Kirjatohtori

Voi kirjaparat. Kirjapino koostuu kirjoista, jotka ovat tällä hetkellä jäähyhyllyllä. Eininaattori tykkää nykyään kovasti selailla kirjoja, mutta melkein yhtä paljon hän myös tykkää tuhota niitä. Tässä on vain osa kirjoista, jotka odottavat kirjatohtorin polikliniikalle pääsyä. En tiedä, saako kirjatohtori kirjoista enää täysin ehjiä, vaivat saattavat olla elinikäisiä. Jos hän kuitenkin osaisi liimata yhteen aukinaiset haavat ja estää vielä suurempien repeytymien synnyn, niin se olisi jo plussaa. Kirjatohtori kun on vielä täysin keltanokka alallaan.

Tässä vielä lähikatsaus muutamaan tapaukseen:

Yksin Ikeassa

Lauantaina ei osteltu biotuotteita, vaan ruotsalaisia tuotteita. Yksi sana: Ikea. Syy, miksi lähdimme koko poppoo Ikeaan, oli eräs kotiinkuljetuksessa vahingoittunut tuote, joka meidän täytyi käydä vaihtamassa ehjään. Tämä oli siis Jensin mielestä se syy, miksi me menimme Ikeaan. Minusta syitä oli paljon, paljon enemmän. Monisivuisen ostoslistan verran enemmän. Koska Jens halusi pois Ikeasta mahdollisimman pian, ja minä taas halusin olla siellä mahdollisimman pitkään, lähti hän lasten kanssa kotiin pakollisten suoritusten jälkeen, ja tadaa, siellä minä sitten olin: yksin Ikeassa (miljoonan muun kanssa)! Kerrankin saisin rauhassa katsella ympärilleni, miettiä, mitä tarvitsemme, pysähtyä jonkin hyllyn eteen niin pitkäksi aikaa kuin haluan, eikä minun tarvitse juosta Ikea-labyrintin läpi ennätysvauhtia, koska joko a) lapsi itkee tai b) se voi alkaa itkeä hetkenä minä hyvänsä.

Joten siellä minä olin ja nautin. Ne miljoona muuta ihmistä ei häirinnyt pätkän vertaa. Ei olisi haitannut, vaikka siellä olisi ollut vielä toinenkin mokoma kuleksimassa käytävillä ja katsomassa Ektorpia ja Hensvikiä lihapullakastikkeet suupielessä. Minä olin yksin ja kerrankin sain katsastettua kaiken, mikä mieltäni kutitti.

Ostoksista mainittakoon tämä hedelmin täytetty kulho. Tiedän, että äitini ilahtuu. ;)

BioBioBio

Lähdimme tänään iltapäivällä Einin kanssa 30 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevaan biokauppaan. Siellä meinaa seota. Hyllyissä on tarjolla lähes kaikkea, mitä ihminen nyt saattaa tarvita. Erikseen on vielä kylmähuone vihanneksille ja hedelmille, lihatiski biolihalle, juustotiski biojuustolle sekä vielä leipomotiski, bioa sekin, tietysti. Ja mikä sekoittaa päätä vielä lisää, on se, että hinnat eivät hivo taivaita.

Kotiin päästyämme alkoivat maistiaiset. Keitin heti ostamaani vihreää sencha-teetä. Hyvää. Söin kaksi siivua "vuorenkukkajuustoa" (Bergblumenkäse). Oikein hyvää! Maistelin kuivattuja mangoviipaleita, joita nytkin juuri popsin. Ihan kuin karkkia söisi! Ja löytyipä kaupasta myös jotakin suomalaista: Linkosuon Ruissipsejä! Kolme eri makua! Ne hyppäsivät silmilleni kulman takaa, ja käyttäydyin hetken ajan siten kuin hyllyssä olisi istunut itse paavi. Suuni ja silmäni levähtivät apposen auki, höpötin ja mumisin itsekseni "ai kun ihanaa, ai kun ihanaa" ja pitelin käsiäni poskillani kuin hahmo Huudossa.  Onneksi tällaiset julkisessa tilassa tapahtuvat yksinpuhelut ja sekoamiset voi kuitata lastenvaunuissa istuvalla lapsella. Hänelle minä tässä vain...kerroin...rukiin voimasta! Ja vielä kun höpötykset tapahtuvat suomeksi, niin selusta ja maine ovat täysin turvattuja. As if... 

Biosaaliini

Lähikuvassa vielä ne pienet, mutta suuren reaktion aiheuttaneet linkosuolaiset

Kukkulan Peppi ja sen äiti

Kaljuunnun, jos tätä tapahtuu useammin. Eilen Eini kiskaisi irti sievoisen tukon hiuksiani, jotka olivat päässeet valahtamaan hiuspompulan suojeluskehän ulkopuolelle. Läheltä korvaa, kiskomisen ääni oli oikein rapsakka. En ole vielä sen koommin tarkastellut, että omistanko nyt epiloidun alueen korvan tietämillä. Jens sanoi tietävänsä nyt, miksi jotkut naiset ajavat hiuksensa sivuilta millimetrin mittaisiksi kolmella ihoraidalla. Ehkä teen saman seuraavalla visiitilläni kampaajalle.

Tukko tukkaa

Ehkä huomaatte kuvassa myös pienen reiän keskellä laatikkoa. Siinä oli vielä eilen nuppi, jolla laatikon sai vedettyä auki. Meidän Kukkulan voimakkain tyttö Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu eli Eini onnistui jotenkin pyörittämään nupin irti. Nyt ei laatikko aukene, mutta ehkä sorkkaraudalla, kenkälusikalla tai puulastalla sen saisi auki. Meillä ei vain ole mitään noista kolmesta. Pitkätossun äiti rikkoi puulastan kahtia viime viikolla, kun sillä ei saanut käännettyä lettupannussa olleita kasvispihvejä, jotka koostumukseltaan olivat ennemminkin kasvishöttöä. Kiukuspäissäni demonstroin Pitkätossun merikapteeni-isälle, kuinka tämä lasta ei taivu senttiäkään, ja eihän se taipunut, vaan katkesi kahteen osaan. 

Uusi puulasta on jo tilattu sekä muovinen, taipuisa kääntöväline. Parempia pihviä odotellessa Pepin (ja sen äidin?) voimaharjoitukset (kenties) jatkuvat...

Hallo, kevät!

Kevättä on jo selvästi ilmassa, vaikka lunta hiljalleen sateleekin. Linnut piipittävät kuin sata kännykkää soisi yhtäaikaa, puiden oksien kärkiin on jo syntynyt pieniä pahkuroita ja pimeys laskeutuu päivä päivältä myöhemmin. Huvittavin kevään merkki on kuitenkin se, että tuntemattomat ihmiset ovat taas alkaneet tervehtiä. Eivät siis ainoastaan suomalaiset herää eloon keväisin/kesäisin, vaan myös astetta sosiaalisemmat saksalaisetkin.

Kun muutimme Kukkulalle, oli loppukesä. Talomme takaa kulkee metsäpolku kylän keskustaan. Lähes kaikki polulla vastaantulleet henkilöt tervehtivät minua ja silloista pallomahaani. Tuli talvi, meni Hallot ja Guten Tagit. Tuli kesä: "Hallo!" Tänä talvena olen sahannut tuota polkua useaan kertaan, eikä kukaan ei ole sanonut minulle mitään. Tänään, sekä kauppaan mennessäni että kaupasta tullessani, kaksi koiranulkoiluttajaa päästi kevättervehdyksensä ilmoille.

Kevään täytyy siis olla täällä.

Kevään ensimmäiset tulppaanit

 

Ystävänpäivän menu

Hyvää (eilistä) ystävänpäivää vielä kaikille ystäville!

Minä ja Eini vietimme osan ystävänpäivästä lekurilla, kun Eini sai taas rokotuksia. Lopun illan vietin enemmän tai vähemmän keittiössä, kun olin saanut päähäni valmistaa Jensille ystävänpäivän menuun alku-, pää- sekä jälkiruokineen. Tässä tuotokset:

Alkuruoaksi tein Graavilohi-tortilla susheja. Ajattelin, että niiden tekemiseen olisi mennyt enemmänkin aikaa, mutta nehän pyöräytti valmiiksi ihan muutamissa minuuteissa. Oli kyllä ihan hyvääkin, ja jopa aika pelottavalla tavalla oikean sushin makuisia! Tosin olen syönyt sushia ehkä jopa kaksi kertaa, joten muistikuvani sen mausta saattavat olla hieman hatarat. Nämä olisivat näppäriä ja nopeita pikkutarjottavia esimerkiksi jonnekin juhliin.

Pääruoaksi oli sitten tarjolla Sitruuna-timjamipossua punasipulipedillä, rucola-pottuja ja salaattia. Ihan maukasta, mutta koska kaikkiin ruokiin tuli sitruunaa ja meidän sitruunat eivät olleet enää juuri puista poimittuja, aamukasteen kultaamia, niin ruoka oli ehkä hiukan liian hapokasta. 

Jälkiruoaksi kumosin lautaselle keskiviikkona tekemäni ja pakkasessa yön yli palelleen Vadelma-jogurttijäädykkeen. Juuri ennen tarjoilua valmistin vielä siihen kuuluvan suklaakastikkeen. Kas, tämä kastike ei päässyt kastikkeiden kastiin. En tiedä mitä tapahtui, mutta se, mitä kattilassa syntyi, ei ole koskaan kastiketta nähnytkään. Tuotos oli lähinnä brownie meets toffee -kaltaista kovaa, tosin ihan hyvänmakuista, purtavaa. Jos joku jälkiruokanero osaisi kertoa minulle, mitä tein väärin, niin ihan mielenkiinnolla kuulisin, että missä mentiin metsään. Mietin myös syödessämme, että jos jossain ravintolassa tarjotaan jäädykettä jälkiruoaksi, niin miten se kuuluu syödä sivistyneesti? Odottaa, kunnes lautasella on sulanut läntti, vai kuinka? Me nimittäin hakkasimme lusikoillamme jäädykettä kuin olisimme veistäneet lumiveistosta, muuten ei jäädykkeestä oikein mitään saanut irti. Hyvää, mutta jokseenkin äänekästä ruokaa.

Tämä oli siis Satsuman kyökin menuu tälle ystävänpäivälle. Sitä oli hauska suunnitella ja tehdä, eikä missään vaiheessa tullut keittiöpaniikkia = "Tuolla palaa pohjaan, tuolla kiehuu yli, missä kauha, missä kansi, mistä ylimääräiset kahdeksan kättä ja kuusitoista jalkaa -tilanne", vaan kaikki sujui rauhallisesti ja oikealla ajallaan. Kai sekin on jo saavutus, vaikka kastike muistuttikin ulkomuodoltaan enemmän sokeroitua multaa kuin juoksevaa lämmintä soossia. Pitäisi kyllä useammin harrastaa tällaisia monen ruokalajin illallisia. Johan tässä tuntee itsensä un petit peu ranskalaiseksi, vaikka Saksassa asutaankin.

Bon appétit, mon amis! 

Hei, me kävellään!

Nyt meillä on yksi kävelijä talossa enemmän.

Voisi oikeastaan sanoa, että maanantaina Eini oppi kävelemään. Päivän aikana hän oli jo tehnyt muutamia pitempiä pyrähdyksiä, mutta illalla oppimisen vauhti vain kiihtyi. Lähdin vähän ennen kuutta joogaan, palasin kotiin kello kahdeksan, ja kotona minua oli vastassa kävelijä, ei enää päätoiminen konttaaja, jonka olin kotiin jättänyt. Tyttö vain käveli ja käveli ja käveli, ja oi kun se oli hauskaa!

Tässä pieni taidonnäyte uutukaisesta kyvystä:

Sitä ravausta onneksi vasta odotellaan...

Rosenmontag

Tänään monet kaupat sulkevat ovensa jo puoliltapäivin, ja iltapäivällä on karnevaalikulkueita - jos olen oikein käsittänyt. Saksalainen "Fasching", eli karnevaalit, on minulle hieman hämärän peitossa, vaikka olen viettänyt elämästäni noin viisi, kuusi tai seitsemän vuotta Saksassa. Tänään ainakin pukeudutaan naamiaispukuihin ja syödään munkkeja. Kai. Niin me ainakin tehtiin. Tai no, Eini puettiin naamiaispukuun, ja minä ja Lara söimme munkit. Hyvä työnjako.

Sammakkoprinssi

Laran munkki oli elinvoimainen

Minun munkiltani oli jäänyt nenä ja hiukset leipomoon

Olohuoneen uudet kujeet

Meillä on uusi olohuone!

Tai no, uusi ja uusi, mutta ainakin upgreidattu versio edellisestä.

Tässä olimme vielä rakennusvaiheessa:

Ja tuntien nikkaroimisien jälkeen olohuoneen yksi seinistä näyttää nyt tältä:

Tietysti minulla pitäisi olla nyt vertailukohteena vanha kuva olohuoneestaamme, mutta en sellaista tähän hätään jaksa etsiä. Olemme kuitenkin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväisiä! Ja saimme paljon sellaista uutta säilytystilaa, johon Eini ei pääse käsiksi: lasivitriini ja seinähyllyt. Nyt lehdille on vihdoinkin uusi ja järkevä paikka piippuhyllyllä, poissa Eininatorin kynsistä! Kyseinen Eininator otti myös viime viikolla ensimmäiset askeleensa ilman tukea! Että kohta ravataan, mutta ystäväni sanoja lainatakseni: "No kunhan ei laukkaa!" Ihahaa, ja talvilaitumille (tänne satoi taas yöllä rutkasti lunta).

Letkeää perjantaita kaikille!