perjantai 2. marraskuuta 2012

Mitä tänään syötäisiin?

Otsikon kysymys esitetään ainakin meidän perheessä lähes päivittäin. Tästedes vastauksen kysymykseen saamme helpommin kuin koskaan aikaisemmin! Ostin nimittäin viime viikonloppuna Aldista viidellä eurolla keittokirjan, jossa on vuoden jokaiselle viikolle/päivälle reseptit. Reseptit vaikuttivat myös olevan aika simppeleitä ja herkullisia.


Kalenterin saa kätevästi "seisomaan omilla jaloillaan"
Yhden viikon ruoat yhdellä sivulla
Viikonlopuiksi on viikonloppumenut: alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka

Eilen oli marraskuinen torstai, joten orjallisesti kirjaa noudattaen tein marraskuisen torstain reseptin: Schupfnudeln.


Huomaa nuudeleiden jämäkkä muoto!

Se ei mennyt sitten ihan niin kuin Strömsössä. Minun nuudeleistani tuli...jotenkin erilaisia. Nuudelit olisi myös pitänyt keittämisen jälkeen käyttää sulassa voissa. Enpä jaksanut jokaista löröä sinne erikseen dipata, joten kaadoin sulan voin suoraan tarjoiluastiaan. Rikoin varmaan kaikkia mahdollisia etikettisääntöjä. Vaikka nuudeleitteni ulkomuoto on kyseenlainen, niin onneksi ne kuitenkin maistuivat ihan hyviltä. Seuraavan vuoden marraskuisena torstaina taidan kuitenkin suosiolla hypätä suoraan perjantain reseptiin, ellen tulevan vuoden aikana ole käynyt nuudelinpyörittämiskurssilla ja läpäissyt sitä "al dente" -arvosanoin!


Hieman erilaisia nuudeleita





3 kommenttia:

  1. Erilaisuushan on tätä nykyä pop ja rikkaus! Anna vaan nuudeleille jatkossakin mahdollisuus!
    Oisittepa täällä tyhjän huoneen pirskeissä kanssamme! Paati paati!;)

    VastaaPoista
  2. Tyhjän huoneen pirskeet??? Iso-HOOnko? Vai kenen? No olisimmepa, olisin tuonut nuudeleita mukanani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso-Hoo, MC Jusse&Irmssi3. marraskuuta 2012 klo 2.02

      Hihii, eikun Irmssin kimppakämpässä:) Asukkaat vaihtuu toisiin, peruskiertokulku, Irmssi vaan jää.
      Juuti liityi seuraan ja nyt täällä aamuyön tunneilla jutellahan
      ja tunnelmoidaan!

      Poista