Leipuri Hiivat

Saksassa on paljon leipomoita. Paljon. Tässä meidänkin pikkukylällä on kuusi leipomoa. En valita. Leipomoissa on myynnissä samoja tuotteita, eri tuotteita, ja samoja tuotteita, mutta eri nimillä. Otetaan esimerkiksi sämpylä, jonka pinnalla on paljon eri siemeniä. Leipomossa A sitä myydään nimellä Mehrkornbrötchen ("monijyväsämpylä"). Leipomossa B Weltmeister (maailmanmestari) ja leipomossa C Kornbeißer (jyvänpurija). Saksalaiset ovat varmaankin oppineet jo pienestä pitäen, millä nimellä mitäkin leivosta kussakin leipomossa kutsutaan. Sen verta suvereenisti ja suurempia miettimättä he tilailevat sämpylöitään ja leivoksiaan. Myöskin leipomoon astuttaessa myyjä sanoo heti "Bitte schön!" ja odottaa varmaan, että latelen heti tilausrimpsuni tiskiin, niin kuin muutkin saksalaiset. Mutta hyvä myyjä, olen suomalainen, minulla ei ole ohjelmoituina geeneihin seesamisämpylän ja jyvänpurijan viivakoodeja. Tarvitsen ainakin sen minuutin, että ensin edes hahmotan koko tarjonnan ja sitten voin alkaa miettiä, mitä haluaisin.

Tilasin pitkään jokaisessa leipomossa näitä jyväsämpylöitä nimellä Mehrkornbrötchen ja sain kyllä aina sen, mitä halusinkin. Kerran ollessani leipomossa A, tilasin taas kaksi Mehrkornbrötcheniä. Myyjä sanoi: "Aah, kaksi Jyvänpurijaa!". Painoin mieleeni, että tässä leipomossa nuo sämpylät ovat siis Jyvänpurijoita. Seuraavan kerran, kun menin samaan leipomoon ja osasin heti tykittää tilaukseni luukulle ja vieläpä oikealla nimellä, olo oli pro! Tältä siis saksalaisista tuntuu, kun he tilaavat sämpylöitään! Lähemmäksi saksalaisuutta en sisäisesti ole varmaan koskaan päässytkään.

Jyvänpurijan takapuoli

Yhtä en silti ymmärrä. Leipomon D tiskissä ruissämpylän alapuolella lukee "Röggelchen" (pikkurukiinen). Jes, kerrankin tiedän, miksi haluamaani sämpylää kutsutaan! Mutta lähes aina kun tilaan yhden Röggelchenin, myyjä sanoo: "Siis yksi ruissämpylä (Roggenbrötchen)?"
Ihan kuin tilaisin ihan omiani...

Muista myös, kun tilaat sämpylän, älä pyydä "tuo leipä tuossa". Sämpylä on aina sämpylä. Se ei ole leipä. Tämänkin olen leipomoreissuiltani oppinut.

16.11.2012

Viime perjantaina minä ja Jens menimme pienen seurueen kanssa maan alle tunneleihin...

 ... sen jälkeen söimme pitkään ja hartaasti...

 ... mutta sitä ennen sanoimme toisillemme "Tahdon".

 

Jää(hyvästi)kahvi

Tänään oli riipaisevien jäähyväisten hetki. Jens luopui viimeisen viiden vuoden aikana kertyneistä jääkahvipurkeistaan, sillä tarvitsimme lisätilaa kellariimme. Hän ei siis juuri juo normaalia kahvia, mutta sen sijaan jääkahvia lasillisen tai pari lähes päivittäin. Kun Jens vielä asui opiskelija-asunnossa, hän päätti "sisustaa" oven taakse jääneen seinäkaistaleen tyhjiksi tulleilla jääkahvipurkeillaan. Se oli ihan mainio seinä, etenkin opiskelijakämpässä. Kun vuosi sitten muutimme Kukkulalle, purkit seurasivat mukana. Ei niitä niin vaan voitu pois heittää. Välillä Jens uhkaili rakentavansa vastaavan seinän asuntoomme. Eilen hän toteutti uhkauksensa.

Tosin vain muutamaksi tunniksi. Tytöt ja me saimme nyt esimakua siitä, millainen tyttöjen huone olisi, jos ja kun jaamme sen kahdeksi eri huoneeksi. Tämä jääkahviseinä olisi kieltämättä ihan hieno. Pumpulia ja sahanpurua vaan purkkeihin, niin äänieristyskin olisi huippuluokkaa. 

Ennen purkkien pussittamista jätesäkkeihin oli vielä yhden ohjelmanumeron vuoro. Purkkien kanssa kylpeminen. 168 purkkia, Lara ja Jens mahtuivat juuri kylpyammeeseen. Valokuvaussession jälkeen purkit päätyivät pusseihin.

Pusseja kertyi seitsemän tai kahdeksan, ja Einikin ihmetteli niitä eteisessä. Aamulla Jens vei pussit talon edustalle, josta "keltaisten säkkien" (muovi- ja pakkausjätteiden) -noutajat ne päivän mittaan hakisivat. He (ja naapurit?) ne vasta ihmettelevätkin.

Mitä tänään syötäisiin?

Otsikon kysymys esitetään ainakin meidän perheessä lähes päivittäin. Tästedes vastauksen kysymykseen saamme helpommin kuin koskaan aikaisemmin! Ostin nimittäin viime viikonloppuna Aldista viidellä eurolla keittokirjan, jossa on vuoden jokaiselle viikolle/päivälle reseptit. Reseptit vaikuttivat myös olevan aika simppeleitä ja herkullisia.

Kalenterin saa kätevästi "seisomaan omilla jaloillaan"

Yhden viikon ruoat yhdellä sivulla

Viikonlopuiksi on viikonloppumenut: alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka

Eilen oli marraskuinen torstai, joten orjallisesti kirjaa noudattaen tein marraskuisen torstain reseptin: Schupfnudeln.

Huomaa nuudeleiden jämäkkä muoto!

Se ei mennyt sitten ihan niin kuin Strömsössä. Minun nuudeleistani tuli...jotenkin erilaisia. Nuudelit olisi myös pitänyt keittämisen jälkeen käyttää sulassa voissa. Enpä jaksanut jokaista löröä sinne erikseen dipata, joten kaadoin sulan voin suoraan tarjoiluastiaan. Rikoin varmaan kaikkia mahdollisia etikettisääntöjä. Vaikka nuudeleitteni ulkomuoto on kyseenlainen, niin onneksi ne kuitenkin maistuivat ihan hyviltä. Seuraavan vuoden marraskuisena torstaina taidan kuitenkin suosiolla hypätä suoraan perjantain reseptiin, ellen tulevan vuoden aikana ole käynyt nuudelinpyörittämiskurssilla ja läpäissyt sitä "al dente" -arvosanoin!

Hieman erilaisia nuudeleita

Me Time Report

Seuraa raportti eilisillan pohdinnoista ja teoista. Miten käytin oman iltani?

Kun poistuin tietokoneelta, menin sen kummempia miettimättä keittiöön. Kas, hieman sotkuista. Tyhjennänpä astianpesukoneen ja laitan likaisia astioita tilalle. Hmm, tiskatakin voisin. Voisinpa samalla siivota koko keittiön ja järjestellä sitä. Miksen myös ruokapöytääkin, olohuonettakin voisin vielä vähän järjestellä. En kyllä enää kauaa siivoa, sillä haluan tehdä jotain muuta mukavaa. Kuten joogata! Joo, joogata, sitä en olekaan tehnyt pitkään aikaan. Joogamattona toimiva lepotuolin pehmuste lattialle, ja ai että kun pelkkä makaaminen polvet koukussa tekeekin hyvää! Seuraava liike, voi että, kun tämä on kivaa, miksen tee tätä useammin, kolmas liike, trallallalaa, ihanaa ihanaa - "Byäääääh, byääääääh!"

"Byäääääh, byääääääh" ei varmaan suurempia selittelyitä kaipaa. Loppuilta kuluikin sitten itkevän vauvan kanssa, joka suostui enää nukahtamaan vain vierelleni. Yritykset siirtää nukahtanut vauva omaan sänkyyn olivat tuhoontuomittuja. Lopulta luovutin, vaihdoin yöpaidan päälleni ja menin sänkyyn vauvan kaveriksi. Seuraavalla kerralla parempi onni?

Me Time

Huutava lapsi saatettu sänkyyn, Jens ei ole tänä iltana kotona, minulla on...miten se sanonta menikään...omaa aikaa? Onhan sitä omaa aikaa myös päivisin, silloin kun Eini nukkuu, mutta usein se kuluu siivotessa tai muissa käytännön asioissa. Niin ja tietty, välillä blogia kirjoittaessa ;) Ja vaikka Eini nukkuukin yleensä noin kaksi tuntia päivällä putkeen, niin silti se aika häviää savuna ilmaan ja koko se kaksi tuntia kuluu kuitenkin tietyssä hälytystilassa, sillä kyllä hän saattaisi herätä hetkenä minä hyvänsä. "Jossain inahti! Oliko se Eini? - Einin käsi liikahti! Nytkö se jo herää? - Eini aivasti! Nyt se varmana heräsi! - Harakat rääkyy puussa! No nyt se viimeistään heräsi!" Joten nuo kaksi tuntia eivät välttämättä ole kovin rentouttavia...

Mutta tänä iltana en aio olla hälytystilassa, sillä Eini todennäköisimmin kuitenkin nukkuu tunteja, ennen kuin herää ensimmäisen kerran. Pitikin mennä kirjoittamaan tuollaista! Tietenkin hän heti aivasti tai yskäisi ja itku alkoi. No, onneksi tämä itkukohtaus ei vaatinut suurempia toimenpiteitä kuin kadonneen tutin uudelleenasennuksen.

Hoh...pitäisi nyt varmaan keksiä jotakin mieluista tekemistä...jotenkin kyllä alkoi jo vähän väsyttääkin...aika kuluu, aika kuluu, oma aika kuluu! Siispä lähden nyt miettimään, mitä teen. Onhan sekin kait yksi tapa viettää ilta. Miettiä, mitä kaikkea voisi tehdä. Voin seuraavassa postauksessa kertoa, mihin päädyin. Vai meninkö vain suoraan nukkumaan.

Center Parcs, Bispinger Heide

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, vietimme toisen koulujen syyslomaviikoista (!) Lüneburgin nummilla, tarkemmin sanottuna Bispingenissä Center Parcs -lomakylässä. Center Parcs on hollantilainen ketju, jolla on näitä lomakyliä luonnon katveessa ympäri Eurooppaa. Lomakylä koostuu "elämyskylpylästä", jonne kaikilla asukkailla on vapaa pääsy, sekä sadoista bungaloweista, joissa asukkaat majailevat. Lisäksi kylässä on tarjolla paljon aktiviteetteja etenkin lapsille mutta myös aikuisillekin, tosin lähes aina lisämaksusta.

Center Parcs (Eikä Santa Parcs, kuten pitkään luulin ääntämyksen perusteella - ja ihmettelin.)

Bungaloweissa on myös oma kyökki, jossa voi loihtia esimerkiksi aamupalan (kumiankasta).

Parina iltana olimme puiston trooppisessa keskusrakennuksessa...

 nauttimassa livemusiikista...

Estradi ennen esiintyjiä

...sekä ruoasta ja juomasta.

Jo kaluttu "Eisbein" sekä litran Oktoberfest-olut

Söimme myös useampaankin otteeseen "Heidschnuckea". Se on Lüneburgin nummilla vapaana vaeltava lammaslaji, jonka suurimpia loikkausyrityksiä tosin valvoo lammaspaimen. Söimme siis lammasta, joka oli saanut viettää koko elämänsä nummilla ruohoa syöden. Kerrankin lihaa saattoi syödä hyvällä omallatunnolla. Se oli myös oikein maukasta, maistui myös syöjille, jotka eivät normaalisti pidä lampaanlihasta.

Nummesta runoilleen Hermann Lönsin lautanen kahdelle hengelle. Heidschnuckefileetä, -pihviä ja -bratwurstia. Kylläisyyden multihuipentuma.

Paimen ja pari heidschnuckea

Kävimme myös yhtenä päivänä hevosvaunuajelulla nummella. Kaksi hevosta ja iso, kahdenkymmenen hengen kärry. Kyllä hevosissa on sitä hevosvoimaa.

Nummea

Kanervaa

Levähdyspaikka

Hepat

Äiti ja tytär hevoskyydissä

Viikko meni nopeasti ja sitten oli aika sanoa hyvästit...

...ja poiketa kotimatkalla vielä muutamaksi tunniksi Hannoveriin...

...ja sitten, Kukkulalla taas!

Hiljaisuus

Blogi on ollut syysunilla, sillä tämä syksy on toistaiseksi ollut aika ohjelmantäyteinen. Einin isovanhemmat Suomesta olivat meillä kylässä, koulujen syyslomalla kävimme Einin saksalaisten isovanhempien kanssa lomailemassa Lüneburgin nummilla, ja tällä viikolla Einin kummitäti oli hauskuuttamassa meitä. Ja kappas, kohta onkin jo marraskuu!


Täällä on puissa hieno ruska, etenkin meidän ruokatilan ikkunasta näkyvä hevoskastanja on taas upeassa keltaisessa väriloisteessaan. Lehtiä satelee jo tosin maahan, ja ulkona käppäillessä on kiva kuunnella lehtien kahinaa jaloissa. Vaikka tänään on taas ollut kirpakka syysilma, niin viime viikonloppuna saimme nauttia reilusti yli kahdenkymmenen asteen lämpötiloista! T-paitakelien paluu.

 

Miniatyyrileikkipuisto

Eini pistää jo kontaten pitkin huushollia ja yläetuhampaatkin ovat nyt puhjenneet. Talossamme on nyt kaksi rei'itintä, joista toinen vain malttaa majailla kirjoituspöydän laatikossa. Onneksi imettäessä olen säästynyt suuremmilta lävistysyrityksiltä.

Huutava rei'itin

Toivottavasti blogi ei siirry suoraan syysunilta talvihorrokseen. Jarruttaakseni siirtymistä alankin heti kirjoittaa seuraavaa tekstiä ;)

Retkellä ja myrskyn silmässä

 Sunnuntaina, kun Jens oli viemässä Laraa kotiin, tein Einin kanssa pienen retken. Menimme "Linnanpuistoon". Aina kun käyn siellä, totean, että täällä pitäisi käydä useammin. Pitkään minulla on myös ollut mielessä, että voisin mennä sinne Einin päiväunien aikaan ja lukea puistonpenkillä kirjaa. Nyt sunnuntaina vihdoinkin toteutin tämän. Vähän tulikin jo hoppu, sillä ilmojen kylmetessä siellä ei ehkä niin mielellään pitempää aikaa istuskele. Eilen mittari näytti +16 astetta, kun lähdin kotoa, mutta taisi mittari elellä ihan omaa elämäänsä, sillä kylmä siellä tuli! Vaikka oli pönikällinen teetäkin mukana. Kovin kauaa ei Einikään myös nukkunut, mutta sainpahan ainakin muutamat kirjansivuset käännettyä.

Einin herättyä lähdimmekin jo talsimaan kotia kohti. Matkalla näimme mm. katutaidetta. Jollakulla oli maalipurkki levinnyt maahan, ja ohikulkevat ihmiset hoitivat taideteoksen viimeistelyn.

Pysähdyimme myös leikkipuistossa keinumassa. Eini makaa aina liikkumatta ja painautuneena tuohon koriin kuin 9 g:n voimat rusentaisivat häntä. Hauskaa on silti! 

Ihan meidän talon lähellä on myös pieni kanala, jonne saa viedä ruoantähteitään kanojen ruoaksi, ja vastapalveluna kanat antavat muniaan. Mitäköhän Eini vastaa minulle joskus tämän kana-aitauksen luona, kun kysyn häneltä, että "Mitä kanat sanoo?" Hän sanoo kenties oikean vastauksen: "kot, kot". On kuitenkin hieman hämmentävää, että suomalaisten kanojen "kot"-sana on saksaksi uloste. Kot, kot siellä ja kot, kot täällä, siellä kot, täällä kot, jokapuolla kot kot. Tarkoitetaanko nyt kaakatusta vai sitä itseään? Kaksikielisyyden haasteita. Toinen vastaava sana on "pipi". Suomeksi haava, saksaksi pissa. Jos Eini joskus sanoo "Pipi tuli jalkaan", täytyy minun varmaankin ensiksi tsekata, että vuotaako veri vai virtsa...

Parhaillaan Kukkula on myrskyn kourissa. Ulkona on kamalia tuulenpuuskia. Trooppisen hirmumyrskyn Nadinen rippeet riepottelevat nyt meitä. Täytyi äsken ottaa nukkuva Eini parvekkeelta sisään turvaan, kun tuuli yltyi taas niin hurjaksi. Viereisistä puista ei ole onneksi ainakaan vielä irronnut suuria oksia, mutta puunlehviä on sadellut parvekkeelle sitäkin enemmän. Parveke saa nyt uuden vehreän syys-lookin.

Syöttötuoli ja leikkikehä

Nyt meillä on vihdoinkin syöttötuoli. Päädyimme hankkimaan Stokken Tripp Trappin, kun se kai on
sitten aika hyvä, ja jos lapsi vaan tykkää pyrstöään sen päällä lepuuttaa, niin sitä voi käyttää vielä monen monta vuotta. Uutenahan ne maksavat todella paljon, ja käytettyinäkin niistä saa pulittaa lantin jos toisenkin.

Meistä tuli viime keväänä "Ebayn pikkuilmoitusten" -fanittajia. Kyseessä on siis lehti-ilmoitusten kaltaisia "myyn/etsin" -ilmoituksia internetissä. Se vastaa kai Suomen "Keltaista Pörssiä" mutta ainakin sillä erotuksella, että Ebayn nettisivujen ulkoasua on jopa ihan miellyttävä katsella toisin kuin Keltaisen Pörssin huutavan keltaisen ja räikeän punaisen luomaa "harmoniaa".

Viime keväänä ostimme Ebayn kautta mm. Laralle isomman polkupyörän ja Einille leikkimaton. Nyt metsästin viimeiset kaksi viikkoa Tripp Trapp -tuolia kuin amatsoni äkkipikaista antilooppia. Monta pääsi nenän edestä karkuun; piti olla salamataktiikalla liikenteessä. Niinpä kävin päivittämässä Ebayn Stokke -sivua aina kun muistin ja silloinkin, kun en muistanut. Lisäsin selaimeen palkin, josta pääsin suoraan yhdellä klikkauksella katsomaan uusimmat jahdattavat. Kun jouduin toistamiseen poistumaan koneelta tyhjin käsin (metsästimme siis aluksi helahoitoa, eli tuolia ja vauvanistuinosaa samassa paketissa), päätin, että tarraisin kynsilläni seuraavaan myyntiin tulevaan babysettiin, ja hankkisimme tuolin erikseen. Heti seuraavana päivänä näin yksittäisen babysetin ja ammuin nuoleni. Hah, osuma! Vieläpä meidän kaupungistamme ja sillä kuosilla, josta eniten ehkä pidinkin. Itse istuinosan väri oli musta, joka ensiksi askarrutti, sillä tuolimme olisi vaalean puunvärinen (harmoniaa à la Keltainen Pörssi?). Seuraavana iltapäivänä tuli taas yksi tuoli myyntiin, taas meidän kaupungistamme, ja hyökkäsimme heti sen kimppuun puhelinlankoja pitkin. Ei jousi amatsonia pettänyt - tuoli oli meidän. Myyjä oli täysin ihmeissään nopeudestamme: "Vastahan minä ilmoituksen nettiin laitoin."

Vielä samana iltana Jens kävi noutamassa saaliimme. Kokosimme tuolin istumakuntoon, ja tuolin todellinen omistaja, neiti Eini, pääsi istumaan ensimmäistä kertaa valtaistuimelleen pöydän päähän. Se oli selvästikin mieleinen paikka. Naama oli hymyssä, ja ai että, kun jaloilla pääsi ihanasti potkimaan jalkalevyä.

Tripp Trapp, leikkimatto, leikkikehä

Eiköhän ainakin muutama vuosi tuon tuolin kanssa vierähdä. Sitten kun emme sitä enää tarvitse, voimme päästää tuolin takaisin luontoon muiden amatsonien ja legioonalaisten metsästettäväksi. Jos Eini ei rummuta jaloillaan tuolia puhki, niin voi hyvin olla, että saamme vielä tuolista saman verran tuohta takaisin, kun me siitä pulitimme.


Toinen hankintamme Ebayn pikkuilmoitusten kautta oli tämä leikkikehä Einille. Se oli oikein hyvässä kunnossa, ei mitään valitettavaa. Toissa päivänä silmääni kuitenkin pisti, että on tekstiilitaiteilija tainnut hiukan olla itse untenmailla kankaita tehdessään.

Give me goodnight kiss

...but than we have to say...good night!

Taistelu jäävuoria vastaan

Olipa kerran sunnuntai, jolloin ei ollut Jensin päivä.

Aamu valkeni kauniina ja kuulaana. Nautimme aamupalasta kaikessa rauhassa. Syötyämme ja astioita pöydästä korjatessa Jens totesi: "Olipa ihana aamu, niin kiireetön ja stressitön". Siihen se autuus päättyikin. Ei kerinnyt kulua edes minuuttiakaan, kun asiat menivät nurin, ja astiat. Ryminällä. Tiskikoneemme, joka tällä hetkellä ei seiso oikealla paikallaan, kaatui kumoon. Riks, räks ja poks. Laseja meni rikki, Einin syntymävuoden talvisesonkimuumimukista lohkesi pala irti ja Laran Mymmeli-kulho sai myös lohkeaman. Sirpaleita ja vääntyneitä tiskikoneen osia. Hyvää huomenta!

Puolenpäivän jälkeen lähdimme kovalla kiireellä kohti bussipysäkkiä. Alamäessä Jens säpsähtää: "Tänään on sunnuntai. Bussit taitaa ajaa eri aikatauluin." Niinhän ne ajaa. Bussi oli juuri hetki sitten mennyt, joten jouduimme odottamaan 20 minuuttia seuraavaa kuljetusta. Kymmenen minuuttia ennen bussin saapumista Jens päätti ottaa kameralla kuvan. Kas, kamera ei mene päälle. Akku oli unohtunut kotiin laturiin. "Jos juoksen kotiin, haen akun ja juoksen takaisin, niin kerkeän juuri siksi, kun bussi tulee", sanoi Jens. Ja niin hän lähti juosten matkaan kolmenkymmenen asteen helteessä. Noin kymmenen minuutin kuluttua hän saapui takaisin bussipysäkille, hikisenä, mutta valmiina ottamaan kuvia ladatun akun voimin. Kamera meni mallikkaasti pääälle, mutta näytöllä vilkkui teksti "Ei muistikorttia".

Bussi vei meidät keskustaan, jossa oli viikonlopun ajan live-musiikkia sekä viini- ja ruokakojuja. Löytyipä monen kojun keskeltä myös tämä suomalainen loimulohikoju "Loistelohi". Tietenkin meidän oli ostettava lounaaksi loimulohta. Se oli oikein mehukasta, eikä Jensiä varmaan myöskään ilahduttanut se, että hän pudotti puolet lohikimpaleestaan maahan.

Loimulohi Saksaan rantautuneena.

Kuva lauantailta, jolloin kaikki sujui hyvin!

Iltapäivällä oli Jensin lähdettävä viemään Lara kotiin. Sanoimme "heipat", mutta ei kulunut kauan, kun he palasivatkin luoksemme. Kaikki junat olivat noin kaksikymmentä minuuttia myöhässä. He päättivät mielummin odottaa luonamme tunnin kuin sillä juna-asemalla, jossa heidän pitää vaihtaa vain kerran tunnissa kulkevaan junaan. Tunti kului, he lähtivät uudestaan matkaan, ja junat olivat edelleen 20 minuuttia myöhässä. Jensin piti siis ostaa lippu kaukojunaan, että pääsi seuraavaan kaupunkiin ajallaan.

Paluumatkalla oli minuutista kiinni, etteikö hän olisi kerinnyt kaupunkiimme matkaavaan junaan. Seuraavaa junaa hänen täytyi odottaa puoli tuntia. Hän päätti käydä siinä ajassa ruokakaupassa ja osti muun muassa hedelmiä. Kaupungissamme hän juoksi taas hikihatussa bussiin, johon juuri ja juuri kerkesi. "Ah, nyt voin hetkeksi hengähtää ja kaivaa kirjan esiin." Jossain vaiheessa ihmisten puheensorina sekoittui hänen lukemaansa tekstiin, ja hän havahtui siihen, kun koko bussi nauroi. "Täällä pyörii hedelmiä ympäriinsä, hohoho". Jens vilkaisi hedelmäpussiaan, johon oli tullut selvä vaje. Hänen ostamansa persikat olivat lähteneet pussista omille teilleen ja vierivät nyt bussin lattialla myötäillen jarrutuksia ja kaasutuksia. Pääsipä Jens vielä juoksemaan vierivien persikoiden perään bussin käytävälle.

Vihdoinkin hän pääsi kotiin, väsyneenä, ja monta koettelemusta rikkaampana. Yht'äkkiä hän kuitenkin iloitsi: "Minullahan on pakkasessa yksi jääkylmä limsa!" Se jos mikä virkistää rankan päivän jälkeen. Hän ei kyllä edes saanut lausettaan loppuun, kun tiesi jo ilon vaihtuvan taas epäonneen. Avainsana: pak-ka-ses-sa. Jääkylmää limsaa, toki, mutta räjähtäneenä.

 

Lamppuasiaa

Jospa nyt kerrankin pääsisin puhumaan vähän sisustuksesta! Siitä ei ole tullut pahemmin jaariteltua. Siispä nyt on asiaa lampuista.

Yritin etsiä meille Suomesta lamppua ruokapöydän päälle sekä olohuoneeseen. Ruokapöydän päällä meillä ei ole ollut vielä lampun lamppua, ja olohuoneessa meillä on ollut Ikean paperipallo sellaisena "kunhan-siellä-nyt-edes-jotakin-roikkuu-mihin-päänsä-voi-kolauttaa" -lamppuna. Kuinkas sitten kävikään? Löysin lamput makuuhuoneeseen ja eteiseen, joissa meillä on jo valaisimet. Tosin nehän olivat vain siis väliaikaiset valaisimet, olivathan?

Eilen laitoimme eteisen valaisimen paikoilleen. Sen sisältä puuttuu vain oikea lamppu. Nyt siellä on sellainen liian kirkas muhkula, ettei tarvitse olla edes dracula halutakseen paeta valoa pimeään, mustalla sametilla vuorattuun arkkuun. Enpä olisi ajatellut hankkivani kristallilamppua, mutta tämä palleroinen kimaltelee ja vinkkaa silmää niin aurinkoisesti, että toivottavasti toivottaa kaikki ovesta astuvat vieraat heti tervetulleiksi.

Niin...ja jostain kumman syystä meidän uusi makuuhuoneen lamppu killuu tällä hetkellä olohuoneen katosta, mutta ehkä se löytää tiensä joskus sinne makuuhuoneeseenkin. Ehkä. 

Ruokapöytä on siis edelleen lamputta. Toistaiseksi siis jatkanemme syöntiä pimenevissä illoissa kynttilänvalossa tai siinä toivossa, että auringon viimeiset säteet osuisivat juuri pöytämme ylle. Ei näissäkään valaisuratkaisuissa minusta mitään vikaa ole.

Ruusuja ja palloja

Synttärit oli ja meni. Sisuja on syöty, ilmapalloja puhallettu, ja ilmapalloja on paukahdellut. Loppuillasta täällä pyöri Muumit suomeksi liudalle saksalaisia lapsia. Hyvin uppos! Jens myös innostui ostamaan niin paljon ruusuja, että meiltä loppuivat sopivat maljakot kesken. Onneksi Iittalan Kartio-kaadin käy myös hyvin hätävaramaljakosta!

Eini oli ihan innoissaan meiningeistä, niin innoissaan, että jäi toiset päiväunet välistä, kun ei millään malttanut nukahtaa. Etenkin jännä hetki oli silloin, kun isommat lapset alkoivat leikkiä ilmapalloilla. Eini istui lattialla sylissäni ja katseli haltioituneena, kun silmien ohi suhahti punainen pallo, katonrajasta laskeutui keltainen pallo ja oikealta pukkasi sinistä palloa muiden lasten kiljuessa ja pomppiessa. Jossain vaiheessa Einin päähän laskeutui myös jotakin harmaata. Erään pojan lippis sai hetkeksi uuden omistajan.