Toukokuu on vauvakuu

Minulla oli vielä hetki sitten viisi ystävää raskaana. Nyt ei ole enää yhtään. (Tai jos joku on, niin nyt olisi hyvä hetki ilmoittaa ;)) He kaikki saivat vauvansa toukokuun alkupuolella. Tällä rundilla tytöt voittivat pojat 3-2! Vielä viime vuonna joka puolelta vain putkahteli poikia.

Pääsin kolme viikkoa sitten vierailulle synnytyssairaalaan, ja tänään tuo kolmeviikkoinen vauva vieraili meillä. On ne niin pieniä, niin pieniä... Eini onneksi tajusi, että tätä ilmestystä ei pidä mennä rajusti rutistamaan, vaan vähän kokeili vauvan nenää ja päätä ja hoki "wauwa, wauwa". Ja kun vauva itki, niin Eini heijasi turvakaukaloa. Vaikea kuvitella, että vielä noin puolitoista vuotta sitten Eini itse oli se heijattava.  

Ja ohos, tänään on kulunut myös tasan vuosi siitä, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen blogiini. Silloin oli helle, kova helle!

Ja mitäs meidän lämpomittari näytti eilen illalla yhdentoista aikaan: + 3 °C.

Ain laulain veroilmoitukses tee

Voihan pahvi! Saksalaisen veroilmoituksen täyttö on meneillään tässä huushollissa. Periaatteessa sen täyttö on kai vapaaehtoista, mutta koska menimme viime vuonna naimisiin, niin saamme viime vuodelta monta tonnia "veroalea" takaisin, jos teemme ilmoituksen. Ajattelin, että sinne näpyttää parit numerot, ja se on siinä. Ei. Ne haluaa tietää kaiken. Kaikesta kaiken. Jokaisen liikkeen ja henkäyksesi vuonna 2012. Joten tänään olemme leikkineet dokumentin metsästystä huushollissamme. Ja jotta seuraavana vuonna ei tarvitsisi samaa leikkiä leikkiä, reitin saman tien kaikki tärkeät ja ei tärkeät paperit mappiin. En uskaltanut heittää enää mitään pois, joten kaikkiin papereihin vain reiät ja kansioon. Olen varmaan rei'ittänyt Ikean mainoksetkin kansioon. Kysykää ensi vuonna mitä tahansa, olen varautunut!

Tähän tilanteeseen sopii vain yksi kappale: Der Steuersong

Ding Dong

Viikonloppu oli jännä. Oli lätkäpelejä ja Euroviisuja. En ollut ollut ikinä niin valmistautunut Euroviisuihin kuin tänä vuonna. Einin kummitädin kanssa olimme veivanneet kappaleita ees ja taas, tehneet listoja putoajista ja voittajista, sekä tietenkin sanallisen palautteen anto oli ollut runsasta. Minulle oli siis jo kerinnyt muodostua selvä kuva hyvistä esityksistä ja niistä korvia ja silmiä kirvelevistä vedoista, jotka tosin kuuluvat Euroviisuihin kuin kalistin kalkkarokäärmeeseen. Tämän perusteellisen valmistautumisen vuoksi olin ehkä eniten järkyttynyt pistelaskun edetessä kuin koskaan aiemmin. Kuka näitä pisteitä antaa? Näille artisteille? Nyt haiskahtaa jokin viekas juoni tai lahjonta tai sitten näen pahaa unta!

Voittajamaa Tanska matki edellisvuoden voittajaa Ruotsia. Oli maassa istumista, paljaita varpaita ja luonnonlapsihiuslookkia. Toiseksi tullut Azerbaidzan...Mikä tässä oli hyvää??? Kolmanneksi tullut Ukraina. Niin tylsä laulu. Sen parimetrisen peikonko takia sijoitus oli niin hyvä? En vaan voi ymmärtää. Tarjolla olisi ollut niin paljon parempia kappaleita, ja sitten nämä mitäänsanomattomat sijoittuivat niin kärkeen. Huoh. Europe - stop voting now!

Kokiko kukaan muu suurta vääryyttä pisteiden annossa, vai olenko ainoa, jonka musiikkimaku poikkesi tänä vuonna aika lailla täysin muusta Euroopasta? Kukkulan muu väki oli ainakin yhtä lailla järkyttynyttä. Jens tuskaili myös kärkikaartin kanssa, ja Lara ei voinut käsittää, miksi Suomelle ei annettu enempää pisteitä. Suomen esitys oli hänen mielestään kaikista paras.

Että ding dong vaan!

Einin paidassa lenteli perhonen, Malmön Euroviisujen symboli

Suomen lippu pääsi viikonlopun aikana monesti tositoimiin

Saamisia

Sain Einin kummitädiltä, joka ilahdutti meitä vierailullaan, tuliaisia Suomesta. Fazerin suklaata, salmiakkia ja pyyhkijälle tietenkin jotakin, millä pyyhkiä!

Äitienpäivänä en saanut aamiaista vuoteeseen enkä valkovuokkoja, mutta niiden sijaan sain kukkasen, ilmapallokukkasen. (Kuvassa kukka on jo hiukan kuihtunut. Varsi oli alunperin nätisti mutkalla eikä näyttänyt pötköltä siskonmakkaroita.)

Lara ja Eini saivat kumpikin pitkän ilmapallokäärmeen.

Ja pilven takaa pilkahtanut aurinko sai kaiken näyttämään hetkeksi kauniilta.

Kasvata kuntoasi huomaamatta

4,6 kilometriä. Eilen. Juoksin. No siis, hölkkäsin. Viime kerrasta oli – tosi kauan?

Joten olin hyvin positiivisesti yllättynyt, että lenkki sujui aika letkeästi. Harmi, että kiertämäni lenkki oli vain 4,6 kilometriä, sillä olisin vielä jaksanut juosta, ja jos olisin juossut vielä 400 metriä, niin olisin saanut 5 kilometriä täyteen. ("olisin" helisee jo korvissa) Ja viittä kilometriä en ole vielä eläessäni juossut (maratoonarit saa tästä tunnustuksesta slaagin, niin kuin Jens eilen illalla). Ikinä en ole juoksemisesta pahemmin perustanut, mutta viimeisen 5 vuoden aikana juoksulenkit ovat olleet ihan ok, muutamina kertoina jopa tosi ok!

Mutta huvittavinta tässä kaikessa on se, että en ole raskausajan jälkeen oikein liikuntaa harrastanut, ja silti ne harvat juoksukerrat ovat sujuneet paremmin kuin raskautta edeltäneet juoksut. Joten kait vaunujen työntäminen täällä Kukkuloilla käy ihan liikunnasta. Vauvan kantaminenkin on varmaan vahvistanut jalkalihaksia, sillä nyt juoksin kaikki ylämäetkin kummempia irvistelemättä ja polttelevaa tunnetta pohkeissa. Ennen ylämäet menivät kävellen (ei sentään kontaten). Joten jos haluat huomaamatta kasvattaa kuntoasi – hanki vauva! Tai osta lastenvaunut ja laita sinne kymmenen kilon mötkö. Ulkona ajeluta mötköä ympäriinsä ja sisällä kanniskelet sitä ja hyppyytät polvellasi. Ehkä se ajaa saman asian, ja mötkö antaa sinun nukkua yösi rauhassa. Ja juokset kuin unelma.

Lisää saavutuksia

Kun kerta mainitsin Einin poninhäntäsaavutuksen, niin listataanpa tähän muitakin (tärkeämpiä) saavutuksia:

• Eilen Eini ei nukkunut ollenkaan päiväunia. Eikä edes saanut illalla raivoväsykiukkupuuskia, vaikka niitä kauhulla odottelin. Suurempi saavutus ja helpotuksen huokaus on tosin se, että tänään Eini nukahti päiväunille.
• Kaikki asiat ja esineet eivät ole enää "puuw-wa". Isi on jo selkeästi pap-pa (mutta myös napa on papa, äiti on papa, Lara on papa, kaikki muutkin ihmiset ovat papa). Kissa on khitta, koira on khrrra ja kirja on khrrrja. Pallo on pa ja baanani on ba.
• Eini on oppinut kilistämään juomapullollaan, eli haluaa kipata muiden ihmisten ja heidän lasiensa kanssa. Myös bussissa, vaikka kanssamatkustajilla ei edes ole pulloja millä kipata.
• Ihanin uusi asia tapahtui eilen, kun löin jalkani (kahdesti). Molemmilla kerroilla Eini katsoi ensin vakavasti "au, au, au" hokevaa äitiä, otti sitten askeleet äidin luokse, halasi ja taputti selkää. Ei kyllä enää sen jälkeen sattunut tippaakaan.

Keinussa saavutetaan aina kovat vauhdit ja paljon kikatuksia

Poninhäntä

Hihi. Yksi etappi elämässä taas saavutettu. Einille voi nykyään tehdä poninhännän. Kuten kuvasta näkyy, häntää ei ole juuri nimeksikään, mutta häntä mikä häntä. Jossei poninhäntä, niin ainakin hiirenhäntä. Onhan se vielä vähän lyhyenläntä.

(epä)vappumme

Näin meidän (epä)vappumme sujui:

Istuimme kaupungin keskustan ravintolassa kaasulämmittimen eli saksalaisittain lämpösienen (Heizpilz) juuressa. Oli niin tuulista, että lämmöt taisivat lentää naapuripöytään pieniä alaspäin kohdistuneita lämpötuulahduksia lukuun ottamatta.

Skoolasimme vapun kunniaksi Jumbo-cocktaileilla. Vaahtokarkki + karkki + cocktail on ihan voittamaton yhdistelmä!

Vappupäivänä matkasimme pyörillä piknikille meidän metsäaukiollemme. Siellä oli kaksi ihmistä!!! Loppujen lopuksi neljä ihmistä ja hevonen(!?) No, joka tapauksessa tyhjempää kuin Kaivopuistossa.
 

Kotona keitin kahvit, ja meinasimme ottaa kyytipojaksi jäätelöä, jolloin muistinkin, että meillä on pakkasessa valmiita pikkumunkkeja! Joten sain kuin sainkin vappumunkkeja, jos valmiita pakastemunkkeja nyt edes sellaisiksi voi kutsua... Hyviä ne kyllä olivat.

Vappumunkkien kanssa hengasi "ympäristöampiainen", jonka Eini sai viikonloppuna kaupungilla ampiaisasuun pukeutuneelta henkilöltä. Tuijotuksen ja ihmettelyn jälkeen alkoi Einin alahuuli väpättää ja itku pääsi valloilleen, vaikkei kumpainenkaan ampiainen edes pistänyt. Kai sellainen parimetrinen vilkuttava ampiainen oli vain vähän liian jännä juttu.