Saksalainen naimakauppa

Viime lauantaina soivat kirkon kellot. Jensin työkaveri meni naimisiin, ja olimme ilahduttavasti saaneet koko perhe kutsun häihin.

Vaikka vaatteet roikkuivatkin jo valmiina ja olimme aamusta alkaen valmistautuneet häihin, niin voi apua mikä tulipalokiire meille tuli lähdössä. Viimeinen tunti ennen lähtöä seilasimme tuli hännän alla huoneesta toiseen pienen epätoivon vallassa. En saanut hiuksiani nutturalle, vaikka kuinka yritin. Meikit heitin juoksussa naamalle ja etsin sukkahousupakettia, joka löytyi lopulta sohvan alta. Eini oli vielä arkivaatteissa, kun olisi jo pitänyt mennä ovesta ulos. Jotenkin ihmeessä me silti kerkesimme bussiin, vaikka kävely varpaita puristavien korkkareiden kanssa oli vähän mitä oli.

Vihkiminen tapahtui katolisessa kirkossa, joten kyseessä oli ensimmäinen todistamani katolinen vihkitilaisuus. Tähän mennessä olen ollut vain suomalaisissa häissä, joissa itse vihkiminen on tapahtunut verraten nopeasti. Viime lauantainen vihkitilaisuus kesti huomattavasti kauemmin. Mutta mikä eroavaisuuksissa ehkä eniten pomppasi esille, oli se, että tilaisuus oli tavallaan paljon uskonnollisempi ja raamattuun pohjautuva kuin kokemani suomalaiset vihkitilaisuudet. Suomalaisissa häissä papit ovat yksilöineet puheensa juuri kyseiselle hääparille sopivaksi ja kertoneet hääparin yhteisestä taipaleesta huvittaviakin juttuja kaihtamatta. Viime lauantaisessa vihkimisessä pysyttiin hyvin persoonattomalla maaperällä ja papin puheet pohjautuivat tosiaan lähinnä vain raamattuun. "Tahdon" voi siis sanoa monella eri tyylillä.

Vihkimisen jälkeen siirryimme juhlistamaan uutta avioparia ihastuttavan vanhanaikaiseen, suojeltuun rakennukseen:

Juhlissa oli myös paljon muitakin lapsia, ja heille oli järjestetty yhden rakennuksen ylimmän kerroksen huoneeseen oma leikkinurkkaus.

Suurin hitti taisi silti olla tanssilattia, jossa lapset tanssivat ja juoksivat tarjoilijoiden koittaessa väistellä täysien ruokatarjottimien kanssa näitä pikkutornadoja.

Yksi suuri odotettu ohjelmanumero (ainakin omalta osaltani, heeh) oli tietenkin ruokailu. Ei minua kyllä ihan hirveästi haittaisi, jos vaikka joka viikonloppu saisin vastaavanlaisen kestinnän.

Illan menu

Gratinoitua vuohenjuustoa vuonankaalilla ja granaattiomenavinaigrettea...mmm...

Jossain vaiheessa iltaa me kaikki Kukkulan asukkaat lyllersimme mahat pulleina alemman kuvan "valokuva-automaattiin", jossa saattoi koristaa itseään vaikka viiksillä, pusuhuulilla tai hassuilla rilleillä ja jossa sitten tablettitietokone otti ja ikuisti vieraiden kuvat ja terveiset hääparille hääkuvasovelluksella. Juhlissa ei myöskään ollut vieraskirjaa, vaan vieraskirjan virkaa hoiti kuvan oikeassa reunassa oleva pieni kirjahylly, jonne häävieraat saattoivat laittaa paljon lukevalle hääparille lempikirjansa omistuskirjoituksella. Hauska idea!

Illan jo hämärryttyä tanssilattia täyttyi ja DJ pisti parastaan. Kyllä mekin kerkesimme nopeasti pyörähtämään diskovalojen loisteessa, ennen kuin täytyi lähteä kotiin. Mielellään sitä olisi pitempäänkin juhlinut. Häissä kun yleensä tuppaa olemaan aika mukavaa. Ja niin oli nytkin!

Viikonlopun korkkaus

Nyt alkoi viikonloppu, joten syönpä kikhernesalaattia ja juon lasillisen Radleria!

 Ei mulla muuta. :p

Myrskyn jälkeen on pämpärää

Viimeviikkoisesta ukkoshirmumyrskystä on nyt kulunut reilu viikko. Kadunvarret ovat vieläkin katkenneiden oksien peitossa, ja etenkin sivuteitä on vielä suljettuina joko kaatuneiden puiden tai puiden latvustoissa piilevien vaarojen vuoksi. Puistoihin ja metsiin ei saa mennä.

Kun bussit pääsivät liikennöimään kaksi päivää myrskyn jälkeen, näin koko hävityksen kauhistuksen ajaessani kaupunkimme halki. Tuntui siltä, kuin joka viides puu olisi joko kaatunut tai kokenut muita vahinkoja. Yhdessä toisessa kaupungissa oli kuulemma joka toinen puu kaatunut.

Junaliikenne oli pysähdyksissä lähes viikon. Minä sentään pääsin matkaamaan töihin useaa eri bussiyhteyttä käyttäen, mutta useammalla, kauempana asuvalla työkaverillani ei ollut mitään mahdollisuutta päästä koko viime viikkona töihin. Maanantai-iltana, kun vihdoinkin saatoin taas körötellä junalla kotiin päin, olin ihan haltioissani. Kyllä osasin arvostaa tuota 10 minuutin junamatkaa, jota muuten on pitänyt itsestäänselvyytenä. 10 minuuttia junalla kun oli monta kymmentä minuuttia bussilla.

Huomenna, torstaina, ei kuitenkaan tarvitse körötellä junalla yhtään mihinkään. On nimittäin pyhäpäivä, katolisen kirkon pyhän ruumiin juhlapäivä. Koko kevät on ollut täynnä vajaita työviikkoja, ja huomiseen tämä hauskuus loppuu. Onkohan loppuvuodesta enää yksi pyhäpäivä keskellä viikkoa. Ankeat ajat koittavat. ;)

Elämäni myrsky

Katkenneita puun oksia, katkenneita ja kaatuneita isoja puita, teitä poikki, tulvivia teitä, bussit varikolla, junat seisoksissa, autobahneilla jopa 200 km ruuhka, jatkuva hälytysajoneuvojen sireenien ulvonta. Tämä on myrskyn jälkeinen päivä, pakon sanelema lomapäivä niin minulle kuin tuhansille muillekin.

Eilen koimme siis elämämme myrskyn. Upea vyörypilvi vyöryi ylitsemme, ja se toi mukanaan hirmumyrskylukemiin yltäneet tuulet, rankan vesisateen ja jatkuvan salamoinnin.

Lapsia myrsky samalla kiehtoi ja pelotti - niin minuakin. Etenkin siinä vaiheessa kun parvekkeen ovemme aukesi itsestään ja sisään ryöppysi vettä ja lenteleviä puiden lehtiä. Parvekkeemme täyttyi myös hetkessä veden alle, ja vettä tulvi myös parvekkeen ovesta sisään. Yhdessä vaiheessa Jens kysyi: "Onko tuo puu ollut aina näin lähellä meidän taloa?", johon vastaus oli "ei". Iso oksa oli irronut puusta ja lentänyt seuraavalle oksalle roikkumaan, missä se edelleenkin roikkuu.

Jonkin ajan kuluttua Jens huomasi, että viereinen iso puu oli haljennut pituussunnassa ja toinen näistä puoliskoista makasi hiekkalaatikomme päällä, juuri meidän ja naapuritalon välissä olevalla pienellä aukealla. Aamulla vasta pääsimme tarkastelemaan pihamme tuhoja tarkemmin, ja teimme samalla kävelyretken ympäristöön. Kaatuneita puita tasaisin väliajoin.

Uteliaat matkalla tuhoja tutkimaan

Puu peitti hiekkalaatikon allensa

Tätä itkupajua olen ihastellut joka kerta kulkiessani tästä tienristeyksestä. Nyt en enää voi. Itku.

Mielenkiintoista tässä hommassa on myös se, että Suomessa asuva meteorologiveljeni ilmoitti meille eilen klo 7 aamulla, että illalla saattaa tulla raju ukonilma. Sen sijaan kaikki saksalaiset sääsivut, joilla kävimme, näyttivät illaksi vain auringonpaistetta ja 0 %:n todennäköisyyttä sateelle. Myrskyssä kuoli ainakin kuusi henkilöä, mutta uhriluku olisi voinut olla paljon suurempi ontuneen varoituksen takia.

Eilinen oli käsittääkseni pahin myrsky, mikä näillä leveyspiireillä edes on mahdollista. Täksi päiväksi on ennustettu lisää rajuja ukkosia. Saas nähdä, miten tänään käy. Eilen oli mm. tällaista.


 

Pahaa ovea ken pelkäisi...

"Kannattaa sitten varoa tätä ovea. Muutamilla on jo käynyt tämän kanssa pikku haaveri", sanottiin minulle ensimmäisenä työpäivänäni.

Sitten samaan syssyyn vielä tutkisteltiin ja ihmeteltiin, että mikä tässä ovessa muka on niin vaarallista. Se kun näyttää ihan normaalilta ovelta. Mutta normaali ulkonäkö on vain hämäystä. Se on susi lampaiden vaatteissa.

Kaksi kuukautta ehdin kulkea ovesta ehjin sormin, kunnes se puraisi. Iso paha susi. Luulin ensin, että se tarrasi vain oikean käden etusormeni kynteen kiinni, mutta kun saman päivän iltana pystyin taivuttamaan sormeani enää vain noin 20 astetta, niin ehkä puraisu oli osunut vähän laajemmalle alueelle.

Lauantaina painelin sitten päivystykseen, jossa vietin neljä tuntia lähinnä odottaen, odottaen, odottaen... Röntgenkuvat kertoivat kuitenkin ilosanomaa: ei murtumaa! Jotta en kuitenkaan ihan tyhjin käsin sairaalasta joutunut poistumaan, niin sain vielä viilentävän siteen sormeeni.

Astetta muhkeampi etusormi

Ei tuo sormi vieläkään järin taivu, mutta eiköhän se ajan kanssa ala taas pelittää. Nyt täytyy vain varoa kahta kauheammin tuota ovea, jolla eittämättä on sudennälkä.