli taikina jauhoitetulla alustalla ja nosta se vuokaan. Pistele pohjaa haarukalla. Paista 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Valmista sillä välin täyte. Vaahdota munat, sokeri ja kaneli. Sekoita joukkoon ranskankerma, jogurtti ja tärkkelys.
Kaada hyvin valutetut kirsikat hieman jäähtyneelle pohjalle ja kaada niiden päälle täyte. Paista vielä n. 35 minuuttia 180 asteessa.

Toivottavasti maistuu!

Kirsikkakakku vol. 2

 p.s. Omaan kakkuuni käytin 150 g luonnonjogurttia. 

Äitiysloma!!!

Kuka on se, jonka naama on kestohymyssä, sisällä kuplii ilo ja onni ja rentoutumisen tuntee päästä varpaisiin: se on ensimmäistä vapaata päiväänsä viettävä äitiyslomalainen!

Heräsin tänään ensimmäistä kertaa siihen, kun ovi kävi ja Lara lähti kouluun. Hetken aikaa ihmettelin, että miksi minä vielä täällä sängyssä makaan, sillä lähden talosta normaalisti aina ensimmäisenä ulos, kunnes muistin, että tänään ei tarvitse kiirehtiä mihinkään.

Seuraavan kerran heräsin kello 8:20. Ensimmäinen ajatus oli, että normaalisti olisin ollut jo 20 minuuttia töissä ja siellä ne työkaverit jo pakertaa. Hymyilin ja venyttelin jäseniäni lämpimän peiton alla.

Saksassa äitiysloma alkaa kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa, joten nyt minulla on toivottavasti aikaa tehdä kaikki se, mihin vielä en ole ehtinyt: etsiä kellarista kaikki vauvantarvikkeet turvakaukalosta lastenvaunuihin, muuntaa makuuhuoneen lipastomme taas hoitopöydäksi, miettiä, missä vauvan vaatteita säilytettäisiin ja tehdä vielä joitakin hankintoja, vaikka onneksi Einin jäljiltä meillä on varusteet jo aika hyvin olemassa.

Tuleva isosisko odottaa jo kovasti pikkusiskon saapumista!

Kukkulan uutukaiset

Huomenta!

Puoli vuotta on kulunut edellisestä postauksesta. O'ou. Puolessa vuodessa on kerennyt tapahtua muutamia asioita:

• Kukkulalle saapuvassa postissa saattaa nykyään lukea yhden saajan nimen edessä kirjaimet "Dr."
• joulukuussa Kukkulan postinsaajien määrä lisääntyy yhdellä :)

Alivuokralaisia meille ei ole tulossa, mutta Einin suuresti odottama pikkusisko kylläkin. Lasken jo päiviä äitiysloman alkuun: vielä kaksi kuukautta! Lokakuussa teen vielä viikon pituisen visitiin Einin kanssa Suomeen, sitten onkin tiedossa vähän pidempi tauko Suomi-vierailuihin.

Saksan kesä oli monen mielestä surkein pitkään aikaan: aika sateista, pilvistä ja koleaa. Minä kyllä nautin viileistä päivistä, sillä muutamana päivänä kun oli yli kolmekymmentä astetta, niin toimistossa ei ollut enää herkkua istua.

Mutta kuinkas sitten kävikään: tuli syyskyy, koulutkin jo alkoivat - ja tuli takakesä! Koko syyskuun on ollut lähes poikkeuksetta aurinkoista ja lämmintä ja joinain päivinä kuumaakin. Suurin osa maauimaloista sulki ovensa elokuun viimeisenä päivänä, vaikka nyt siellä vasta vierailijoita piisaisi. Onneksi muutamat yksityiset uimalat ovat vielä auki, ja olemmekin olleet uimassa lähes joka ilta työ- ja päiväkotipäivien jälkeen. Kun Jens hakee Einin päiväkodista, niin ensimmäinen asia, minkä hän tytön suusta kuulee on: "Isi, voidaanko mennä tänään uimaan?" Ja niin me sitten olemme olleet lähes joka ilta uimassa, ja kaiken hauskuuden ja vilvoittelun lomassa siitä on ollut myös muutakin hyötyä: Eini on jo melkein oppinut uimaan! Hinku siihen on hirveän kova, ja tuo vesipeto harjoitteleekin sitä lähes taukoamatta. Kun ilmat tästä jossain vaiheessa kylmenevät, niin täytyy sitten siirtyä uimahalleihin, etteivät opit heti unohtuisi.

 

Mutta nyt alamme tekemään lähtöä kaupungille, jossa on tänä viikonloppuna musiikkijuhlat. Jos en ennen äitiyslomaa kerkeä enää kirjoittamaan, niin jospa sitten äitiyslomalla! :)


 

Juustojuoksut

Palasimme viikko sitten Suomesta Saksaan. Kulunut viikko oli normaali arkiviikko, mutta siihen kuului myös muutama erikoisuus. Ensinnäkin menin maanantaina aamulla täysin uuteen toimistorakennukseen. Osastoni oli muuttanut sinne lomaviikkoni aikana. Nyt en näekään enää ikkunastani puita, hiljaista autotietä ja paria hanhea, vaan ison sinisen laatikon nimeltään IKEA. Ja kyllä, muutama lounas on jo Ikean ravintolassa tullut syötyä.

Toinen erikoisuus oli se, että Jens palautti väitöskirjansa tarkastukseen perjantaina! Ei enää yöllisiä valvomisia tiedossa tälle herralle! Ostin pullon kuplivaa, jolla kilistimme illalla. Tarkoituksenamme oli juhlia työn palauttamista enemmänkin, mutta doctor-to-be nukahti ruoan päätteeksi sohvalle ja muukin juhlajaosto oli jo aika sipissä.

Lauantaiaamu alkoi P-kirjaimella alkavalla aktiviteetilla, joka on valitettavasti välttämätön paha ennen jonkin kivan alkamista: pakkauksella. Auton täytyttyä se suuntasi etupuskurinsa kohti itäistä Saksaa, ja minä jäin rannalle ruikuttamaan. Jensillä ja tytöillä on kahden viikon loma, minä seuraan perästä pääsiäiseksi.

Eilen iltapäivällä ajattelin tehdä itselleni jälkiruoaksi yhdessä toisessa blogissa kehuttua Appelsiini-inkiväärikeittoa vaniljamascarponella. Kävin kävelyllä metsässä ja paluumatkalla kävin hakemassa aineet kaupasta. Kun illalla oli aika ryhtyä keittohommiin, tajusin kauhukseni, että olin täysin unohtanut ostaa mascarponen! Hetken aikaa mietin, teenkö keiton ilman mascarponea tai ollenkaan. Niin kovasti minun sitä kuitenkin teki mieli, että kauppaan oli lähdettävä uudestaan. Eikä keiton siirto päivälläkään olisi tullut kyseeseen, sillä sunnuntaisin kaupat ovat kiinni.

Minimoidakseni jo päivän toiseen kaupparetkeen kuluvan ajan päätin juosta kauppaan. Lenkkivaatteet ylle, käteistä taskuun ja Kukkulan mäkeä ylös! Kaupassa etsin naama punaisena mascarponen ja mukaan tarttui vielä myös pestoa ja pala parmesaania. Pestopurkin ja parmesaanin sain tungettua lenkkitakin taskuun, mutta mascarponerasia ei sinne mahtunut. Takaisin juoksin siis mascarponerasia kädessä. "Ulkoilutan tässä vain juustoani!"

Tämä on jo toinen kerta, kun olen juuston takia juossut. Edellinen kerta oli jonakin sunnuntaina, kun Jens oli tekemässä pitsaa ja huomasi, ettei meillä ollut enää juustoa pitsan päälle. Juoksin silloin lähistöllä olevalle luukkukiskalle, jonka myyjä katsoi minua niin ihmeissään, kun loikin naama punaisena (vakio) luukulle ja huohotin: "Ei teillä sattuis olee juustoo???" Ajatteli varmaan, että nyt on jokin hätätapaus kyseessä. Selvä juustonarkkari.

Tuona sunnuntaina minua ei onnistanut; luukkukiskalla eikä huoltoasemallakaan ollut juuston juustoa. Mutta eilen sain kuin sainkin syödäkseni appelsiinikeittoa mascarponella. Ja kylkiäiseksi otin vielä lasillisen perjantaista skumppaa, joten kyllä minun sitten kelpasi!☺   

Lähtö

Laukku on pakattu, ja tunnin päästä olisi aika lähteä lentokentälle. Vielä en ole edes tunkenut laukkuun "kylmiä asioita", kuten Oltermannia ja Wilhelm-makkarapakettia Jensille, ja laukku on jo räjähtämispisteessä. Jospa ne kuitenkin johonkin koloon sinne vielä mahtuisivat!

Kahdesta viimeisestä Suomi-lomapäivästä tuli kuin tulikin aurinkoisia! Eilen oli niin ihana kävellä auringonpaisteessa pitkin Helsingin katuja. Minun piti myös räpsiä valokuvia järkkärillä ihan olan takaa, mutta kerkesin ottamaan vain muutaman kuvan Senaatintorille kokoontuneista mielenosoittajista, kun kameran akku alkoi vilkkua ja jätti siihen.

Kuvat seuraavat perästä, sillä nyt täytyy tehdä vielä viimeiset tsekkaukset ja sullomiset ja sitten lentoon!

Valkoisen maan ja valkoisten pilvien välillä

Tätä kuluvaa viikkoa olen viettänyt Einin kanssa Suomessa. Pääsimme siis näkemään vielä valkoisen maan tänä vuonna. Saksassa meidän tienoilla ei tänä vuonna ole pahemmin lunta sadellut saati maassa pysynyt.

Valkoinen maa, valkoiset koivut

Aurinko on vain pysynyt visusti pilvien takana näiden seitsemän päivän aikana. Tänään sentään saimme pienen muistutuksen siitä, että kyllä se aurinko on vielä olemassa, kun kiipesin Einin kanssa "vuorelle", josta on hulppeat näkymät kohti Helsingin keskustaa. Aurinko oli juuri laskemassa, ja pieni osa taivaanrannasta värjäytyi punaiseksi.

Vanhenimpa minäkin (taas!) vuodella tämän reissun aikana. Sunnuntaina juhlimme tätä "salaa" sukulaisten kanssa "Tulkaa kahville!" -periaatteella. Joitakin ei ollut huijaaminen, vaan tieto syntymäpäivistä oli muistissa. Talo oli täynnä sukulaisia, ja pääsipä Einikin kirmaamaan posket punaisina pikkuserkkunsa kanssa.

Äiteeni oli vääntänyt toinen toistaan parempia kakkusia ja pikkuleipäsiä. Saisipa näitä useammin!

Mango-tuorejuustokakku

Lakritsainen kakku ja Britakakku

Lomaamme on vielä jäljellä yksi kokonainen ja yksi puolikas päivä. Jospa se aurinko vielä näinä päivinä näyttäytyisi! Nyt yötaivas on ainakin tähtiä täynnä!

Suomalaisia maalauksia Hammissa ja muutama linna

Muutama lauantai sitten matkasimme Hamm-nimiseen kaupunkiin, jonka juuri remontoidussa Gustav-Lübcke-Museumissa on viime syksystä lähtien ollut esillä näyttely "Sehnsucht Finnland" (Suomen kaipuu). Paikalle on tuotu Mäntän Serlachius-museoista Suomen kultakauden, 1880-1920, taidetta. Hammiin oli saapunut mm. Akseli Gallen-Kallelan Kevät-maalaus ja Albert Edelfeltin Tanssiva Gitana.

Näyttelyn maalaukset tulevat siis suomalaisesta museosta, joka sijaitsee n. 30 kilometrin päässä meidän kesänviettopaikastamme. Vuosien ajan olen puhunut siitä, kuinka Serlachius-museossa olisi kiva vierailla. Vierailu ei ole tähään päivään mennessä realisoitunut. Piti siis näemmä odottaa, että maalaukset tulevat Saksaan, jotta niitä näkisi!

Museovierailun jälkeen talsimme vähän Hammin katuja pitkin ja pistimme paikallisen leikkipuiston sileäksi. Ennen kotimatkalle lähtöä kävimme vielä katsomassa kahta hammilaista linnaa.

Toinen linnoista oli nimeltään Heessen, jolla oli aika mahtava siluetti. Linna oli hyvin harrypottermainen, ja siinä toimii kuin toimiikin yksityinen sisäoppilaitos! Eikä siinä vielä kaikki: sisäoppilaitoksessa on myös syksyllä alkanut oma luokka pakolaisille, jotka ovat saapuneet Hammiin ilman vanhempiaan.    

Toinen linna, Oberwerries, toimii nykyään lähinnä hääjuhlapaikkana ja auringonlaskun myötä se oli myös retkemme viimeinen kohde:

 

Ystävänpäivän sydämet

"Hei, tänne ei saa tulla!"

Keittiö oli minulta ja Jensiltä näin ystävänpäivänä aamupalan jälkeen kiellettyä aluetta. Lara ja Eini halusivat leipoa tänään kahdestaan pikkuleipiä, emmekä me saaneet auttaa emmekä nähdä, mitä keittiössä puuhattiin.

Ensimmäisenä pöydälle saapui kulhollinen pieniä sydänpikkuleipiä: 

Oikein makoisia, ja koristelluimmat katosivat heti parempiin suihin.

Salaiset leipomiskansiot jatkuivat pienen maistelutauon jälkeen keittiössä, ja seuraavaksi pöytään saapui iso sydän, joka sulatti meidän molempien sydämet.

Hyvää ystävänpäivää kaikille ystäville! :)

New Year's Plié

Vuosi 2016 on alkanut, Eini on täyttänyt 4 vuotta ja pian jo hänen vanhempansakin taas vanhenevat vuodella. Tammikuun alku oli Saksassa hyvin keväinen, mutta nyt onneksi jo muutamien päivien ajan maassa on ollut hivenen lunta ja pakkasta.

Sunnuntaina pääsimme ensimmäistä kertaa pulkkamäkeen.
Ihan hyvin liukui, vaikka maa lumivaipan alta pilkottelikin.

Mitään kovin kummaa, ihmeellistä ja uutta ei Kukkulalla ole tapahtunut. Yhtä asiaa lukuunottamatta: talossamme asuu nyt yksi innokas ballerina. Eini kävi viime lauantaina haistelemassa baletin tuulia tanssikoulussa. Kokeilutunti miellytti niin kovin, että balettikoulusta tulee nyt jokalauantainen ohjelmanumero. Kokeilutunnilla Einillä oli yllään vain leggingsit ja T-paita, mutta kun hän näki muiden tyttöjen vaihtavan päälleen kunnon balettivermeet, niin heti ensimmäinen kysymys oli: "Äiti, missä on mun mekko?"

Mekko oli silloin vielä kaupassa.

  

Nyt se on jo tosin kotona yhdessä balettitossujen, sukkahousujen ja säärystimien kanssa. Eini sai itse valita vaatteidensa värin, ja kaikkien piti olla, kuinkas muutenkaan, valkoisia.

Tanssitamineet

Ensi lauantaina Eini pääsee sitten hyppelehtimään tutu hulmuten. Vanhemmat eivät näe tanssisaliin, joten aloin jo heti elätellä toivoa jostakin keväisestä tanssiesityksestä. Eini olisi puolestaan ollut jo heti ensimmäisellä tunnilla valmis esiintymään. Hän sanoi tunnin jälkeen: "Nyt minä olin balettikoulussa, mutta koska minä pääsen balettiin?" "Mitä tarkoitat, ai esiintymään vai?" "NIIN!"