Saksassa myydään keväisin narsisseja, joiden varret eivät ole vedessä ja joiden kukat eivät ole vielä auenneet. Kun narsissit pääsevät kotona maljakossa kosketuksiin veden kanssa, niin jo muutamassa tunnissa ne saattavat avata kukkansa. Kenties Suomessakin myydään näitä, en tiedä, en ole Suomessa juurikaan kukkia ostellut, puhumattakaan tällaisista "taikatemppukukista".
Viime viikolla nappasimme kaupasta mukaan juurikin yhden tällaisen taianomaisen narsissikimpun, jonka Eini sai kantaa kotiin. Kävelimme taas tuota talomme takaa kulkevaa metsäpolkua pitkin, ja koska olen maininnut tuon metsäpolun jo niin monessa postauksessa, niin ajattelin, että siitähän voisi räpsiä muutaman kuvankin.
Englantilaiset narsissit matkalla kotiin. "Englantilaiset narsissit", koska niin kaupassa luki. Tietääköhän joku, miksi näitä "englantilaisia narsisseja" kutsutaan suomeksi? |
Pala metsäpolkua. Niin tykkään tuosta korkiasta puusta! Mutta mikäs puu se on? Anyone? |
Edelleen metsäpolulla, ja ylhäällä siintää kotitalomme. |
Eini tehtävässään narsissin kantajana |
Ei meidän narsissit muutamassa tunnissa auenneet. Kyllä siihen kului päivä tai pari. Narsissien kantajakin kompastui rapuissa narsissien päälle, joten yksi narsisseista lyheni huomattavasti enemmän kuin kanssasisarensa. Onneksi olinkin jokin aika sitten ostanut maljakon juuri tällaisia pieniä kukallisia viritelmiä varten. Maljakko pääsi heti tositoimiin.
Loput narsisseista pääsivät sitten kimppakylpyyn auringonpaisteeseen.
Mikä ihme on tuo sininen joka pilvien lomasta pilkottaa? Olen vallan hämmentynyt.
VastaaPoistaEeeh, edelleenkin vain harmaata!? Muuten myös täällä tänään! Aamulla oli kaikki paksun sumun peitossa ja nyt on vain sitä kuuluisaa harmaata.
PoistaSe sininen on kulkenu sieltä tänne! Kävin kirjastossa ja kaupassa, olipa outo fiilis kävellä auringonpaisteessa :)
PoistaNo vihdoinkin! Teki varmasti gutaa! :)
PoistaOi oi oi, tänään on ollu eka keväältä tuntuva päivä! Tosi tuulinen kyllä, mut tuulensuojaisissa kohdin tuntunu jopa lämpimältä :) Kyl tää tästä!
PoistaKyl se siitä!!! Täällä oli viikonloppuna ihan hullu ilma! Olin lopulta hihattomassa paidassa ulkona, kun muuten oli liian kuuma. Sortsitkin ois ollu jees, aurinko oikein poltti pohkeita housujen läpi. Meidän mittari näytti auringossa +30. Mitä täällä tapahtuu?!
Poista