torstai 5. joulukuuta 2013
Tuoksuja joulumarkkinoilla
Pääsin eilen illalla elokuviin (jei!). Kävin yhden ystävän kanssa katsomassa elokuvan Frau Ella. Oli oikein hyvän mielen elokuva.
Elokuvan päätyttyä päätimme katsastaa joulumarkkinat. Jo ennen ensimmäisen kojun ilmaantumista näkökenttäämme ilmassa leijui huumaavaakin huumaavampi tuoksu. Tuoksun lähde selvisikin heti saavuttuamme ensimmäiselle kojulle. Karamellitehdas! Paikan päällä valmistettuja, käsintehtyjä karamelleja. Oli pakko ostaa yksi pussi, jos samaa tuoksua saisi vähän kotiinkin. Tuoksukavalkadi sen kuin jatkui matkamme jatkuessa. Yhdestä kojusta mausteiden tuoksu valtasi ilman, ja tulisijoista kipinöi palavan puun tuoksu.
Joissain vaiheessa myös Glühweinit tuoksuivat nenämme alla yhdessä Flammkuchenin.
Tämänvuotinen joulumarkkinoilla vierailu ei vaatinut sen suurempaa tärinää ja hytinää. Oli aika leuto sää. En tarvinnut edes hanskoja tai pipoa. Sinänsä hyvä juttu, sillä en olisi tänä vuonna mitenkään voinut hävittää pipoani joulumarkkinoilla, kerta minulla ei edes ollut pipoa mukana. Mutta toiseksikin en ole vielä edes aloittanut neulomaan uutta pipoa viime vuonna kadonneen tilalle. En ole löytänyt mistään minun koon 10 sukkapuikkojani! Langat siis löysin kaupasta kesällä, mutta sukkapuikot tekivätkin nyt tenän. Kyllä ne puikot kuitenkin jossain piileksivät, ehkä Suomessa. Joten saa nähdä, tuleeko pipon toinen tuleminen vielä tänä talvena.
Parhaillaan ulkona tuuli on koko ajan yltymässä. Tänne on tulossa tänään kunnon myrsky, joka vain voimistuu iltaa kohden. Kenties näemme tänään vielä tämän talven ensilumen! (Lentävän vaakasuorassa kuin ohjus.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Flammkuchen tuoksuu tännekin asti, kun kuvaa katsoo. Täällä Myllikässä on väännetty imellettyä perunalaatikkoa ja piipikakkua eli kovin suomalaisia joulun tuoksuja. Perunaloora vähän pelottaa, että imeltyikö tarpeeksi, vaikka kaiken kokemukseni ja nettiohjeet peliin laitoin. Voip olla, että teen vielä uuden satsin.
VastaaPoistaPitäiskös sun toivoo pukilta uusia kympin puikkoja. Vielä varmaan vois pukki muorinsa kauppaan laittaa...
Siellähän kanssa tuoksut ovat vallanneet talon! En kyllä lähtis toivomaan pukilta uusia puikkoja, jossakin niiden on oltava! Jos sulla on aikaa, niin katsoisitko vaikka sun puikkojen seasta, jos ne mun puikot olis loikannut sinne? Ihan kuin mä olisin vielä nähnytkin ne jokin aika sitten jossakin. Kun vain muistaisi, missä se jossakin oli.
PoistaOioi, täällä ollaan taas ihan kateudesta vihreenä! Joku vuos pitää tulla treffaamaan teitä joulun alla että pääsen taas saksalaisille joulumarkkinoille. Onneks huomenna avataan Tuomaan markkinat, pääsee vähän fiilistelemään. Toivottavasti fiilistely ei kuitenkaan kovin monelta lähe lapasesta, Metrossa kun oikeen erikseen mainittiin että tänä vuonna siellä on ensimmäistä kertaa alkoholipitoista glögiä tarjolla :D
VastaaPoistaNo tulepas! Vaikka heti tai jo heti ensi vuonna! :) Jokos olet käynyt maistamassa Tuomaan alkoholipitoista(!) glögiä? Tampereella on kuulemma tänä vuonna saksalaiset joulumarkkinat! Voisit piipahtaa siellä, ellet ihan meille asti jaksa tulla! :)
Poista