Nyt otti ohraleipä. Huomasin eilen, että meidän sisällä olevissa jo nuukahtaneissa ruusuissa oli tuhansittain joitakin öttiäisiä. Ensiksi ajattelin, että ne ovat hämähäkin poikasia, sillä ne olivat myös tehneet seittiä kukkien ympärille. Käännyin kaikkitietävän internetin puoleen, ja tämä ehdotti, että nämä öttiäiset saattaisivat olla
vihannespunkkeja. Tämäpä ilouutinen. Ei siinä mitään, jos nämä örkit olisivat vain pysytelleet niissä nuukahtaneissa ruusuissa, jotka joka tapauksessa menevät roskiin, mutta ne ovat jo marssineet sotisovissaan samalla ikkunalaudalla olleen orkidean kimppuun. Ei hyvä. Vein orkidean eilen kirjaimellisesti suihkuun siinä toivossa, että nämä hämähäkkieläimet jättäisivät kukan rauhaan. Joillakin nettisivuilla suositeltiin mäntysuopaliuoksen suihkuttamista kasville. En vain tiedä, mikä olisi Saksan vastine mäntysuopaliuokselle tai Tolulle, jota myös suositeltiin. Ironista on, että sekä Havu Mäntysuopa että Tolu ovat saksalaisen konsernin valmistamia.
Eilen illalla huomasin orkideassa yhden örkin. Listin sen heti. Tänään olen jo bongannut kolme. Orkidea on taas suihkussa. Tuskin kukkakaan nauttii tästä yllättävästä kosteuden lisääntymisestä, mutta ne viheliäät öttiäiset vasta hallaa tekevätkin. Vielä muutamia päiviä sitten kukka oli niin elinvoimainen ja nyt se näyttää tältä. Viherpeukaloilta otetaan vinkkejä vastaan, miten tämä sota voitetaan!
 |
Surullinen orkidea |
Me ostettiin viime vuonna jostakin paikallisesta puutarhaliikkeestä Neudorffin Spruzit AF Schädlingsfrei -suihketta samaan vaivaan. Pullossa ainakin lukee "natürliche Wirkstoffe", että sen ei pitäisi kai olla mitään ihan kamalaa myrkkyä, ja se kyllä tuntui tehoavan meidän tuholaisiin.
VastaaPoistaHyvä tietää, kiitti vinkistä! Täytyy testata, jos niitä vielä ilmestyy!
VastaaPoistaVoi kauhistuksen kanahäkki, kaikki empatia sinne täältä! Ahdistus
VastaaPoistaon itelläkin iskeny ahteriin, kun miun kasveihin kehtasivat kilpikirvat
hyökätä! Niin pieniä mutta silti niin pelottavia! Oon käyttäny samaa
ainetta kun Karkki, se antaa kaiken lisäks vielä kasveille kauniin
kiillon(kaikessa on nykyään joku lisäominaisuus!) että suosittelen minä myös!