Marraskuinen Münster

Marraskuu.

Marraskuun ensimmäisenä, eli eilen, suuntasimme Münsteriin.

Huomioita Münsteristä:

- Tyylikkäästi pukeutuneet ihmiset. Mielestäni ei edes Düsseldorfissa tai Brysselissä, joista ainakin kuulee usein puhuttavan hyvin pukeutuneiden ihmisten kaupunkeina, ole näkynyt niin paljon pukeutumiseen panostaneita ihmisiä kuin eilen sunnuntaisessa Münsterissä

- Hymyt. Sieltä, mistä me tulemme, ei kovin usein saa hymyä osakseen vierailta vastaantulijoilta. Münsterissä hymyjä oli vastassa joka nurkassa

- Polkupyörät. Münster on "polkupyöräkaupunki". Juna-aseman liepeet ovat yhtä polkupyöräparkkimerta, ja pyöräilijöitä suhahtelee ja virtaa tasaiseen tahtiin joka puolelta ja joka puolelle

- Kirkot. Niitä on paljon.

Polkuveneajelulla Aasee-nimisellä järvellä

Aurinko laski Aaseen taakse

Oli hyvä startti marraskuulle, Münsterissä.

Pyöräilyn huumaa

Lokakuu on alkanut Saksassa oikein aurinkoisesti ja pilvettömästi. Pilvettömät yöt ovat saaneet lämpötilan tippumaan öisin lähelle miinusasteita, joten perjantaina aamulla nousevassa auringonpaisteessa kimalteli myös valkoiseksi huurtunut ruohikko ja jääkiteet autojen ikkunalaseissa. Oli aika kirpakkaa!

Kävimme viime viikonloppuna kesän (ja syksyn) ensimmäisellä pyöräretkellä. Eini istui Jensin pyörän kyydissä, ja ajattelimme, että nyt voisi olla hyvä aika ostaa Einille polkupyörä ensi kevääksi ja kesäksi. Seuraavana päivänä Eini olikin jo uusi, iloinen pyöränomistaja.

Koska aurinko paistoi tänäänkin kirkkaalta taivaalta, niin ajattelimme, että mitä sitä kevääseen asti odottamaan, lähdetään jo tänään koeajolle ja harjoittelemaan pyöräilyn saloja. Niinpä otimme suunnan kohti lähellä sijaitsevaa tyhjää parkkipaikkaa. Sekä minulla että Jensillä loksahtivat suut polviniveliin asti, kun Eini pysyi heti pystyssä pyöränsä kanssa ja lähti omin neuvoin polkemaan eteenpäin. Välillä kurvattiin pientareen kautta, mutta suurimmaksi osaksi pysyttiin tiellä. Parkkipaikalla, jossa ei ollut esteitä, Eini pääsi sitten "toteuttamaan itseään" rajoituksetta. Jens hölkkäsi Einin perässä varmistamassa selustan tai pikemminkin edustan, mutta noin kymmenen minuutin juoksentelun jälkeen uskalsimme jo antaa Einin pyöräillä itse ilman vara-ankkuria.
 

Aluksi Jens hölkkäsi vasta-alkajan perässä...

...jonkin ajan kuluttua baana oli vain Einin.

Einin aikansa pyöräiltyä ympyrää parkkipaikalla, päätimme, että lähdemme kokeilemaan pyöräilyä pyörätielle. Jens hölkkää Einin vanavedessä ja minä nappaan myös pyöräni alleni. Pyöräilimme pyörätietä pitkin leikkipuistoon, jossa Jens piti pienen huilihetken, ja sitten pyöräilimme takaisin. Matkalle tuli mittaa noin seitsemän kilometria. En olisi kuuna päivänä uskonut, että tänään pyöräilisimme seitsemän kilometria ja Eini sen matkan itse, omalla pyörällään ajoittain vilkkaallakin pyörätiellä! Joten tämä päivä piti sisällään unohtumattoman, oikein positiivisen yllätyksen. Eiköhän tuo tyttö polje vielä ensi yönäkin - unissaan tai jaloillaan.   

Naimisiin

Sunnuntainen ruokapöytä. Jensillä oli juuri paljon asiaa Satsumalle.

Eini: "Nyt riittää äidille juttelu!"
Jens: "Mutta kai minä nyt saan vaimolleni jutella."
Eini: "Ei äiti ole sun rouva."
Satsuma ja Jens: "Kyllä on. Me olemme naimisissa. Katso, sen takia meillä on samanlaiset sormuksetkin. Sitten kun Eini on iso, niin Einikin voi mennä naimisiin, jos haluaa."
Eini Satsumalle surkeana: "Mutta minä haluan sun kanssa sinne!"
Satsuma: "Niin minne?"
Eini: "No sinne naimisiin!"

Liian lyhyet lomat

Tämä postaus alkoi näillä sanoilla: "Hah, kerkeämpä vielä tekemään yhden (ainoan) postauksen elokuun puolella! Mutta aika tiukoille meni." Näin siis kirjoitin toissa viikonloppuna, jolloin oli vielä elokuu, ja kuinkas sitten kävikään: syyskuu sipsutti sisään aivan liian sukkelasti!

Kun elokuu oli vasta alkanut, matkasimme siis kahdeksi viikoksi Suomeen. Loman ajankohta oli erinomainen, sillä Suomen kesä oli ollut vähän vähemmän hehkeä oikeastaan juuri vierailumme alkuun asti. Noina kahtena Suomi-viikkonamme saimme nauttia auringonpaisteesta joka päivä – muistaakseni. Ja mikä ihaninta, elohopea ei hätyytellyt 36 astetta!

Ensimmäisen viikon vietimme Helsingissä, jolloin muun muassa:

Juoksentelimme Paasikiven patsaalla

Poikkesime "Meillä on unelma" -tapahtumaan

Leikimme Mikael Agricolan kirkon kupeessa
olevassa leikkipuistossa

Nautimme merestä, luonnosta, eväistä ja isoista laivoista...

...Pihlajasaaressa

Pyörimme päivän Linnanmäellä...

...ja nauroimme sen legendaariselle noidalle

Teimme leijoja ja supersankarinaamioita
sekä bailasimme lasten diskossa Skidit-festareilla

Ja 8. vuosipäivämme kunniaksi
mm. ihastelimme Helsingin pimeneviä katuja

Maalle matkasimme kätevästi Onni-bussilla. Pulitimme kahden tunnin bussimatkastamme 13 euroa! Ei per nenä, vaan koko konkkaronkastamme! Kuski lauloi bussin mikrofoniin Elviksen "Love me tenderiä" ja muutenkin piti huolen matkustajien viihtyvyydestä kuin olisi ollut risteilylaivan isäntä. Tästä oli hyvä aloittaa viikon lomailu maaseudulla, jolloin muun muassa:

Keinuimme (taukoamatta).
Keinuja oppi myös ottamaan itse vauhtia,
joten vauhdinantajat vapautuivat muihin puuhiin!

Kuten vaikka takan kylkiäisenä tulleen rosvopaistiuunin tekoon!

Tai ongintaan

Tai pilvien ja sinisen taivaan katseluun

Kävimme myös lasten urheilukilpailuissa,
joista tämä vihreäpaitainen juoksija nautti niin suunnattomasti

Sekä samoilimme metsässä
napsien suihimme mustikoita ja metsämansikoita

Kaksi viikkoa tuli ja meni. Ihan liian lyhyt aika. Monta kaveria jäi näkemättä, monta paikkaa koluamatta. Iski jopa pienoinen loma-ahdistus: tietoisuus siitä, että pääsemme Suomeen aivan liian harvoin ja näemme sukulaisia ja ystäviämme aivan liian harvoin. Ystäviä, joiden kanssa vietin ennen päivittäin aikaa, näen nyt ehkä kolmena päivänä vuodessa, jos sitäkään. Tai vain viiden minuutin ajan bajamajaan vievässä jonossa (kai sekin on parempi kuin ei mitään). Mutta näin on mentävä ainakin toistaiseksi. Siksi ilahdunkin aina niin kovin, jos joku Suomesta ilmoittaa, että on tulossa meidän luoksemme visiitille! Silloin ei tarvitse rajoittaa näkemisiä vain yhteen päivään tai siihen viisiminuuttiseen bajamaja-jonossa. Reissu Saksaan, anyone? Nyt olisi parhaillaan Federweißerin, uuden viinin, aikakin! :)

Auf nach Finnland

Tällainen ihastuttava tervetuliaskortti ystävältä Suomesta odotti meitä tänään postilaatikossamme! Ja huomenna tiemme sinne vie – Suomeen! Joten jos oli fiilis huomisen viimeisen työpäivän ja sitä seuraavan loman ja Suomen reissun vuoksi jo muutenkin korkealla, niin nyt se täysin katossa!!! :)

...ja ei kun pakkaamaan (ja sitten pian tuonne biitsille!)

Neiti, yhdet sandaalit, kiitos!

Olen saksalaistunut. Ainakin vähäsen. Tai sitten seura tekee kaltaisekseen. Kuljen nimittäin usein 25 asteen lämpötilassa pitkissä housuissa ja umpinaisissa kengissä. Suomessa minulla olisi jo hellemekko päällä ja varvassandaalit jalassa. No, puolustuksekseni sanottakoon, että kun aamulla aikaisin kotoa lähden, niin silloin ei välttämättä vielä ole 25 asteen lämpöä, joten pitkät housut voivat tulla ihan tarpeeseen.

Mutta sitten kun lähden töistä... puuh. Ravattuani niissä lämpimissä lukemissa, pitkissä housuissa ja umpinaisissa kengissä suorassa auringonpaahteessa 15 minuutin matkan juna-asemalle niin voin kertoa, että junassa hiukan hikkee pukkaa. Joten viime perjantaina, painavan tekonahkalaukun vielä hiostaen sylissäni jo valmiiksi kypsynyttä ruumistani, sain ajatuksen, että pyörähdänpä kaupungilla, jos vaikka sellaiset sandaalit ostaisi!

Mutta ei, enhän minä voi, kun laukku painaa jo niin turkasesti ja siellä on lisäksi purkillinen työkaverin tekemää vattuhilloa, joka pitäisi saada takaisin kylmään mahdollisimman pian. Mutta jos minä nyt vain nopeasti piipahtaisin, olisihan sellaiset sandaalit hyvä saada. Lopputulos:

Ostin sandaalit:

 Ostin kellon:

Ostin tarjottimen:

Ostin lautasen:

Ostin korin:

Vattuhillo oli jo aikalailla "huoneenlämpöistä", kun pääsin kotiin sen painavan työlaukkuni, kenkäpussin, kellopussin ja 1 m x 70 cm -mittaisen megatarjotinpussin kanssa – toinen kantapää luonnollisesti nirhautuneena verille! (Pakkohan ne sandaalit oli heti saada jalkaan) :P

Mutta kyllä kannatti uhrata vattuhillo ja olka- ja kantapäät. Tykkään kellosta kuin hullu puurosta, tarjotinkin on niin kaunis ja kätevä, korikin kolahtaa ja vihreäkin lautanen sai uuden kaverin:

Ja eiköhän se toinen sandaalikin lakkaa hiertämästä, kunhan kantapää on parantunut. Löysäsin kenkää hiertämättömän parinsa kaltaiseksi hiertämän aiheuttaneen bussiin spurttauksen jälkeen. Näköjään mitä löysempi, sen parempi. Tämä piti vain ensin oppia kantapään kautta.


 

Terveisiä Kansasista!

Ajattelin ensin, että tästä sunnuntaipäivästä tulee tukala helteen takia. Mitä en osannut ajatella, oli, että tästä tulee vieläkin tukalampi myrskyvaroitusten takia!

Aamu alkoi mukavasti ukkosen jyrinän ja meteorologiveljeni viestillä: "Siellä voi myöhemmin iltapäivällä/illalla tulla taas kovia ukkosia eli silmät auki ja kamerat päälle." Tein heti visiitin saksalaiselle sääsivustolle, jolla olikin ukkosvaroitus lähes koko maahan yhden pienen alueen ollen tulipunainen. Meidän alue. Kiva. Klikkasin punaista aluetta, ja eteeni tuli teksti: "Rajua sadetta, ukkosta, rakeita, hirmumyrskylukemiin yltävää tuulta ja mahdollisesti myös tornadoja." Anteeksi kuinka, TORNADOJA??? Nyt kyllä luin tuon sanan väärin, mutta ei, "tornadoja" siinä lukee. M-i-t-ä ihmettä?! Ajattelin ensiksi, että tässä täytyy olla jokin virhe, mutta veljeni vahvisti, että kyllä, tornadoja voi tänään syntyä. Sehän iloinen asia, se. "Toto, I've a feeling we ARE in Kansas."

Joten enpä ole tänään juuri muuta tehnyt, kun valmistautunut mahdollisen tornadon tuloon ja panikoinut. Parvekkeen olen laittanut mielestäni siihen kuntoon, että tornado saa vaikka tullakin. Tiskasin kaikki veitset ja laitoin ne laatikkoon, etteivät ne lähde lentelemään katon repeytyessä irti. Olen miettinyt, mistä pidän kiinni, jos tornado vyöryy talomme yli. Kylpyammeemme vieressä on kahva, joka on kiinni seinässä. Näin jo itseni pitelemässä kahvasta kiinni tornadon imiessä jalkojani kohti taivasta. Mutta kuulemma sinne kellariin olisi parasta mennä. Mutta mitä jos koko talo sortuu?! Enpä tiennyt muinoin tänne muuttaessani, että kuuna päivänä joituisin tällaisia asioita miettimään! Täysin absurdia!

No, onneksi kuitenkin se todennäköisyys on pieni, että mahdollinen tornado raivaisi tiensä juuri meidän talon poikki. Mutta ei sitä mahdollisuutta voi aivan täysin poissulkeakaan...

Toinen syy panikointiin on se, että Jens on festivaaleilla. Teltassa. Täysin hornantuutissa. Ja matkapuhelinverkon ylikuormittumisen takia tavallaan ilman puhelinta. Onneksi kuitenkin täysin toisella puolella Saksaa. Ja onneksi alueelle on annettu vasta "esivaroitus" eikä konkreettista varoitusta, ja toivottavasti sellaista ei tulekaan!

Joten tämä sunnuntai jatkuu oikein mukavissa ja odottavissa tunnelmissa. Kuulemma samanlainen myrsky kuin vuosi sitten helluntaina on mahdollista.

Nyt tuo taivas taas pimenee lounaasta käsin. Katsotaas, mitä tuuli tuo tullessaan!

Ukkoskuuron jälkeiset pisarat pöydällä

Firmojen juoksumittelö

Hikiset päivät jatkuvat, joten palaan hetkeksi toisenlaisiin hikisiin tunnelmiin.

Viime maaliskuussa jouduin siis lounastauolla ylipuhutuksi ja menin ilmoittautumaan toukokuun lopulla olevaan firmojen juoksukisaan, jossa matkana oli 6 kilometriä. Työkaveri, joka minut ylipuhui juoksuun sanoilla "me otetaan iisisti, kävellään jos siltä tuntuu, mennään vaan sinne pitämään hauskaa", mursi kaksi viikkoa ennen juoksua kyynerpäänsä lentopalloa pelatessaan, joten yht'äkkiä olinkin vailla lajitoveriani muiden, kisan huomattavasti vakavammin ottavien keskuudessa. Prkl.

Pari päivää ennen juoksua Ahdisti, isolla A:lla. Olin varma, että olen meidän työporukan viimeinen ja ehkä jopa koko kisan viimeinen. Niiin kaduin sitä, että menin maaliskuussa ilmoittautumaan kisaan. Ahdistus hiukan pieneni kisaa edeltävänä päivänä, kun sain kuulla, että eräs toinen sunnuntaijuoksija osallistuu myös juoksuun. Ihanaa, en olekaan siis enää yksin löntystämässä!

Juoksupäivä oli "hiukan" sateinen

Starttisuoralla

Kun lopulta kisapäivänä seisoimme 10 000 muun ihmisen kanssa starttipaikalla, ahdistus oli onneksi poissa. Hyvä musiikki, pitkä odottelu ja mahdoton kaatosade käänsivät kaiken päälaelleen ja ajattelin vain, että "antakaa mun nyt jo juosta!". Lopulta pääsimme matkaan.

Lähes kaikki juoksivat ohitseni. No niin, olen sitten se viimeinen. Mutta totesin, kuten niin moni kilpaurheilija haastatteluissa: "Lähden tekemään oman juoksun".

200 metrin jälkeen tilanne olikin jo täysin toinen: moni juoksijoista jo käveli! Silloin tajusin juoksun todellisen luonteen: on niitä, jotka oikeasti tavoittelevat hyvää aikaa, ja sitten on niitä, jotka haluavat vain pitää hauskaa liikkuen. Oma tavoitteeni oli ensinnäkin päästä maaliin, ajasta viis, kunhan vain jaksaisin juosta koko matkan! Ja jee, siihin ylsin, vaikka viimeiset kilometrit olivatkin vain ylämäkeä, puuh.

Maalipaikkamme ei ollut lainkaan hassumpi: saksalaisen jalkapalloseura Borussia Dortmundin kotiareena! Päätin, että kun saavun stadionin loppusuoralle, juoksen lopun niin lujaa kuin kintuistani pääsen. Olin itsekin ihan yllättynyt, minkälaiseen spurttiin sitä vielä kykeni! Ohitin vielä kymmeniä juoksijoita maalisuoralla ja pujottelin heidän välistä. Sitten kuulin, kuinka stadionin selostaja oli myös huomannut spurttini ja hänen äänensä kaikui stadionin kaiuttimista: "Ooooh, mahdoton loppukiri tuolla naisjuoksijalla, miten hän vielä pystyykin näin kuuden kilometrin jälkeen tuollaiseen vauhtiin, hän ohittaa kaikki muut, uskomatonta, ja nyt on hänkin maalissa!!!"

Oujee, ajattelin, samalla kun pidättelin oksennusta :D

Naama punaisena tartuin kaksin käsin stadionilla tarjoiltuihin vesilaseihin - ja olin tyytyväinen! Juoksin kuin juoksinkin koko matkan ja pääsinpä vielä kaiuksi Borussia Dortmundin stadionille! Onpa taas jotain lisää, mitä muistella vanhana kiikkustuolissa.

Maalissa!

KaMaLa helle

Voi pyhä helle! Järjetöntä! Ei tiedä, minne koloon pitäisi kaivautua, että pääsisi tätä kuumuutta pakoon. Töissä oli tänään 37 astetta, minisauna. Pää toimii kuin hidastettu elokuva, joka jumiutuu vähän väliä 20 sekunniksi, kunnes rulla jaksaa taas hiukan pyöriä. Luinkin juuri uutisista, että ihmisen keskittymiskyky alenee yli kolmessakymmenessä asteessa. Huomattu on, potenssiin sata!

Jotenkin sitä kuvitteli töistä lähtiessä, että no niin, nyt jäi kuumuus taakse, mutta pyh. Ulkona oli vastassa 36 astetta, ja se seurasi ihan aina kotiin asti. Eikä se ole mihinkään vielä menossa. Kello on kohta kymmenen, ja ulkona on edelleen 32 astetta. Nälkää ei ole ollut eilisestä lähtien. Jotain sitä kuitenkin kai pitäisi syödä, joten kylmä, kevyt, pieni jogurttiannos tuntui oikealta vaihtoehdolta tähän iltaan.

Kohta menen illan toiseen viileään suihkuun ja sitten toivon, toivon, toivon, että tuo lämpötila alenisi yöksi. Huomenna sitten taas töihin saunomaan. Bussia odotellessa voisin vaikka vääntää vihdan.

Kyllä tänään mietin, että "on lottovoitto syntyä Suomeen". Siellä kuitenkin harvemmin on 36 astetta. Ei tämä ole ihmisen hommaa. Ainakaan tällaisen Satsuman.

Menen nyt lillumaan sinne kylmään kylpyyn ja laatimaan jotakin sotasuunnitelmaa, miten tämän helleen kukistaisi. Ja huomenna varmaan suuntaan töistä suoraan maauimalaan ja lillun siellä sitten vielä vähän lisää. Lillu Allen, se on uusi taitelijanimeni.
 

Kukat nauttivat, Satsuma ei.

Eksponentiaalinen lakko

Tämän viikon ovat siis päiväkodit lakossa.

Tänään saimme myös tietää, että veturinkuljettajat menevät keskiviikkona uudestaan lakkoon. Lakon päättymispäivä on tiedossa, mutta suurelta yleisöltä se pidetään salassa, shhh... Paljon jännempää ja vieläkin kivempaa näin, ovat varmaan tuumineet.

Kävimme tänään illalla Ikeassa, jonka työntekijöistä suurin osa oli – kuinkas muutenkaan – lakossa.

Lakko on selvästi päivän sana. Ja eilisen. Ja huomisen.

Lakko-Ikeasta löytyi sattumalta uusiin pussilakanoihimme
 täydellisesti sopiva lakkolakana.

Siivousmaaraton – Maaraussiivoton

Haah, tänäänkään en ole muuta tehnyt kuin järjestystä taloon. Aika alkaa olla lopuillaan, ja työviikko kolkuttaa oven takana – tarvitsisin varmaankin viikon, että saisin kaikki paikat ojennukseen. Nyt kuitenkin iloitsen siitä, että olohuoneen kirjahylly on vihdoinkin taas järjestyksessä ja Einin huoneessakaan ei vallitse enää täysi kaaos (seuraavan viikon ajan). Viikon kuluttua Einin saapuessa taas kotiin hyllyt tyhjenevät varmasti vartissa. Joten nautin tästä näystä viikon. :)

Kirjahylly in Ordnung.

Mitä, mitä, Eininkin huoneessa vallitsee järjestys!
Sahramia sielulle!

Nyt suihkuun ja sitten ruoan tekoa reissusta palaaville Jensille ja Laralle. Autobahnilla on kuulemma ruuhkaa, joten ovat ainakin kaksi tuntia myöhässä... :S

Sisustus- ja Euroviisujen esikatselumaraton

Nyt oli kyllä hyvä päivä! Tunnen oloni kyllä niin tädiksi, kun ajattelen, mistä tämä hyvä päivä koostui: pesin neljä koneellista pyykkiä, hiukan siivoilin, ja pohdin koko päivän, miten kämppämme pienet, toimimattomat kohdat saisi toimiviksi. Itse pohtiminen oli jo hauskaa, mutta sitten kun keksin vielä ainakin omasta mielestäni loistavia ratkaisuja, niin tuntuu siltä, että tämän päivän pohdinnoista on iloa vielä puolenkin vuoden kuluttua! Meillä on esimerkiksi ollut aivan liian vähän säilytystilaa pyyhkeille ja lakanoille, joten aina kun viikkaan puhdasta lakanaa, niin samalla jo mielessäni kiroan, että minne hiivatin koloon minä tämänkin nyt tällä kertaa tunkisin. No nytpä ei tarvitse enää kirota, kun homma on hoidossa! Myös eteinen sai kokea tänään uusia, toimivia tuulia (tuuli lennätti mm. kenkäkaapin täysin uuteen paikkaan), ja vihdoinkin pääsin myös paneutumaan Einin keskeneräisen huoneen suunnitteluun ja tulin siihen tulokseen, että kirjahylly – se se on, kirjahyllyn se huone voisi tarvita. Ostoslista Ikeaan on jo tehtynä, josta Jens luonnollisesti ilahtui hyvin paljon (not).

Tänään ei aurinko ole juuri lainkaan näyttäytynyt, vaan koko päivän on hiukan sataa tihuttanut. Kävelin illalla kauppaan talomme takana olevaa metsäpolkua pitkin. Metsässä tuoksui niin ihanan raikkaalta, sekoitukselta kevättä ja sadetta. Yksi punarintakin hypähteli vähän matkaa kanssani polkua pitkin, ja vihreä väri vain lisääntyy päivä päivältä.

Kaupasta ostin kaikkia herkkuja: mansikkaa, parsaa, mustikoita, retiisejä – kaikki olivat niin hyvän näköisiä! Kotiin päästyäni leikkasin vihanneksista suikaleita, tein avokadodipin ja hummusta, laitoin sipsejä kulhoon ja ajattelin katsoa jonkin elokuvan. Kunnes sain kuulla, että Euroviisujen esikatselumaraton oli käynnissä! Siispä loppuillan rouskutin sipsejä balladien tahtiin. Niitä kyllä tänä vuonna riitti!
  

Euroviisujen esikatselueväät

Esikatseluraadissa istui myös muuan Saksaa lempimaanaan pitävä Perttu Häkkinen, joka totesi: "Saksa – se on sellainen maa, jota ei lakkaa ihmettelemästä."

Helatorstain lenkki ja katastrofikuppila

Eilen oli siis tuo mukavaakin mukavampi vapaapäivä keskellä viikkoa eli helatorstai. Aamupäivä kului niinkin jännittävissä merkeissä kuin pyykin pesemisessä ja imuroinnissa. Iltapäivällä minun oli lähdettävä juoksulenkille, sillä siihen toukokuun lopulla olevaan firmojen juoksumittelöön, johon siis mielenvikaisena päätin osallistua, ei ole enää pitkä aika. Ja eilen se sitten tapahtui: en juossut ainoastaan ensimmäistä kertaa elämässäni viittä kilometriä, vaan myös kuusi kilometriä tuli täyteen! Ihmeitä voi siis tapahtua. Kävelyni on tosin lenkin jälkeen muistuttanut juoksuhiekasta ylös kömpivää norsua, mutta eiköhän tilanne (toivottavasti) lähipäivinä korjaannu.

Lenkki ohi, jalat orrelle!

Lenkin jälkeen kävin pikaisesti suihkussa ja könkkäsin kiiruhtaen bussiin ravistellen punteistani sitä juoksuhiekkaa kadunvarsille. Olin matkalla viettämään erään työkaverin läksiäisiä keskustan hampurilais-/pihviravintolaan naama vielä lenkistä punottaen.

Vuohenjuustohampurilaiseni oli erinomainen ja ravintola oli oikein viihtyisä, mutta kääk: palvelu! Pitää joskus käydä uudestaan tässä ravintolassa syömässä, jotta toivottavasti voin vain todeta, että juuri eilen ei vain nyt ihan kaikki tainnut skulata:

Ensimmäinen tarjoilija otti seurueeltamme juomatilauksen, ja toinen tarjoilija alkoi hetken kuluttua tuomaan juomia pöytiin. Kaikki juomat eivät päätyneet niihin kuuluviin laseihin, vaan tarjoilija kaatoi vahingossa yhden pullon (onneksi vain vettä) kahden työtoverini niskaan. Hupsis!

Koska olin syönyt päivällä suolaisen nakkikeiton ja käynyt tuolla kuuden kilometrin lenkilläni, niin minulla oli j-a-n-o! Odotin juoksuhiekka rapisten kieleni päällä radleriani pöytään, mutta sitä ei vain kuulunut. Kaikki muut olivat jo saaneet ajat sitten juomansa, paitsi minä ja tuo Lissaboniin muuttava työkaverini. Noin puolen tunnin odotuksen ja kolmannen "Emme ole vielä saaneet juomiamme" -huomautuksen jälkeen, sain vihdoinkin kulauttaa kullankeltaista janonsammuttajaa kurkusta alas! Lasi oli heti puolityhjä.

Kun olimme jo melkein valmiita, niin kolmas tarjoilija tulee jo keräämään astioita pois pöydästä. Hän kerää ensin tarjottimellensa pienissä kupeissa olleet dipit, ja kysyy vasta sitten vierustoveriltani "Syötkö vielä näitä ranskalaisiasi?" Vierustoverini vastaa myöntävästi vain huomatakseen hetkeä myöhemmin, että ranskalaiset eivät ole enää pöydässä. :D Oli sitten tarjoilija lastannut nekin tarjottimelleen.

Koko pikkukatastrofin kruunasi vielä avokeittiössä kokannut (sohannut) kokki, joka räsäytti ison pinon lautasia keskelle keittiön lattiaa. No, sirpaleet tuottavat onnea! Sitä tässä ravintolassa ainakin eilisen perusteella tarvitaan. :P

Pitäisköhän tämä kuppila laittaa kuntoon...?

Näin lopuksi haluan ihan muuten vain lisätä tähän pari kuvaa, jotka juuri nappasin parvekkeelta. Tänään oli aivan ihastuttava ilma ja ilta. Viime kesäisen hirmumyrskyn jäljiltä trimmattu hevoskastanja kukkii kauniisti, ja parvekkeen uudehkot kesäkukatkin ovat loistossaan. Muista puista puhumattakaan :)

Vegaaninen illallinen yhdelle

Huomenna on helatorstai, vapaapäivä Saksassakin. Jens lähti tänään töiden jälkeen ajamaan lasten kanssa pitkää matkaa vanhempiensa luokse. Einin on tarkoitus jäädä ensi viikoksi isovanhempien luokse, koska päiväkodit lakkoilevat. Toivottavasti lakko rajoittuisi vain ensi viikkoon!

Koska olen menossa perjantaisena Brückentagina töihin, niin olen nyt sitten Home Alone sunnuntaihin saakka. Brückentag (siltapäivä) on se pyhäpäivän ja viikonlopun väliin jäävä yksi arkipäivä, jonka monet ottavat vapaaksi.

Koska tänä iltana ei tarvinnut tehdä ruokaa muille eikä välittää muiden makumieltymyksistä, niin teinpä sitten vegaanista ruokaa Suomesta hommaamastani Vegaanin keittiössä -keittokirjasta. Hetkessä valmistui vegaanin majoneesi soijamaidosta, rypsiöljystä ja muista aineista. Sitä majoneesia tuli sitten savutofulla täytettyihin ruisleipiin. Helppoa ja hyvää, vaikka jouduinkin vähän soveltamaan reseptejä puuttuvien ainesosien takia.

Yli 100 herkullisesti kuvitettua reseptiä

Savutofulla ja vegaanisella majoneesilla
täytetty ruisleipä parvekkeella 
(nyt mahassa)

Loppuillan varmaankin sitten vain pyörittelen peukaloita, kun en jaksa/osaa muutakaan enää tänään tehdä. :P Kai haukottelukin lasketaan jonkin sortin aktiviteetiksi...

Aurinkoinen äitienpäivä

Kävimme tänään äitienpäivän iltapäivänä pitkästä aikaa metsäaukiollamme. Pakkasimme piknik-koriin kakkua, kahvia ja kahvelit. Yksi uljas hevonen ratsastajineen kulki aukion reunaa viistävää tietä pitkin, muuten olimme paikalla jälleen päiksemme. Tosin yksi veikeä sammakko säikäytti minut, kun yhtäkkiä näin, että ruohikossa aivan jalkojeni juuressa vilisee jotakin hämähäkkiä ja muurahaista suurempaa.

Kakkukahvit luonnossa

Eini kirmasi isänsä ja setänsä kanssa pallon perässä pitkin niittyä 
jatkuvasti kikattaen ja välillä ruohikkoon sukeltaen

Sammakon tutkiskelua

Muutoinkin äitienpäivä sujui oikein leppoisasti. Aamulla söimme viime vuoden tapaan pannukakkuja, ja sillä välin kun Jens oli veljensä kanssa jalkapallostadionilla kannustamassa kotijoukkuetta voittoon, tein äidillisiä asioita, kuten pesin pyykkiä ja pyyhin pölyjä sekä kävin tuon ihastuttavan tyttäreni kanssa leikkipuistossa hyppimässä ja pomppimassa. Toivotimme myös Skypen kautta mummolle Suomeen hyvää äitienpäivää, vaikka Einin mielestä kyseessä on silloin mummojenpäivä. Vaarilta myös kysyttiin, onko tänään vaarienpäivä.

Joten oikein ihastuttavaa päivää kaikille äideille ja mummoille ja miksei samalla myös vähän vaareillekin! :)