Päivä avaruudessa

Viime lauantaina suuntasimme lähistöllämme sijaitsevaan observatorioon, jossa järjestettiin kesäjuhlat (kyllä, kesäjuhlat) lapsille ja vähän aikuisillekin. Lapset saivat askarrella itselleen oman avaruuspuvun, valmistaa avaruuskoruja, tehdä mobiileja planeetoista jne. Sen jälkeen, kun lapsi oli suorittanut kaikki tehtävät, sai hän kouraansa avaruusdiplomin. Lara osallistui ahkerasti tehtäviin, mutta Eini oli vielä vähän liian pieni moisiin hupeihin. Kaiken kaikkiaan oli silti oikein kivat pikku kesäjuhlat!

Itse observatorio

Kuplan sisätiloista

Lara teki itsestään suomalaisen astronautin

Sisunautti harjoittelee avaruuskävelyä silmät sidottuina

Raketin rengastusta

 

Postikortti ufoille

Imperiumin vastaisku

Köriläs ja villakoira

Einin ja ympäristöampiaisen toinen kohtaaminen. Tällä kertaa Eini ei pelästynyt ampiaista ja alkanut itkeä. Sen sijaan ampiaisen jättikengät olivat suuren ihailun kohteena.

Vaalipäivä

Tänään Saksassa äänestetään parlamenttivaaleissa. Jenskin kävi kantamassa kortensa kekoon, ja me muut kolme olimme vain hänen kannustusjoukoissaan. Matka äänestyspaikalle taittui Einin osalta hänen "brum-brumillaan" eli naapureilta saadulla kolmipyörällä. Eini pääsi tänään ensimmäistä kertaa hurvittelemaan ulos punaisen ferrarinsa kanssa, ja sekös oli ratkiriemukasta.

Punainen double-decker matkalla äänestämään

Iloinen kuski, joka tosin ohjaili ajoneuvoaan minne sattui

Punaiset ruusut (jopas on nyt kaikki punaista - enteileeko SPD:n voittoa?)

Äänestyspaikka

Saksan vaalikäytännössä on yksi aivan uskomaton piirre. Voit nimittäin käydä äänestämässä ilman, että sinun henkilöllisyyttäsi kysytään. Riittää, että annat vaalivirkailijoille postissa saamasi kirjeen äänioikeudestasi. He eivät tarkasta passistasi, oletko kirjeessa mainittu henkilö. Jos siis saat haltuusi tavalla tai toisella samaa sukupuolta olevien äänioikeuskirjeitä, niin pääsetkin vaikuttamaan vaalien lopputulokseen useammalla äänellä kuin vain yhdellä. En voi mitenkään ymmärtää, miten tällainen käytäntö voi olla mahdollista. Täällä, jos missä, tarvittaisiin vaalitarkkailijoita! Tai vain pikkasen järkeä touhuun tarkastamalla äänestäjän henkilöllisyys.

Nytpä siis jännäämme illalla, miten vaaleissa käy. Mutta kuinka rehellinen vaalitulos on, sitä ei varmaan Muttikaan tiedä.

Kameran kanssa sinuiksi

Puolitoista vuotta on kulunut siitä, kun ostimme järjestelmäkameran ikuistamaan Einin kasvua ja vähän muutakin. Puolentoista vuoden ajan olen etenkin "vaativimmissa" olosuhteissa säheltänyt kameran kanssa ja yrittänyt ymmärtää Jensin selityksiä valotusaukoista, valkotasapainosta, ISO-arvoista jne. unohtaakseni ne taas seuraavaan kuvauskertaan mennessä. Tarkemmin ajateltuna kuvaustilanteessa on todella usein kiire (kohta se aurinko jo laskee, ja sitten nuo pilvet eivät enää näytä noin upean punaisilta, kohta se Eini lopettaa tuon hauskan tanssinsa, äkkiä kamera kehiin, kohta tuo hirvi on jo juossut olohuoneen ikkunasta sisään, ja mulla heittää ISO-arvot ja valotusaukot päin hirven hetuloita!), joten yritä siinä sitten vielä oppia ja sisäistää, miten kyseisessä tilanteessa otat parhaan mahdollisen kuvan. Siispä, olen nyt ladannut Internetistä kameramme ohjekirjan ja parin viimeisen päivän aikana olen tutustunut ajan kanssa tähän mustaan möykkyymme. Ahaa-elämyksiä on tullut jo paljon, vaikka olen ehkä vasta lukenut 1/4 oppaasta. En silti osaa vielä ottaa yhtään parempia kuvia kuin ennen, jospa loput 3/4 oppaasta antaisivat eväitä tähän!

Einin ollessa taas tänään aamupäivän tarhassa, olin taas Jensin työpaikalla. Musta möykky oli mukanani, jotta saatoin kokeilla käytännössä oppaan ohjeistuksia. Alla olevissa kuvissa ei ole päätä eikä häntää (no okei, on siellä Jensin pää), ja ne ovat syntyneet tekniikalla "ensimmäinen mahdollinen kuvauskohde, johon kameran etsin nyt sattuu osoittamaan". Eräänlainen taiteenhaara kai sekin.

Kotimatkalla räpsin vielä muutamia kuvia, joissa oli aavistuksen verran enemmän päätä sekä häntää. Aavistuksen.

Kaunis, yksinäinen kukkanen aidassa

Eini virnisti käskystä (tässä on sitä päätä...)

(...ja tässä sitä häntää) Kaksi naapurin yhteensä kuudesta sysimustasta kissasta

Toisen naapurin omput ovat jo punaisia kuin tomaatit

Ulko-oven tuolla puolen...vai tällä puolen?

Kuvalliset harjoitukset jatkunevat huomenna. Olisi vain niin hienoa tuntea tuo kamera läpikotaisin, jotta kriittisellä hetkellä aikaa ei tuhlaantuisi turhaan tumpelointiin ja että vähän haastavimmissakin olosuhteissa edellytykset kelpo kuvaan olisivat olemassa.

Yhden ohjeen olen kuitenkin muistanut jo pidemmän aikaa. Se on Jensin isältä kuulemani vanha valokuvaajien sanonta: Sonne lacht, Blende acht (Aurinko nauraa, silloin valotusaukko 8). Nyt vain sitä aurinkoa etsimään (tuntuu, että täällä on satanut kaksi viikkoa putkeen), ja kamera laulamaan: Sonne lacht, Blende acht.

Nektariinin kivi

Söimme Einin kanssa välipalaksi nektariinia.

Leikkasin nektariinista lohkoja. Kun toinen puoli nektariinista oli jo kadonnut suihimme, makasi lautasella vielä nektariinin toinen puoli sisällään iso, ruskea, röpelöinen nektariinin kivi. Eini kurottautui syöttötuolistaan kohti hedelmää, katsoi sitä analysoivasti ja mietteliäästi. "Kakkaa", hän totesi. Hetki minulla meni miettiessä, että mitä tuo lapsi oikein tarkoittaa. Kunnes tajusin, että kakka on katsojan silmissä.

Isoisoisän maalauksia ja lapsenlapsenlapsen (ja vähän äidinkin) piirtelyjä

Nyt on semivirastotalomainen taululookki saatu pystytettyä olohuoneen seinälle. Oli jo aikakin saada vähän seinäntäytettä. 

Oikeinpuoleisin tauluista on maalaus Elben ylittävästä sillasta Blaues Wunder, sininen ihme, Dresdenissä. Vasemmanpuoleisien taulujen maalauspaikkoja ei sitten tiedetäkään.

Raameissa on Jensin isoisän maalaamia tauluja. Hän oli taiteilija ja maalauksen opettaja. Viime pääsiäisenä saimme valita Jensin isoäidin kätköistä Jensin isoisän tekemiä maalauksia. Emme tohtineet ihan kaikkia mukaamme ottaa, mutta silti palasimme Kukkulalle sievoisen kuvapinon kanssa. Nyt voimme jopa vaihdella esillä olevia kuvia, tai jos joskus asumme isommassa asunnossa, niin onpahan jo varastossa jotakin, millä seinät somistaa.  

 

Vene olohuoneessamme

Maisemat makuuhuoneestamme

Toistaiseksi meillä on isoisän kuvia seinällä kuuden taulun verran. Lisää on tulossa, kunhan olemme ensin saaneet valituksi ja kiinnitetyksi hyllyt "musanurkkauksemme" seinälle.

Isoisoisän maalausinnostus on myös nyt hypännyt neljänteen polveen. Einin "tynä, tynä!" -huutelot tarkoittavat, että värikynät esiin ja sassiin ja paperia pöydälle. Sitten vedellään viivoja antaumuksella. Äidinkin pitää poikkeuksetta ottaa osaa näihin luoviin puuhiin, ja kysymykseen "Mitä äidin sitten  pitäisi piirtää?" on vastaus myöskin poikkeuksetta: mopo. Vai että mopo. Joko taas. Ei mopossa muuten mitään vikaa ole, mutta kun äiti ei todellakaan osaa piirtää mopoa. Ei sitten niin yhtään sinne päinkään. Koska mopoa kuitenkin aina vain ja uudestaan vaaditaan, olen joutunut hieman perehtymään mopojen saloihin. Parkkipaikoilla tutkin ja tiirailen sinne pysäköityjä mopoja, jotta pääsisin selville, että minne ihmeeseen se mopon pyörä kuuluu piirtää. Edistystä on ehkä hiukan tapahtunut, mutta kyllä tuhrustamani mopot näyttävät edelleen enemmän Mars-mönkijöiltä. Tai kulkupeleiltä, joita ei ole vielä edes keksittykään. Siispä kaikki keksijät - vink vink!

"Mopo" on talon katon vieressä.

Tehtävä: löydä kolme "mopoa"

Ylläolevissa "mopo"kuvissa on jo hieman edistystä tapahtunut, joten voitte vain kuvitella, miltä se kaikkein ensimmäinen "mopo" joskus näytti... Toivon siis hartaasti, että Eini olisi perinyt isoisoisänsä piirtäjän taidot eikä äitinsä. Voisi sitten Eini joskus äidillensä opettaa, kuinka se mopo oikein piirretään. Siihen asti mennään näillä.

Se on mopo...eikun moro!

Päiväuneton

Niin, säästyin siis sukkaillalliselta tiistaina. Eipä tuo tytteli silloin päiväunia tarhassa nukkunut. Eilen, keskiviikkona, oli kai sitten vetänyt yhden miehen huutosinfoniat, kun olisi pitänyt nukkua. Joten tänä aamuna lastentarhantädit sanoivat, että annetaan Einin vielä totutella rauhassa tarhaan viikon tai kahdenkin ajan, ja sen jälkeen kokeillaan uudestaan tarhassa nukkumista. Mekin yritämme nyt sitten totuttaa Einiä kotona siihen, että nukkuisi päiväunet sängyssään.

Se kun on vain sellainen ikiliikkuja...

Illalliseksi sukkia?

Istun Jensin työpaikalla Jensin tietokoneella Jensin työhuoneessa Jensin kollegojen kanssa. Tämä mamma on päässyt ihan työpiireihin. Paitsi että ympärilläni puhuttavasta tieteellisen jargonin asiasisällöstä olen vielä hieman ulkopuolella.

Eini ruokailee parhaillaan lastentarhassa ja ruoan päätteeksi sitä sitten kokeillaan. Lastentarhassa nukkumista. Aamulla viikkasin Einin yöpuvun hänen lokeroonsa ja laitoin sinne tutinkin, varmuuden vuoksi. Sanoin eilen Jensille, että jos Einin päiväunet tarhassa tänään onnistuvat, niin syön sukkani. Jens tarjoutui jo paistamaan ne rapsakoiksi.  

Viikonloppuiset sisustukset ja kihertävät herneet

Tästä viikonlopusta piti tulla lämmin, aurinkoinen ja ohjelmantäyteinen. Meidän piti mennä vielä ainakin viimeisen kerran tänä kesänä uimaan maauimalaan sekä kaupungin keskustaan festivaaleille ja meidän kylällä järjestettävään Schützenfestiin, jonka musiikkitarjonnasta ja jumputuksesta olemme saaneet nauttia kyllä ihan omalta kotisohvaltakin käsin (bum, bum, bum, ja nyt juuri raikaa Die Toten Hosen). Suunnitelmat olivat siis kovat, mutta sää teki pienet kepposet. Helteiseksi ennustettu viikonloppu olikin hyvin, hyvin sateinen.

Mutta ei se haitannut! Viikonloppu olikin oikein mukava. Ei pitänyt tehdä lähtöä mihinkään, ja sain oikein kunnon purauksen siivoussisustuskärpäseltäkin. Nyt vihdoinkin eteisen seinällämme roikkuvat valokuvakehykset, jotka ostin sinne varmaan jo noin vuosi sitten. Tänään iltapäivällä tyhjensimme myös lasivitriinimme sisällön ja käänsimme kaapin alkuperäiseen paikkaansa. Tämäkin siirto on ollut to do -listalla jo iät ja ajat, mutta ehkä se vain odotti tällaista sateista viikonloppua, jolloin järjestelydraivi oli jo niin kova, ettei yhden kaapin siirto tuntunut enää missään. Kävimme myös pitkiä ja värikkäitä keskusteluja siitä, mitä tauluja laitetaan sohvan yläpuolelle ja mihin järjestykseen ne taulut laitetaan. Toinen osapuoli suosi virastotalomaista tiukkaa rivijärjestystä, ja toinen osapuoli taas boheemimpaa lähestymistapaa. Seurasi kompromissi: kolmen taulun rivijärjestys, mutta yhden tauluista pitää olla vaakasuora.

Eteisen uutta kuvitusta, sisällöltään vielä vähän vaiheessa

Sain nyt tänään (vuorokausi vaihtui kappaleen myötä maanantaiksi) lisättyä sitten kuvankin tuosta eteisen kollaasista. Eilen ei oikein pimeällä enää kuvaaminen natsannut, vaan ottamani kuvat olivat vähän pöperöä. Hovikuvaajanikaan ei ollut illalla läsnä Kukkulalla, joten seisoin sitten yksin pimeässä eteisessä sormi suussa. Mutta tänään koitti päivä uus ja valoisuus.

Yksi asia minun piti vielä teidän kanssanne jakaa. Nimittäin eilinen yhden ihmisen päivälliseni. Näin nopeaa ja terveellistä ruokaa saa hetken aikaa naarata. (Kikherneet olivat Ruotsin elintarvikeviraston hiljattain julkaisemassa terveellisimpien kasvisten top kympissä.) Kikhernepurkki auki, herneet kulhoon, sekaan esimerkiksi tuoretta basilikaa, oliviiöljyä, mustapippuria, vaikka valkoviinietikkaakin loraus, jauhettua korianteria, jos tuoretta ei ole saatavilla, ja sitten haarukoiden suuhun! Minuun uppoo ainakin kuin kanuuna suohon. Ystäväni on tehnyt välillä vastaavaa kikhernesalaattia, mutta koska en ikinä muista sen aineksia, vaikka jo pari kertaa niitä olen tiedustellut, heitän mausteita omaan kulhooni ihan fiilispohjalta. Tämä, jos mikä, on pikaruokaa. Ja tähän, ainakin minulla, tulee välillä ihan kamala himo. Ja kun kikherneet ovat mahassa, sen jälkeen voikin kihertää tyytyväisenä. Saksaksi kikherne on nimittäin Kichererbse. Kichern = kihertää, Erbse = herne, eli kiherrysherne. (No joo, oikeasti sana Kicher juontaa juurensa latinan sanasta cicer = (kik)herne. Eli oikeasti Kichererbse tarkoittaa herneherne.) Mutta kyllä ainakin minä syön mielummin kihertäviä herneitä. Johan siinä alkaa jo itseäkin kiherryttää. Kih, kih!

Übersupernopea kikhernehässäkkä

Day Three ja pyöräilykypärän arvonnousu

Kolmas päivä päiväkotia takana. Taitaa tyttö viihtyä. Tänään ei meinannut millään haluta lähteä pois, ja lopulta sitten lähdettiinkin huutaen.

Eilen saimme luvan lähteä Jensin kanssa puoleksi tunniksi kahville, ja Eini jäi ensimmäistä kertaa yksin tarhaan. Ah, ihanaa, kahdestaan aamupalalle! Mitä luksusta! Milloin olemme viimeksi moista kokeneet? Paitsi että ei... ei ollut luksusta. Me molemmat olimme ihan hermona, että miten Eini pärjää. Hyvä että sain ostamani sämpylän kurkusta alas. Puolen tunnin kuluttua kävellessämme tarhaa kohti höristimme korviamme kuullaksemme lapsen itkua. Ei kuulu. Ei kuulu vieläkään. Ei se varmaan itke! Eikä se sitten itkenytkään. Juuri sillä hetkellä. Kerran Eini oli kaatunut ja itkenyt ja huudellut äidin perään. Muutenkin oli kuulemma välillä kysellyt: "mamma? mamma?" Tänään oli jo vähän toinen ääni kellossa. Eini oli puolitoista tuntia yksin eikä ollut käsittääkseni enää meitä suuremmin kaipaillut. Pyörät, lelut ja liukumäki päiväkodin pihalla olivat vaan jo niin pop. Huomenna Eini onkin sitten jo melkein kolme tuntia yksin, kun pääsee myös syömään ensimmäisen päiväkotilounaansa.

Joten vähän niin kuin arvelinkin. Kyllä tuo lapsi tottuu. Äidistä tämä kaikki on vain välillä vähän hurjaa!

Satsuman pyöräilykypärä tohtorinhattuna

(Tänään puolitoistatuntisella vapaallamme piipahdin Jensin työpaikalla. Bongasin hyllyltä pyöräilykypäräni, joka tietämättäni oli päätynyt Jensin kollegan tohtorihatun kantavaksi voimaksi. Täällä ei välttämättä saa päähänsä mustaa silinterihattua läpäistyn väitöstilaisuuden jälkeen, vaan uuden tohtorin pää kruunataan työtovereiden askartelemalla hatulla, joka kuvastaa esimerkiksi uuden tohtorin persoonallisuutta ja mieltymyksiä. Tohtori myös istutetaan askarreltuun ja koristeltuun persoonalliseen vaunuun, jota uusi tohtori polkee hattu päässään, tietenkin, yliopiston alueella muiden hurratessa. Pääsipä siis pyöräilykypäräni kunnianarvoiseen tehtävään ja varmasti elämänsä ajelulle! Ja kävipä niinkin hauskasti, että joudun sitten ostamaan uuden kypärän. Kaikki kunnia kypärälleni, mutta se istui päähäni kuin paksureunainen kattila.)

Piipahdus kasvitieteelliseen puutarhaan

Einin päiväkoti sijaitsee aivan isän työpaikan kupeessa. Loistavaa! Siispä päiväkodista lähdettyämme päätimme odottaa tunnin, jotta pääsisimme isän kanssa syömään lounasta. Suuntasimme tuoksi tunniksi kasvitieteelliseen puutarhaan.

Ensin Eini ihmetteli pitkän säteen omannutta pyörivää sadettajaa

Sitten äiti ihmetteli ja ihasteli puutarhan kukkaloistoa

Vielä kukkii, vaikka on jo syyskuu! (No, pari päivää sitten oli vielä elokuu). Jotain syksyistä silti ilmassa jo on. Katsotaan, onko enää loppuviikosta. Tänne on nimittäin ennustettu +30 asteen lukemia. Takakesä yllättää.

Päivää, päiväkoti!

Tätä päivää olemme odottaneet välillä kauhulla ja välillä innolla jo reilun puolen vuoden ajan. Tänään aamulla Eini asteli ensimmäisen kerran lastentarhan portista sisään.

Kipotikop, lastentarhaan hops hops

Ei mikään jugend-lastentarha, mutta on sillä seinät ja katto.

Hyvin meni. Toistaiseksi. Alunperin tunnin mittaiseksi kaavailtu ensivisiitti venyi parin tunnin mittaiseksi. Huomenna saan kuulemma jo mennä juomaan toviksi kahvia tarhahuoneen ulkopuolelle, sen verran hyvin Eini pärjäsi jo tänään. En nyt heti tälle päivälle mitään suurta katastrofia odottanutkaan; uusi jännä ympäristö leluineen ja lapsineen - sehän on paratiisi! Mutta odottakaas vaan, kun on esimerkiksi päiväunien aika lastentarhassa. Höyhensaarille siellä mennään noin kello 12, ja ne nukutaan sängyssä. Eini on nukkunut tähän asti päiväunensa ulkona vaunuissa, ja viime aikoina uni on tullut kello 15 tai 16, jos silloinkaan. Voi olla, että hetkeen ei kukaan tarhassa nuku, jos Eini kukkuu. Joten katastrofin ainekset leijuvat vielä ilmassa.

Leluja, leluja, leluja, lisää leluja, leluja, leluja

Punainen pomppuponi!

Seuraavina päivinä ja viikkoina siis totutellaan. Onneksi ei ole mikään kiire. Ainakin äidille tämä verkkainen aloitus sopii paremmin kuin hyvin. Eini varmaan sopeutuisikin tarhassa oloon ilman kummempia kommervenkkejä (paitsi ne päiväunet - kääks), mutta äiti ei. Joten saa nähdä, kumpi tässä lopulta joutuu enemmän totuttelemaan, Eini vai äiti. Veikkaan jälkimmäistä.