Pimeys on valon juhlaa

Joulukadun jouluvalot. Pimeää, lumetonta, myrskyisää. Silti ihanaa olla juuri nyt täällä. Kotikaupungissani Helsingissä.

Hyväsintti!

Aukesihan se vihdoinkin!

Liukuu, horjuu, kaatuu

Meitä on ilostuttanut jo ainakin kolme päivää jatkunut aurinkoinen sää. Öisin lämpömittarin elohopea on pudonnut pakkasen puolelle, ja aamuisin onkin talojen katot ja maa olleet valkoisen kuuran peitossa. Myös tienpinnat ovat paikoittain jäisiä.

Kävelin eilen taas kotiimme vievää metsätietä pitkin. Tien pinta oli hieman jäässä. Eräs koiranulkoiluttaja sanoi minulle, että "Varovasti! Tie on todella, todella jäässä!" Vastasin hänelle: "Kiitos tiedosta, täytyykin sitten kulkea varovasti." Oikeasti ajattelin: "Kiitos tiedosta, oikein ystävällistä, että varoitit, mutta minä tulen Suomesta..." Tie oli jäässä ja liukas, mutta Suomen katuluistelukeleihin sitä ei oikein voinut verrata.

Tällä tiellä sain varoituksen erittäin jäisestä tienpinnasta. Kuvan pariskunta oli juuri käynyt ostamassa joulukuusen.

Olen joskus joidenkin ystävieni kanssa puhunut siitä, kuinka heidän ulkomaalaiset ystävänsä liukastelevat paljon jäisellä kelillä. Muistan myös, kuinka olimme vuosia sitten Jensin kanssa käymässä Tallinnassa joululomalla, ja siellä oli aivan uskomattoman liukas keli. Minullakin oli vähän tekemistä, että pysyin pystyssä, mutta Jens. Hän kaatui kumoon jatkuvalla syötöllä. Mukkelis, makkelis, ja taas hän pyöri maassa. "Miten sinä et kaadu?", hän ihmetteli.

Sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi, mutta liukkaalla tiellä kävelemisen taito on sekin näemmä opittava. Suomessahan tälle tarjoutuu lähes joka talvi hyvät puitteet, ja ihmiset oppivat liukkaille keleille jo lapsesta lähtien. Kyllähän suomalaisetkin pyllähtelevät, mutta moniin muihin jäättömiin kansoihin verrattuna suomalaiset pysyvät kuitenkin pystyssä kuin kengät olisivat betoniin valettuja.

Kai jäisellä tiellä kävely pitää oppia siinä missä pystyssä pysyminen luistimilla ja suksillakin.

Tämän sanottuani, enköhän huomenna pyllähdä.

Kipeä keltanokka ja muita lintuja

Ei päiväkodin keltanokkalapsi tervettä päivää näe.

Tai siltä se ainakin tuntuu. Tänä syksynä Eini on sairastellut enemmän kuin koko pienen elämänsä aikana yhteensä. Tai siltä se ainakin tuntuu. Taas vietämme sairaspäivää kotona. Kokonaiset neljä päivää hän kerkesikin päiväkodissa olemaan tervehdyttyään edellisestä taudista. Myös syksyllä päiväkodin aloittanut Einin ikäinen tyttö on ollut jatkuvasti kipeä.

Kuulemma ensimmäinen päiväkotivuosi sujuu näissä merkeissä. Sitten pitäisi helpottaa.

Onneksi linnut ovat pitäneet meille tänään seuraa. Olemme seurailleet jo ikkunoista yhden ison mustan variksen, närhipariskunnan ja talitinttien touhuja ulkona. Nyt parhaillaan käpytikka nakertaa hevoskastanjaamme. No nyt kyllä jo naurattaa. Meinasin juuri kirjoittaa, että "vielä kun haikara laskeutuisi puuhun". Minuutti siitä, ja näen kuinka harmaahaikara liihottaa taivaan poikki.

Lennokasta päivää kaikille!

Joulutähti ja jouluoksa

Eilen taloomme saapui uusia joulukoristeita. Niitä ei siis entuudestaan ole kovin paljon ollut säilössä joulukistussamme kellarissa, joten uudet tulokkaat olivat erittäin tervetulleita!

Olimme eilen tutustumassa kouluun, josta voi ensi vuonna tulla Laran uusi opinahjo. Koulu vaikutti oikein positiiviselta paikalta, eikä positiivisuuspisteet ollenkaan vähentyneet, kun näin siellä myytävän ihastuttavia joulutähtiä! Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että toisin Suomesta sähköllä loistavan joulutähteni Kukkulalle tai sitten ostaisin Saksasta uuden. Ongelmana on vain ollut joulutähden plaseeraus, sillä suurin osa ikkunoistamme on vinoja "kattoikkunoita". Tähti saattaisi siis kaikessa loistossaan roikkuessaan olla hieman tiellä. Makuuhuoneessamme on suorat ikkunat, joten olin miettinyt, että sinne voisi hyvinkin ripustaa joulutähden. Mutta koska me muka oleilisimme makuuhuoneessa päiväsaikaan niin paljon, että näkisimme tähden loistavan? Siellä lähinnä vain käy pistäytymässä silloin, kun on asiaa vaatekaapille. Tähden loistot menisivät siis vain harakoille ja sähkölaitoksen kukkaroihin. Tämä eilen koulusta löytämäni joulutähti olikin sopivasti sähkötön versio! Se tuikkii joulumieltä ilman johtoa. Se sopikin meidän ikkunatilanteeseen kuin piparit pikkujouluihin!

Joulutähti koululta mukaan lähti

Viime torstainahan Keski-Eurooppaa riepotteli kunnon myrsky. Täälläkin tuuli kävi kuin pustalla ja ukkonenkin jyrisi suoraan yläpuolellamme. Heti seuraavana päivänä ajattelin, että nyt voisin löytää hyvän oksan. Jawohl, oksan. Olen jo pitkään haaveillut oksasta, jonka voisin laittaa maljakkoon, ja johon voisi ripustella milloin mitäkin. Maassa yleensä on vain virunut puukeppejä. Kepeissä ei pahemmin mikään killu. Ajattelin, että nyt tuon puhuripäivän jälkeen puista on varmasti katkennut kelpo-oksia! Ja niin olikin! Koululta kotiin palatessamme kävelimme talomme takana sijaitsevaa pientä metsäpolkua pitkin. Muistin oksa-asian, ja heti ensimmäiseltä mättäältä löytyi katkennut koivunoksa. Se lähti heti mukaamme.

Kotona oksa pääsi sitten maljakkoon ja sai muutamat joulukoristeet päällensä. Jotenkin olemme kaikki nyt kovasti tykästyneitä tuohon oksaan. Se ei ole täydellinen, yksi oksakin vähän repsottaa, mutta on ihanaa, että kotona on näinkin iso pala ihan villiä luontoa. Se häivyttää ulkoseinien rajaamaa koti–luonto -erottelua. Ja koska jouluaattoisin olemme aina sukuloimassa, eikä meillä sen takia ole ikinä joulukuusta, niin tämä jouluoksa saa toimia hätävarakuusenamme. Tosin näin ajateltuna ja kuvan perusteella voisi olettaa, että maljakossa on viime vuoden joulukuusen rippeet. Mutta ei ei, tämä on ihka aito vuoden 2013 jouluoksa!  

Jouluoksamme. Alkuperämaa: maa

Tuoksuja joulumarkkinoilla

Pääsin eilen illalla elokuviin (jei!). Kävin yhden ystävän kanssa katsomassa elokuvan Frau Ella. Oli oikein hyvän mielen elokuva.

Elokuvan päätyttyä päätimme katsastaa joulumarkkinat. Jo ennen ensimmäisen kojun ilmaantumista näkökenttäämme ilmassa leijui huumaavaakin huumaavampi tuoksu. Tuoksun lähde selvisikin heti saavuttuamme ensimmäiselle kojulle. Karamellitehdas! Paikan päällä valmistettuja, käsintehtyjä karamelleja. Oli pakko ostaa yksi pussi, jos samaa tuoksua saisi vähän kotiinkin. Tuoksukavalkadi sen kuin jatkui matkamme jatkuessa. Yhdestä kojusta mausteiden tuoksu valtasi ilman, ja tulisijoista kipinöi palavan puun tuoksu.

Joissain vaiheessa myös Glühweinit tuoksuivat nenämme alla yhdessä Flammkuchenin.

Tämänvuotinen joulumarkkinoilla vierailu ei vaatinut sen suurempaa tärinää ja hytinää. Oli aika leuto sää. En tarvinnut edes hanskoja tai pipoa. Sinänsä hyvä juttu, sillä en olisi tänä vuonna mitenkään voinut hävittää pipoani joulumarkkinoilla, kerta minulla ei edes ollut pipoa mukana. Mutta toiseksikin en ole vielä edes aloittanut neulomaan uutta pipoa viime vuonna kadonneen tilalle. En ole löytänyt mistään minun koon 10 sukkapuikkojani! Langat siis löysin kaupasta kesällä, mutta sukkapuikot tekivätkin nyt tenän. Kyllä ne puikot kuitenkin jossain piileksivät, ehkä Suomessa. Joten saa nähdä, tuleeko pipon toinen tuleminen vielä tänä talvena.

Parhaillaan ulkona tuuli on koko ajan yltymässä. Tänne on tulossa tänään kunnon myrsky, joka vain voimistuu iltaa kohden. Kenties näemme tänään vielä tämän talven ensilumen! (Lentävän vaakasuorassa kuin ohjus.)