Keittiön kurkistusikkuna

Eilen aamu valkeni pienoisessa pakkasessa, ensimmäinen kerta tänä talvena. Lämpömittari näytti -2 astetta, ja hetken ajaksi pakkanen kävi myös -3 asteen puolella. Kattoikkunoihimme oli muodostunut hienoja jääkiteitä, ja keittiön ikkuna oli lähes muurautunut umpeen sen keskelle jäänyttä pientä ympyränmuotoista kurkistusreikää lukuunottamatta.

Auringon noustessa lämpötila nousi taas plussan puolelle, huurrekin hävisi, ja pian näkymä ulkomaailmaan oli taas kirkas kuin kiisseli.

Täysjyväspagetti kirsikkatomaateilla

Tässä resepti, joka pääsee tuohon "vain hyvien reseptien" -kansiooni. Resepti on paikallisen ruokakaupan vuoden 2014 seinäkalenterista. 

Täysjyväspagetti kirsikkatomaateilla

Neljälle:

• 350 g  kirsikkatomaatteja
• 2         valkosipulinkynttä
• 3 rkl    oliiviöljyä
• 2 hyppysellistä merisuolaa
• 300 g  rucolaa
• 400 g  täysjyväspagettia
• 1         salottisipuli
• 1         chilipalko
• 3 rkl    oliiviöljyä
• 100 g  mustia kivettömiä oliiveja
•            pippuria myllystä

Valmistus:

Pese, kuivaa ja leikkaa kirsikkatomaatit viipaleiksi. Levitä kirsikkatomaatit kahden, kuorimattoman valkosipulinkynnen kera uunipellille. Valuta päälle oliiviöljyä ja lisää suola. Paista esilämmitetyn uunin keskitasolla 180-asteessa noin 20 minuuttia.

Sillä välin pese ja ravistele rucola kuivaksi. Leikkaa lehdet noin kahden senttimetrin pituisiksi palasiksi.

Keitä spagetti al denteksi pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada keitinvesi pois.

Kuori ja viipaloi salottisipuli. Halkaise chilipalko pituussuunnassa, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna oliviiöljy kattilassa, lisää salottisipuli ja chili ja paista noin viisi minuuttia.

Ota uunipelti pois uunista noin 20 minuutin kuluttua. Kuori valkosipulinkynnet varovasti ja lisää ne ja kirsikkatomaatit salottisipulin sekaan kattilaan. Murskaa valkosipulit haarukalla. Sen jälkeen lisää oliivit, spagetti ja rucola kattilaan. Sekoita hyvin ja mausta merisuolalla ja vastajauhetulla pippurilla.


******

Hyvää tuli, mutta sitä tuli myös paljon. Ota siis käyttöösi jättikattila tai käytä vähemmän spagettia ja rucolaa.

Makoisia hetkiä!

Munakkaalla kuorrutettu kakku sekä kuvaussessio 2-vuotiaan kanssa

Eini täytti siis joululomalla 2 vuotta. Päiväkodissa syntymäpäiviä juhlittiin vasta viime viikolla, sillä sitä edellinen viikko kului (taas) flunssaisena kotona.

Leivoin juhliin kakun, kermaisen juustokakun, jota en ollut koskaan ennen leiponut. Vähän jännitti, että tuliko kakusta syömiskelpoista, sillä sen pinnalle tuli marenkikuorrutus, josta tuli uunissa kiinteä ja rapea, mutta josta sitten jäähtymisvaiheessa tuli kostea ja pehmeä, yöh. Näytti siltä, kuin kakun päälle olisi kumottu munakas. Kakku oli kuulemma kuitenkin uponnut lapsiin ja päiväkodin täteihinkin, ja yksi tädeistä pyysi jopa saada kakun reseptin. "Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä" -sananlasku toimi siis käänteisenä tämän kakun kohdalla. Ajattelin leipoa tässä jokin päivä vielä samanlaisen kakun, kun olisi ihan kiva tietää, että mitä sitä tuli oikein tarjottua. :P

Kun hain Einiä juhlapäivän jälkeen päiväkodista, niin hänen naulakossaan odottivat päiväkodista saatu lahja (nukke) sekä syntymäpäiväsankarin kruunu ja ilmapalloja, joista toisessa komeili numero kaksi. Yritin kotona ikuistaa kameralle nämä saamiset yhdessä Einin kanssa, mutta koska oli sula mahdottomuus saada nämä neljä kohdetta samaan kuvaan äärimmäisen nopealiikkeisen ja pelleilevän pääkuvauskohteen takia päädyin lopulta ottamaan potretin ihan vain lahjoista.
 

Vohvelivastaanotto

Sunnuntai-iltana kömmin Einin kanssa rappukäytävämme portaita ylöspäin. Olimme olleet leikkipuistossa, ja varpaita jo vähän palelsi. Ylhäällä meitä odotti seinänaapurimme kädessään pari palaa juuri paistamiaan lämpimiä vohveleita, ja hän tarjosi niitä meille. Ihanaa! Eini tarrasi heti vohveliin ja alkoi nakertaa sitä iloinen virne naamallaan. Naapurimme kipaisi vielä keittiössä, toi meille kaksi kokonaista vohvelia ja selitti Einille: "Tässä on isille, äidille ja Einille."

On ne tuolla porrastasanteen toisella puolella vain niin herttaisia! Ja siis herttaisia joka suhteessa, ei vain vohveliasioissa. :)  Vilken tur!

Naapurin vohvelit

Lasten ruokaa

Lara toivoi lauantain lounaaksi tätä: ranskalaisia, bulgarialaista shopska-salaattia sekä bratwursteja, jotka leikataan ennen paistamista mustekalan muotoisiksi. Siispä mustekalabratwursteja. Lihan ja merenelävien fuusio, bitte schön!

Mustekalabratwurstit tomaattikastikkeessa

Kuvailevia sanoja

Parin viimeisen päivän aikana Eini on ottanut käyttöönsä sanan "kaunis".

Eilen päivällä hän seisoi peilin edessä, katseli itseään ja sanoi: "Ei'e (Eini) kaunis."

Myöhemmin iltapäivällä olimme tekemässä lähtöä kauppaan. Laitoin kenkiä Einin jalkaan, ja Eini totesi: "Kengä kaunis". Kysyin, onko Einikin kaunis. Vastaus oli "Joo." Kysyin, onko äiti kaunis. Vastaus oli "E'ei", jota seurasi vielä päänpudistus ja ilmoitus: "Äiti iso".

Mustapekan tomaatti-sipulipiiras

Pysytään edelleen Suomesta kuljettamieni juustojen parissa.

Jääkaapissa kökötti vielä marraskuiselta Suomen reissultani tuomani Mustapekka-tuorejuusto. Sen viimeinen voimassaolopäivä läheni uhkaavasti, joten siitä oli nyt tehtävä jotakin!

Hetken googlailujen jälkeen päätin uhrata Mustapekan kasvispiiraalle, jonka resepti löytyy täältä.

Kuvan piiraasta otin ennen sen laittamista uuniin, sillä se oli niin ihanan värikäs, ja nuo värit tuskin olisivat enää yhtä kirkkaita 40 minuutin käristyksen jälkeen.

Piirakasta tuli todella maittava! Kyllä meni Mustapekka hyvään tarkoitukseen! Täytyykin vähän tarkastella saksalaisia juustohyllyjä mustapekkaisin silmin, jos sieltä löytyisi jokin vastaava piirakkaan sopiva tuote.

Tämä resepti pääsee myös hiljattain ostamaani kansioon, johon aion kerätä kaikki hyväksi todetut reseptit. Kokeilemattomat reseptit eivät sinne pääse eivätkä reseptit, joiden mukaan tuskin toista kertaa ruokaa tekisin. Kansion pitäisi siis kaiken järjen mukaan sisältää lopulta pelkkiä makoisia reseptejä!

Värikästä torstaita teille kaikille! :)

Pyöreä hiukopala

Hiukoi. Jääkapista löytyi Suomesta mukanani tuomani Juustoportin leipäjuustoympyrä. Sen muotokieli suorastaan kuiskasi: "Tahdon ympyräisen ruisleivän päälle!". Voilà, kuin toisillensa tehdyt. Lakkahillon tehtävää suoritti kolleegansa puolukkahillo. Pyöreä kokonaisuus pyöreälle lautaselle, ja kyytipojaksi vihreää teetä pallukoin koristellusta pyöreästä mukista.

Voi tätä pyöreyttä, ihan jo pyörryttää!

Joululoma

Joululoma siis tuli ja meni. Jouluaattona "joulupupin" tai "weimanin" (Weihnachtsmann) odottaminen ja saapuminen oli kunnon riemujuhlaa. Pomppimista, juoksemista, hihkumista. Vielä viime jouluna ja kuukausi sitten pikkujouluissa Eini pelkäsi "joulupuppia", mutta kuukauden mittainen hehkutukseni siitä, kuinka joulupukki on niin kiva setä, oli varmaan osunut ja uponnut, sillä pelosta ei jouluaattona ollut enää tietoakaan.

Joulupukki toi junafanille oman junan ja junaradan!

Koska jouluaattona lumi tuli vetenä ja joulupuuro antoi odotuttaa itseään tavanomaista kauemmin, päätimme jättää hautausmaalla vierailun joulupäiväksi. Kynttilämeri odotti meitä vielä silloinkin.

Tapaninpäivänä kävimme pistäytymässä Fallkullan kotieläintilalla. Sielläkin tonttuiltiin.

 

Lehmä oli unohdettu tonttulakittaa!

Eini ja hänen idolinsa. Tonttulakeissa.

Lomaan mahtui myös siis yhdet hautajaiset ja kolmet syntymäpäivät. Kukkulan pienin asukki on nyt sitten jo kaksivuotias! Myös Einin vaari ja kummitäti vanhenivat. Kakkua tuli siis syötyä...

Alhaalla kuvassa on harvinainen karhupumppukukkanen, latinalaiselta nimeltään wcvapaaksamaryllidaceae. Isäni sai sen syntymäpäivänään maalla sattuneen putkitukoksen kunniaksi.

Saavuimme Saksaan vajaa viikko sitten. Meitä oli vastassa auringonpaiste, lintujen sirkutus ja +13 astetta. Mites tässä nyt näin kävi?

vaari

Vasta noin kaksi kuukautta sitten kirjoitin mummistani, joka siirtyi ajasta ikuisuuteen.

Ollessamme joululomalla Suomessa saimme taas suru-uutisia. Rakas vaarini nukkui pois.

Kaksi päivää, ja hän olisi täyttänyt 98 vuotta. Toivoin aina salaa, että hän eläisi ainakin satavuotiaaksi ja mieluiten vieläkin vanhemmaksi. Mutta hänen matkansa maan päällä päättyi 97 vuoden kunnioitettavaan ikään.

Vaarini oli syntynyt vuonna 1915, jolloin Suomi kuului vielä Venäjälle. Ajatella. Autoja ei ollut vielä mailla eikä halmeilla, vaan pidemmät matkat taittuivat hevoskyydillä. Myöhemmin vaarini koki talvisodan ja jatkosodan, ja arvosti niiden jälkeistä rauhaa yli kaiken. Hän oli tarmokas ja toimelias, lähes aina puuhaamassa jotakin. Saapuessani kylään hän otti minut aina voimakkaaseen karhunsyleilyynsä, ja hänen parransänkensä kutitteli ja pisteli poskeani. Lapsena suurinta hupia oli päästä vaarin kanssa traktoriajelulle.

Vaarini oli huumorintajuinen vitsiniekka, tarinankertoja, äärimmäisen elämänmyönteinen, kohtelias ja kiitollinen viimeisinä vuosinaan saamaastaan avusta ja hoidosta. Sosiaalisuudessaan moni ekstrovertti italiaano olisi kalvennut vaarini rinnalla; hänellä oli taito saada lääkärin odotushuoneessa hiljaa istuneet mörrimöykkysuomalaiset nauramaan. Tai kuten kerran tullessaan Helsinkiin hän muunsi hiljaisen junavaunun puheensorinan täytteiseksi keskustelukammariksi. "Pääteasemalle päästyämme olimme jo kuin suurta perhettä!", vaarini naureskeli kerrottuaan junamatkastaan. 

Hän oli erittäin pidetty ihminen, jota en yhtään ihmettele. Hautajaisetkin piti alunperin järjestää vain ihan lähipiirin kesken, mutta tieto hänen poismenostaan alkoi levitä ja vieraslista sitä mukaa kasvaa. Lopulta hautajaisissa oli tuplasti enemmän vieraita kuin alunperin oli suunniteltu.

Hautajaiset saatiin siis pidetyksi joululomamme aikana. Uuden vuoden aattona kokeilin päälleni hautajaisvaatteita. Tunnelmat olivat hieman ristiriitaiset.

Nyt vaarini lepää maan rauhassa, vieressään hänen vaimonsa, toinen isoäitini, johon hän noin seitsemänkymmentä vuotta sitten rakastui ensisilmäyksellä ja tiesi, että tuon neidin kanssa minä elämäni vietän.

Ja niin he viettivätkin, aina timanttihäitä myöten.

Hautajaisten jälkeisenä päivänä hento lumisade hunnutti maan ja kukkaset