Salamointia, hikeä ja Irwin Goodmania

Viimeisenä yönä Kukkulalla taivasalla näin lentokoneita, satelliitteja, tähtiä ja ehkä yhden tähdenlennon. Kello neljä aamuyöllä, kun olin mennyt sisälle itkeneen Einin luokse, näin kirkkaan välähdyksen. Pelästyin jo, että nyt se iski: verkkokalvon irtauma (yksi oireista saattaa olla salamoinnin esiintymistä), mutta kun muutamien sekuntien kuluttua kuului jyrinää ja sen jälkeen kolinaa, kun Jens kiireellä toi tilapäisen makuuhuoneemme parvekkeelta sisään, saatoin todeta, että verkkokalvoni on mitä luultavimmin vielä yhtenä kappaleena ja että ukkonen vain se meidät yllätti. Ihan aamun asti siis emme saaneet parvekkeella nukkua.

Nyt olemme Suomessa, jossa on noin kaksikymmentä astetta viileämpää kuin Saksassa eilen. Eikä se mikään huono juttu ole. Hikoilin eilen kuin pieni sika, eikä Einikään oikein pystynyt helteeltä nukkumaan kuin minipäiväunet, joten suoritin pikapakkauksen puolitoistavuotiaan yliväsyneen pirpanan kiukkukohtauksien säestämänä ja keskeyttämänä. Onneksi tuo pirpana nukkui vielä matkalla lentokentälle, muuten lennosta olisi voinut tulla infernaalinen. Lentokoneesta näimme upeita ukkospilviä, joiden lävitse emme kuitenkaan onneksi lentäneet, sillä kone pomppi ilman niitäkin ihan kohtuullisesti.

Olen jo päässyt nauttimaan niistä suomalaisista kauden herkuista. Tosin aika kestokausipitoista on ollut: karjalanpiirakkaa, ruisleipää, piimää, kalaa, Jaffaa ja sokerina pohjalla (ja sormilla) munkkipossu. Saas nähdä, mitä herkkuja juhannus tuo tullessaan!

Eininkin kanssa tein jo pienen tutkimusmatkan naapurustoon. Tosin ilman tuota pipoa.

"Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo"