Balettinäytöksen jälkeisenä päivänä Eini meni päiväkotikaverinsa luokse leikkimään, ja minä ja Jens ajattelimme mennä siksi aikaa kävelemään erään kanaalin varrelle. Tämän kanaalin varrella sijaitsee myös jokin tekninen laivahärpäkejuttu, jonka olimme jo kerran vastarannalta nähneet. Sattumoisin autotien varressa oli yht'äkkiä tuon härpäkkeen opaskyltti, ja Jens aneli, että käydään nopeasti vilkaisemassa sitä rakennelmaa. No, okei.
Parkkipaikalla meille selvisi, että kyseessä on museo. Koska parkkipaikalle sai pysäköidä ainoastaan museon vieraat ja musealueen kohteisiin pääsi myös lastenvaunuilla, niin päätimme sitten astua museon porteista sisään.
Tämä laivahärpäkejuttu paljastui jonkin sortin vanhaksi laivahissiksi. Sillä on nostettu pitkiäkin jokilaivoja kanaalista toiseen. Hissi otettiin käyttöön vuonna 1899, ja moniin uudempiin teknisiin rakennelmiin verrattuna on sen estetiikka ihailtavaa. Rakennelmaa koristaa kaksi obeliskin tapaista pylvästä, ja sen keulaa pitää Fortuna-jumalatar, joka tervehti ja toivotti onnea laivojen miehistöille.
Laivahissi toisest suunnast |
Jokilaivojen hissikori |
Tuon vanhan laivahissin lisäksi museossa oli myös muutakin nähtävää, kuten vanha jokilaiva Franz-Christian vuodelta 1929.
Franz-Christian |
Oli mielenkiintoista käydä ensimmäistä kertaa tuollaisessa pitkässä jokilaivassa, joita vieläkin kulkee paljon Saksan joissa ja jotka edelleenkin voivat toimia ihmisten koteina. Tämän kyseisen jokilaivan kapteeni oli Franz Fischer aina vuodesta 1929 vuoteen 1974 asti. Myös Franzin vaimo ja lapset asuivat laivassa, kunnes lasten oli aika mennä kouluun. Laiva on kuljettanut viinitynnyreitä, pippurisäkkejä, hedelmälaatikoita, marmeladipurkkeja, hiekkaa, hiiltä ja vaikka mitä muuta Saksan jokia pitkin.
Jokilaivan keittiö |
Laivan pitkä ruuma |
Museovisiitti osoittautuikin oikein anteliaaksi, eikä se ollut laisinkaan niin tekniikkapainoittein kuin olin aluksi pelännyt.
Päätimme retkemme museon vieressä sijaitsevaan kreikkalaiseen ravintolaan, jossa toimi ravintola jo silloin kun laivahissi oli käytössä. Ravintolassa olleet kapteenit ja matruusit saattoivat kiivetä ravintolan vieressä olevaan torniin katsastamaan, joko on meidän laivan vuoro nousta 14 metriä ylöspäin!
Tähystystorni ravintolan kupeessa |