mummi

Vietin ihanan viikonlopun Berliinissä lapsuudenystäväni kanssa. Maanantaina palattuani kotiin sain kuulla, että isoäitini oli nukkunut viikonloppuna pois. Berliinistä mukanani tuomani ilo ja energisyys vaihtuivat suureen suruun.

Isoäitini oli ihana, uskomaton pakkaus. Vaikka vanhuuden vaivat alkoivat vaivata, pysyi hän elämänmyönteisenä ja jaksoi vääntää vitsiä niin vaivoistaan kuin kaikesta muustakin. Lapsena, teininä ja vielä nuorina aikuisinakin vietimme serkkuni kanssa ihania kesälomapäiviä mummimme kanssa mökillä. Aamut alkoivat aina mummin herkullisella kaurapuurolla. Kirjoitin myös yliopiston pääsykokeeni mummin kaurapuuron voimalla. Mummi osasi imitoida koiran haukuntaa ja kissan naukumista. Jos mummi naukaisi, monesti ihmiset katselivat ihmeissään ympärilleen: "Onko täällä jossakin kissa?!" Mummi opetti minua lapsena pelaamaan korteilla seiskaa. Vietimmekin pitkiä aikoja mökin verannalla korttia pelaten. Mummin luona oli hyvä olla.

Mummi ja mummin pehmoinen kaveri hänen 95-vuotispäivänään

Nyt mummi on poissa. Ihminen, joka on aina kuulunut elämääni, on poissa. Sain kuitenkin nauttia yli kolmekymmentä vuotta elämästäni "mummilla höystettynä". Hän eli 95-vuotiaaksi. Olen myös niin iloinen siitä, että Eini ja mummini kerkesivät tavata toisensa. Eihän Eini tapaamisista mitään muista, mutta valokuvat muistuttavat. Ja vaikka mummi on poissa, niin osa hänestä elää yhä isässäni, minussa ja Einissäkin. Meissä kaikissa asuu pieni mummi.

Lopuksi lainaan serkkuani, joka lainasi mummimme hyvän yön toivotusta kuultuaan hänen poismenostaan:

Sov gott, kiitos tästä päivästä. 

Syyslämpöä

37.2 on lukemat, jotka kuumemittari on jo päivien ajan näyttänyt. Eini ei ollut tänään eikä viime viikolla päiväkodissa. Viime viikolla kuumemittarin lukemat olivat muutamina päivinä huomattavasti korkeammat ja tyttö oli aivan sippi. Periaatteessa neiti vaikuttaa jo terveeltä, mutta periaatteessa ei. Tuskin tuota lämpöäkään olisi, jos terveenä kuin pukki pökkisi menemään. Huomenna aamulla menemme siis lääkärissä käymään.

Hyvin sisätilapainotteista on siis viime aikoina elämä ollut. Ulkona olisi mukavan kirpsakka syysilma, mutta sitä olemme lähinnä ikkunoista haistelleet. Suomessa on käsittääkseni tällä hetkellä komea ruska. Täällä ruska-aste on vasta orastava. Paitsi kotitiemme lempparisyyspuuni on jo taas upean punainen.

Miniruskan ihastelua keittiön ikkunasta

Aamulla siis tiedämme, jatkammeko ruskan odottelua rauhallisesti kotona vai pääsemmekö ulos revittelemään, rokkaamaan ja riehumaan lehtisateeseen. Toivotaan, että diagnoosi olisi vain rikkinäinen kuumemittari.

Uudessa Berliinissä

Teimme männä viikolla piipahduksen itäiseen Saksaan. Yhden päivän vietimme Leipzigissa, josta käytetään tällä hetkellä nimeä "Uusi Berliini". Leipzigissa kohtavaat taiteilijat ja kirjailijat, ja yhä useampi haluaa opiskella Leipzigissa. Ymmärrän ihan hyvin, että miksi.

Päivämme Leipzigissa alkoi tietenkin Leipzigin rautatieasemalta. Se on pinta-alaltaan Euroopan suurin. Ja se on hieno. Ja siellä kaikuu jännällä tavalla. Siellä on myös upein Starbucks-kahvila, jonka olen koskaan nähnyt.

Ensin katse oikeaan...

...ja sitten vasempaan.

Kävimme Leipzigin torilla, ja normaalin torin lisäksi Augustusplatzin laidalla oli viime viikolla myös perunamarkkinat. Siellä sai tutustua erilaisiin perunalajikkeisiin, muun muassa suomalaiseen Puikulaan! Ostimme myös markkinoilta kerrassaan herkullisen Perunatornadon.

Puikula aus Finnland

Perunatornado Leipzigin yliopiston edustalla

Kävimme myös katsomassa keväällä paljastettua Leipzigissa syntyneen Richard Wagnerin 200-vuotisjuhlan kunniaksi tehtyä muistomerkkiä. Se on kuulemma jakanut paljon mielipiteitä, enkä yhtään ihmettele. Ainakaan muistomerkki ei ole mitään tusinatavaraa.

Richard Wagner jalustalla

Tällaisia näkymiä Richard näkee jalustaltaan.

Jatkettuamme matkaamme näin kaukana toisella puolella autotietä rakennuksen seinustassa sanan Kellari. Se ei ollut suomalainen ravintola, pubi eikä kellari, vaan kreikkalaisia herkkuja tarjoava ravintola. Tietääkö kukaan, mitä kellari mahtaa kreikaksi tarkoittaa? Pikainen googlaus ei antanut vastausta.

Kellarin ohitettuamme tulikin jo seuraava mielenkiintoinen näkymä vastaan. Ei näyttänyt bemari enää kovin hohdokkaalta saatuaan linnunkakkanaamion kupeillensa.

Matkamme jatkui "Ruusulaakso"-puiston kautta Gohlisin kaupunginosaan. Sinne eräs leipzigilainen rikas kauppias halusi 1700-luvulla rakentaa itsellensä linnan. Hienon linnan rakensikin.
 

Gohliser Schlösschen

Samassa Gohlisin kaupinginosassa on jätetty yksi ainokainen vanha maalaistalo pystyyn uusien rakennuksien tieltä, sillä Friedrich Schiller asui tuossa pikkuruisessa talossa kesällä vuonna 1785. Talon yläkerrassa hän kirjoitti kuuluisan runonsa Oodi ilolle. 

Kiertueemme päätimme vanhaan ja perinteikkääseen leipzigilaiseen ravintolaan Gosenschenken - "Ohne Bedenken". Ihan kuin olisi siirtynyt ainakin puolivuosisataa ajassa taaksepäin, siitä piti vanhanaikainen miljöö kauniin tummine ja puisine huonekaluineen huolen. Seinät olivat myös täynnä vanhoja julisteita ja tauluja, ja ravintola täyttyi illan mittaan iloiseen puheensorinaan. Ruokamme kyytipoikana joimme totta kai Gosea, tuota leipzigilaista olutta, jota ei kuitenkaan saa olueksi kutsua, sillä se sisältää neljän pyhän olutainesosan (vesi, humala, mallas, hiiva) lisäksi vielä hiukan suolaa ja korianteria. Lisäksi, kun kippaat Gosella, vaihtuu arkinen "Prost!" voimakkaaseen "Goseanna!" -huudahdukseen.

Tässä oli vain muutamia Leipzigin nähtävyyksiä ja erikoisuuksia. Kaupungilla on vielä paljon enemmän tarjottavana. "Ei uusi Berliini, vaan parempi Berliini", niin kuin joku närkästynyt leipzigilainen oli todennut.

Mainonnan iloinen uhri

Jokin aika sitten tulin vahingossa klikanneeksi sähköpostiini ilmestynyttä A-lehtien syystarjousviestiä. Mistä lie sähköpostiosoitteeni olivat saaneetkaan, mutta siinä ruudulla jökötti nyt A-lehtien syystarjouksia. Jostain syystä aloin tarkastella tarjouksia vähän tarkemmin, ja ei mennyt aikaakaan, kun olin tilannut Kotivinkin.

Eikä myöskään mennyt aikaakaan, kun ensimmäinen lehti oli tiensä tänne Saksaan löytänyt. Kylläpä sen lehden onkiminen postilaatikosta piristi päivää kuin pelle lastenjuhlia! Lehti on jo luettu, mutta ainakin lehden reseptien pariin tulen vielä palaamaan. Ja viikon päästä ilmestyykin jo seuraava lehti! Sitten postilaatikolla on taas yksi iloinen ei pelkästään puista pudonneiden syksyisten lehtien hypistelijä.