Öttiäisiä

Nyt otti ohraleipä. Huomasin eilen, että meidän sisällä olevissa jo nuukahtaneissa ruusuissa oli tuhansittain joitakin öttiäisiä. Ensiksi ajattelin, että ne ovat hämähäkin poikasia, sillä ne olivat myös tehneet seittiä kukkien ympärille. Käännyin kaikkitietävän internetin puoleen, ja tämä ehdotti, että nämä öttiäiset saattaisivat olla vihannespunkkeja. Tämäpä ilouutinen. Ei siinä mitään, jos nämä örkit olisivat vain pysytelleet niissä nuukahtaneissa ruusuissa, jotka joka tapauksessa menevät roskiin, mutta ne ovat jo marssineet sotisovissaan samalla ikkunalaudalla olleen orkidean kimppuun. Ei hyvä. Vein orkidean eilen kirjaimellisesti suihkuun siinä toivossa, että nämä hämähäkkieläimet jättäisivät kukan rauhaan. Joillakin nettisivuilla suositeltiin mäntysuopaliuoksen suihkuttamista kasville. En vain tiedä, mikä olisi Saksan vastine mäntysuopaliuokselle tai Tolulle, jota myös suositeltiin. Ironista on, että sekä Havu Mäntysuopa että Tolu ovat saksalaisen konsernin valmistamia.

Eilen illalla huomasin orkideassa yhden örkin. Listin sen heti. Tänään olen jo bongannut kolme. Orkidea on taas suihkussa. Tuskin kukkakaan nauttii tästä yllättävästä kosteuden lisääntymisestä, mutta ne viheliäät öttiäiset vasta hallaa tekevätkin. Vielä muutamia päiviä sitten kukka oli niin elinvoimainen ja nyt se näyttää tältä. Viherpeukaloilta otetaan vinkkejä vastaan, miten tämä sota voitetaan!

Surullinen orkidea

Parveni on linnani

No niin, nyt Laran parvisänky on päässyt ulos kuorestaan ja noussut uusiin sfääreihin. Kiva sänky on. Itsekin kömmin kerran ylös katsoakseni maisemia ja testatakseni virolaista puuseppätaituruutta. Ei ole valittamista. Larakaan tuskin putoaa ylhäältä alas, sen verta korkea on tuo kaide. Sen yli pitäisi melkein tarkoituksella kiivetä, jos haluaa kokeilla alastuloa ilman tikkaita. Vielä pitäisi tuo peti kiinnittää seinään, mutta keittiömme sijaitsee seinän toisella puolella ja Jens epäili, että juuri siinä kohdassa, mihin hänen pitäisi porata, menisi vesijohto. Joten emme lähteneet ottamaan riskiä ja ilahduttamaan alakerran naapuria virvoittavalla kevätsateella makuuhuoneeseen. Kun suihkussakaan ei mielellään saisi käydä enää kello kymmenen jälkeen, niin epäilen, että veden konkreettinen näkeminen varsinaisesti parantaisi naapuruussuhteita, vaikka kuinka toisikin helpotusta tähän helteeseen.

Larakin tykkää uudesta sängystään. Tänään hän ilmoitti menevänsä päiväunille, vapaaehtoisesti, täysin omasta aloitteestaan. Onkos moista kuunaan kuultu? Myös lauantaisissa Euroviisuissa hän kannatti Viroa, sänkynsä kotimaata.

Möö. Valtakunnassa kaikki hyvin.

Waldeinsamkeit

Saksan kielessä on olemassa sana sille "ilmiölle", kun ihminen on yksin metsässä. Waldeinsamkeit. Kuulin tästä sanasta ensimmäistä kertaa eilen ja en voinut kuin nauraa. Mielestäni on loistavaa, että tällaiselle Saksan mittapuulla harvinaiselle ilmiölle on oma sanansa. Suomalainen kun on metsässä, on hän siellä lähes poikkeuksetta yksin. Saksassa sen sijaan törmää ihmisiin sellaisissakin hornan kolkissa, joissa ei luulisi elävän muita kuin esitumallisia mikrobeja. Joku onkin joskus sanonut, että Saksassa on mahdotonta eksyä. Jos huomaat eksyneesi ja alat paniikissa lukea karttaasi ja sohimaan kompassillasi eri ilmansuuntiin, niin ennen kuin kompassin viisari on ehtinytkään värähtää pusikosta pöllähtää Hans fasaaninsulka hatussaan ja kysyy ystävällisesti: "Brauchen Sie Hilfe?".

Siksi onkin hienoa, että viime viikonloppuna saimme nauttia Waldeinsamkeit-tunteesta. Olimme lähdössä pyöräretkelle naapurikaupunkiin, mutta pyöräni vaihteisto hajosi aivan alkumetreillä. Oli siis suunnitelma B:n paikka. Päätimme testata uutta kannettavaa pallogrilliämme. Saksassa ei käsittääkseni saa grillata ihan missä tahansa puistossa, joten katsoimme netistä grillaukseen sopivan paikan. Yksi näistä paikoista oli noin 30 minuutin kävelymatkan päässä kotoamme.

Metsäaukio-mme

Saavuimme lopulta metsäaukealle ja pälyilimme epäuskossa ympärillemme: "Missä ovat kaikki ihmiset?" Paikalla ei ollut ristinsielua, vain kauris hyppi meitä pakoon metsikköön. Olin etukäteen kuvitellut paikalla olevan ainakin muutaman ihmisryppään, joiden keskeltä tupruttelisi ilmaan savua. Nyt aukiolla olimme vain me, grillimme, muutama hämähäkki ja ilmassa kaartelevat pääskyset. Waldeinsamkeit pur.

En edes tiedä, kuinka monta tuntia viivyimme aukiolla. Grillasimme, söimme, loikoilimme viltillä pilviä ja pääskysiä katsellen. Ja kaikki nämä tunnit olimme yksin. En ole ennen tainnut kokea vastaavaa Saksassa. Maailmankirjat menivät hetkeksi sekaisin.

Nalle, yksin metsässä

Grillikin läpäisi testin loistavin arvosanoin. Hiilet hehkuivat vielä silloinkin, kun teimme jo lähtöä. Olisimme siis voineet grillata isommallekin joukolle. Mutta Hans ja hänen kaverinsa olivat jossain muualla sinä päivänä. Miten harmillista... ;) Tälle aukiolle aiomme vielä palata ja usein.

 

 

Helle

Sateinen kausi on vaihtunut helteisiin. Eilen ja toissapäivänä oli sellainen "jos liikautat edes pikkusormeasi, niin hikoilet" -sää. Eikä lämpömittari pyörinyt kuin siellä kolmenkympin tuntumassa. Minusta on selvästi tulossa vanha, kun kovat lämpötilat eivät enää innosta. Etenkin täällä Saksassa niistä kovista lämpötiloista ei juuri edes ole mitään iloa, koska täältä puuttuvat järvet. Jos on kuuma, niin silloin läträtään vedessä. Onhan täällä paljon maauimaloita, mutta kovilla helteillä ne ovat lähes poikkeuksetta tupasen täynnä. Kaupungistamme taitaa löytyä yksi iso järvi. Siinä ei tosin saa uida, koska sieltä saamme juomavetemme. Jos kuitenkin kaipaat liikkuvan veden liplatusta ja auringon kimalletta aallonharjoilla ja päätät lähteä järvelle, niin jaat sen noin kymmenen tuhannen muun ihmisen kanssa.

Kävelyllä järven rannalla. Missä on ohituskaista?

Tein myös pahan virhearvion. Asumme ylimmässä kerroksessa, jotka tunnetusti saattavat hiukan kuumeta kesällä. Viime syksynä, kun täällä oli n. 35 asteen lämpötiloja, iloitsin siitä, kuinka asuntomme pysyy silti niin ihanan viileänä! Asuntoamme reunustaa etelän puolella kaksi isoa puuta, meidän omat luonnon päivänvarjomme. Iso hevoskastanja ja toinen, toistaiseksi tunnistamaton puu. Nyt, kesällä, kun aurinko paistaa - yllätys yllätys! - korkeammalla kuin syksyisin, eivät nuo luonnon päivänvarjomme suuruudestaan huolimatta oikein pysty estämään valonsäteiden kimpoilua seiniimme. Joten saimme kuin saimmekin asuntoomme saunan, josta Jens niin unelmoi. No, ei täällä onneksi sentään ihan saunan lämpötiloissa mennä, mutta etenkään iltapäivällä sana "viileä" ei oikein enää sovi kuvaan.

Vasemmalla hevoskastanja, oikealla puu ja ylhäällä se aurinko.

Ainakin yksi hyvä puoli tässä helteessä on. Pääsen vihdoinkin pukemaan kesävaatteita tytöntylleröni, kutsutaan häntä nyt vaikka Einiksi, päälle. Pelkäsin jo, että hän kasvaa pian jo joidenkin kesävaatteiden ohi. Einin mielestä on ihanaa, kun on lämmintä. Silloin ei tarvitse olla sullottuna vaatteisiin, joten jaloilla pääsee potkimaan ilmaa huomattavasti paremmin! Äidilläkin on vähän helpompaa, kun ulos voi vaan lähteä.

Jee! Kesä, kesä, kesä!

Paketti Põlvamaalta

Tänä aamuna ovikello soi, ja meitä oli vastassa paketti Põlvamaalta. Jens oli tilannut sängyn noin pari viikkoa sitten, ja hänelle oli kerrottu, että toimitusaika on n. kuukausi. Joten oli iloinen yllätys, että saimmekin parvisängyn jo tänään! Ripeää toimintaa, hyvä virolaiset! 

Tältä sängyn pitäisi sitten valmiina näyttää. Päästään taas vaihteeksi kokoamispuuhiin.

Kuva Suwem

Ihan kiva saada tähän lähinnä Ikealla sisustettuun kotiin jonkin muunkin valmistajan tuotteita. Nyt täytyy vain toivoa, ettei Lara putoa unissaan tuolta ylhäältä alas. Kun joskus on ollut hyvin hankalaa pysyä öisin edes patjan päällä.

Vihdoinkin

Huh, olipas tappelua saada tämä blogi pystyyn. Keskittymiskyvyllä ja kognitiivisilla taidoilla ei tässä elämäntilanteessa hurrata! Ne valuvat kehostani äidinmaidon myötä pois. Jotenkin kutenkin tämä blogi on nyt kuitenkin nähnyt päivänvalon, ja enköhän pääse syventymään bloggailun saloihin postaus postaukselta.

Olen siis suomalainen Saksassa. Asun nelikuukautisen tytöntylleröni ja tytöntyllerön isän, joka puolestaan edustaa nykyistä asuinmaatani ja jota voisimme kutsua vaikka Jenssiksi, kanssa kukkulalla. Kukkulan korkeutta en tiedä, mutta kauas täältä näkee, jos oikein pinnistää (ja on sijoittunut oikealle kohdalle)!

Kuva kukkulalta. Kaukana siintää kirkko. Siintää, siintää. ;)
Suurennuslasit tai kakkulat nenälle! Tai klikkaa kuva isoksi.

Minulla kävi usein mielessä, kun viime syksynä kukkulalle muutimme, että tästä rumbasta pitäisi pitää blogia. Minä olin raskaana, asuntoa piti remontoida, ja huonekaluja meillä oli nolla. Keittiötäkään meillä ei ollut, sillä Saksassa on hyvin usein tapana tuoda ja viedä oma keittiö mennessään. Mutta oli meillä toasteri, jolla saimme tehtyä herkullisia toasteja illalla, sitä seuraavana iltana ja jopa sitä seuraavana iltana. Makuelämysten paletti suorastaan häkellytti laajuudellaan!

Uskollinen Daisy-lehmämme, joka ruokki meitä pula-aikana.

Nyt, noin puoli vuotta myöhemmin, on asuntomme jo hivenen kodikkaampi kuin tuolloin viime syksynä, jolloin ruokapöytänämme toimi ylösalaisin käännetty pahvilaatikko ja ruokapöydän tuoleina mm. ylösalaisin käännetty roska- ja olutkori. Suurimmat hankinnnat ovat jo (toivottavasti) takanapäin, mutta pienempiä asioita ja esineitä vielä puuttuu. Huomenna meille tosin saapuu vielä suurehko satsi, nimittäin Virosta tilattu valkoinen parvisänky tytöntylleröni isän toiselle, 7-vuotiaalle tytöntyllerölle, joka asustaa meillä viikonloppuisin ja jota voisimme kutsua vaikka Laraksi.

Vihdoinkin sain siis tämän blogin pystyyn, tosin ehkä hivenen myöhässä, sillä olisi ollut hauska ikuistaa kodin remontointi ja sisustaminen ihan alusta lähtien. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lähinnä teen tätä blogia ihan omaksi ilokseni, muistoksi (kotiäidin avuton huuto ulkomaailmaan ;). Ehkä jotkut kavereistani seuraavat kukkulan tapahtumia. Ehkä joku täysin tuntematon eksyy joskus näille sivuille, ja jos hän tästä blogista jotain saa irti, niin sitten on oma ilonikin kaksinkertaistunut. Tuleeko tästä muuta kuin täyttä soopaa - en tiedä. Sehän selviää kohta!