Desilitra

Päätin tänä iltana panostaa vähän enemmän ruoanlaittoon ja tehdä risoton. Siihen tarvitsin mm. 2 dl raastettua parmesaania.

Olin juustotiskillä ja pyysin palan parmesaania. Ainut valmiiksi leikattu pala näytti vähän liian pieneltä. Myyjä kysyi minulta, että kuinka paljon juustoa tarvitsisin. Sanoin, että noin 2 dl. "Desilitraa?!?", myyjä kysyi halolla päähän lyöty ilme kasvoillaan. "Niin, siis raastettuna", vastasin. "Desilitraa...", myyjä toisteli ihmeissään silmiä pyöritellen. Siinä vaiheessa ajattelin, että juustoa näköjään saa ostaa vain grammoissa tai siivuissa...

Kotona sitten selitin juustotiskin tapahtumat Jensille. Että myyjä katsoi minua monttu auki pyytäessäni noin kahden desilitran verran juustoa. Siihen Jens totesi, että niin, Saksassahan puhuttaisiin 200 millilitrasta. Tästä millilitrakäytännöstä olen ollut tietoinen, mutta olen silti ajatellut, että kyllähän ihmiset nyt desilitrat tuntevat, vaikka leipoisivatkin millilitroissa. Koulussahan nuo asiat ainakin opetetaan, eikö?

Koulussa opetetaan, mutta kuten Jens  sanoi, että jos desilitralla ei ole enää oppitunnin jälkeen suurta osaa elämässäsi, niin se saattaa unohtua. En minäkään varmasti enää muista kaikkea viidennellä luokalla opetettua, mikä ei moneen, moneen vuoteen ole enää ollut merkityksellistä elämässäni.

Mutta että desilitra. Tuo perusmitta. Tuo jokaisen pullaohjeen ydin. Aina se on ollut, ja aina se tulee olemaan. Mutta ei Saksassa. Ei ainakaan juustotiskillä.

Ah, kulttuurierot!

Illallinen George Clooneyn kanssa

Katsoin Jensin kanssa toissailtana elokuvan. Elokuvan mainoskatkolla tuli Nespresson mainos, jossa kaikki naiset sekoavat, kun kuulevat George Clooneyn olevan sisällä kahvilassa. En edes muista, mistä kaikki lähti liikkeelle, mutta vitsailimme George Clooneysta koko loppuillan.

********

Eilen illalla istuin ruokapöytään. "Älä katso taaksesi keittiöön. Isillä on sulle yllätys", sanoi Lara. "Yllätys!?", sanoin ihmeissäni. "Kivaa, pidän yllätyksistä!"

Istuin ruokapöydän penkillä pienen jännityksen vallassa. Odotin yllätyksen liittyvän ruokaan, mutta ei. Pienen hetken kuluttua viereeni istui mies. Käännyin katsomaan miestä. George Clooney. Vieressäni penkillä kahdenkymmenen senttimetrin päässä minusta istui George Clooney! Tuijotin häntä, ja George katseli minua miellyttävä, tosin stagnaattinen, hymy kasvoillaan. "Pitäisiköhän minunkin nyt kirkua?!", ajattelin.

En kirkunut, mutta nauramiselle ei näkynyt loppua.

Kun olin ollut viemässä Einiä nukkumaan, Jens oli printannut Georgen kasvot ja teipannut ne kiinni otsaansa. Georgen silmät oli puhkottu, jotta mies Georgen takana näkisi jotain. George oli vieraanamme koko iltapalan ajan. Tuo mies ei totellut enää nimiä Jens tai Papa, ainoastaan George.

Vieressani todellakin istui George Clooney. No, saksaa puhuva George Clooney. Miten tuollaiset paperiset kasvot voivatkin luoda noinkin todentuntuisen illuusion! Kiiluvat ja liikkuvat silmät sen kuin vahvistivat sitä. 

Oli oikein jännää ja kiehtovaa illallistaa noinkin suuren filmitähden kanssa.

Mutta! Se ei tarjonnut Nespressoa!

Clooney Kukkulalla

Pumpulihäät

Lauantaina vietimme 1-vuotishääpäiväämme.

Sää oli kuin morsian (he - he), viileän kirpakan syksyinen sellainen. Vuosi sitten hääpäivänämme oli pilvistä ja + 2 astetta, nyt oli aurinkoista ja + 6 astetta. 

Sen suurempia etukäteissuunnitelmia emme olleet päivälle tehneet. Jokin tunnelmallinen ravintolahetki siinti mielissämme, muuten olimme hetken vietävinä. Tuo hetki vei meidät sitten aamupalan jälkeen siihen päätökseen, että lähtisimme käymään vihkipaikallamme. Sieltä kävelisimme viereiseen puistoon, jonne hääpäivänämmekin suuntasimme. Vuosi sitten ruokailimme yhdessä puiston ravintoloista, mutta tänä vuonna kävisimme puiston eläintarhassa.

Tunnelmallinen ravintolahetki toteutui kuin toteutuikin! Söimme puiston kupeessa olleessa vanhanaikaisessa ravintolassa. Eini nukkui koko ruokailumme ajan, joten saimme viettää hääpäivämme kunniaksi ihan kahdenkeskistä laatuaikaa kera hyvän punaviinin ja ikkunoista sisään paistaneen auringon!

Syötyämme jatkoimme matkaamme puistoon ja nakitimme ohitsemme kulkeneen miehen ottamaan meistä kuvan saman ison puun juurella, jossa vuosi sitten olimme kuvattavina hääkimppu kätösessä.

Meidän hääkuvapuu

Tässä talossa söimme hääateriamme vuosi sitten. Nyt sivuutimme sen ja menimme eläintarhaan katsomaan, miten eläimet aterioivat.

Eläintarhaan päästyämme tajusimme, että emmehän me edes käyneet vihkipaikallemme. Unohtui. Oli muutenkin jo niin kivaa ja leppoisaa. Eläintarhassa Eini pääsi sitten mielipuuhiinsa – paijaamaan eläimiä. 

Oli kyllä niin mukava 1-vuotishääpäivä. Jo tämän takia naimisiinmeno kannatti, että pääsee ainakin kerran vuodessa viettämään näin ihanaa päivää! ;p

Värillä on väliä, etenkin välivärillä

Kävimme tänään Arabiakeskuksessa Iittalan ja Pentikin tehtaanmyymälöissä vähän "katselemassa". Eihän se sitten pelkästään katselemiseen jäänyt, vaan lähti sieltä jotain mukaankin, mm. Kastehelmi-tuikkujen ja Kartio-lasien välivärejä (mikä kumma väliväri?). Välivärit ovat usein todella kivan värisiä, joskus jopa kivempia kuin virallisessa valikoimassa olevat värit sekä loppupeleissä myös harvinaisempia. Ja huomattavasti edullisempia. Omistan yhden ainoan pikkuisen Mariskoolin, ja sekin on välivärinen. Ja mielestäni se on kivoimman värinen Mariskooli, jota olen kuunaan nähnyt.

Kotona käärin heti muutaman paketin auki ja laitoin Kastehelmeen ja Pentikin poroon tuikut antamaan valoa sadepilvien pimentämälle lounaspöydälle.

Sade-Suomi

Olemme edelleen noin kolmen viikon Euroopan-tourneella akselilla Saksa-Suomi.

Koulujen toiselle syyslomaviikolle suunniteltu saksalaisten isovanhempien luona vierailu kaventui Einin ja minun osaltani puoleen, sillä lensimme kesken lomaviikon Suomeen mummini hautajaisiin. Ja kun kerta Suomeen lensimme, niin päätimme sitten samalla olla täällä vähän pitempäänkin.

Olin etukäteen ajatellut, että Suomessa voisimme tehdä mukavia syysretkiä luontoon, mutta lähes jatkuva sade on pitänyt huolen siitä, että suunnitelmat ovat pysyneet pitkälti vain suunnitelmina.

Perjantaina sentään vähän aurinko pilkahteli. Silloin kiivettiin monta kertaa kivelle, jonka päällä jo minäkin lapsuudessani leikin.

Tänään, tiistaina, onneksi leikkipuistoiltiin jo aamupäivästä, sillä nyt, iltapäivällä, ulkona (rumpujen päristystä ja arvatkaa mitä, arvatkaa mitä!?!) sataa.